Tuomiolla, osa I

Jokainen suhtautuu omaan sairastumiseensa omalla tavallaan. Olen aina kuvitellut  olevani peruspositiivinen henkilö. Ei yltiöpositiivinen, mutta ei mikään murheen hautojakaan. Enää en ole siitä niin varma.

Minulle jokainen välietappi tässä taistelussa on tuomionluku. Jollekin toiselle se voi vain olla askel seuraavaan vaiheeseen. Ei minulle. Ja nyt on siis tulokset kasvaimesta tulleet ja oli aika ensimmäiselle Tuomiolle. Seuraavat tuomiot ovat sitten niitä, kun seurataan, miten hoito toimii ja vaikuttaa.

Tuomio. Niin, lyhyesti sanottuna se oli riittävän hyvä tähän hätään, vaikka olisi voinut olla parempikin. Nyt pääsisi taas äidinkielenopettaja saivartelemaan. Tuomio kuulostaa ja antaa viitteitä jostian ikvästä ja negatiivisesta, se on rangaistus. Ja silti itse sanon, että se on riittävän hyvä. Eli onko se siis riittävä rangaistukseksi, mutta olisi voinut olla vielä parempi eli enemmän rankaiseva? Vai ollaanko taas sen “kauhean kivan” äärellä? No, kyllä nyt ollaan siellä “kauhean kivan” puolella.

Mikä sitten on syöpädiagnosin osalta riittävän hyvä? Minulle se on sitä, että syöpä ei ole todistettavasti levinnyt. Ymmärrän, että pieni riski on olemassa, mutta näillä todisteilla siitä ei ole näyttöä ja muuta ei ole saatavilla. Leikkauksessa poistettu vartijaimusolmuke ei ollut täysin puhdas. Siinä oli yksi syöpäsolu. Yksi. Tämä tarkoitti sitä, että se ei ole jakaanutunut ja se ei siis ole myöskään levinnyt. Ja kun imusolmuke oli poistettu, niin samoin poistui myös tuo syöpäsolu ja se leviäminen oli sitten siinä. Jippii!

Muta sitten itse kasvain. Siitä 25% oli nopeasti kasvavia soluja. Paha. Paha. Paha. Lisäksi se oli ollut kiinnittyneenä verisuoneen. Jälleen paha. Ymmärrän itsekin, että tuo mahdollistaa karkulaisen. Kasvain ei ollut täysin järjestäytynyt eli gradus1, mutta ei myöskään täysin järjestäytymätön eli gradus3. Vaan siitä välistä eli sitten se gradus2. No se nyt sitten on. Lisäksi kasvain oli erittäin hyvin hormoneihin reagoiva.

Kaikki tuo vaikuttaa nyt sitten jatkoon. Reagoiminen hormoneihin tuo mukanaan hormonihoidot. Ja heti alusta lähtien on ollut tiedossa, että kun on tehty rintaa säästävä leikkaus, niin sädehoito tulee joka tapauksessa. Mutta sitten saan vielä kaupan päälle sytostaattihoidot. Lääkäri totesi, että “se varmaan tulee, kun olet niin nuori”. Se kuulostaa lohdullisesta, mutta oletan sen hoidon nyt kuitenkin tulevan tuon kasvaimen vuoksi. Toki haluan ajatella, että ikäni vuoksi se olisi vain varmistelua. No, mitä vaan, että tulee hyvälle mielelle.  Plussan puolelle ja lopulliseksi lohdutukseksi jää myös lääkärin toteamus “jos siellä jotain karkulaisia olisi, niin sytostaattihoito tappaa ne”.  Erään läheisen syöpähoitoja vierestä seuranneena tiedän näin myös käyvän. Ja siellä ei ollut kyse edes mahdollisesta satunnaisesta yhden solun karkulaisesta, vaan ihan kasvaimesta,mitä ei voitu leikata. Ja sinne vaan meni humps!

Vaikka sitä aina pelkää ja odottaa pahinta, niin silti tuo hoitojen täyssetti oli pieni järkytys. Olin myös koko ajan ajatellut, että ilman muuta olen hyvillä mielin vaikka sytostaattia tulisikin. Sehän on vain hoito. Nyt kun se sitten on edessä, niin onkin alkanut pienesti kauhistuttamaan ja jännittämään. Ja suoraan sanottuna oma olotila on jossain toiveikkaan kauhistumisen ja armottoman vitutuksen välillä.

Nyt sitten taas vaihteeksi odotellaan yhteydenottoa, tällä kertaa Meilahdesta. Ja siirtymistä virallisesti Meilahden syöpäklinikan potilaaksi.