Sytostaattihoidon huonona puolena luonnollisesti on se
valkosolujen ja siten puolustuskyvyn lasku. Jos oikein huonosti menee, laskee
niin paljon, että ennen seuraavaa hoitoa tai oikeammin sen yhteydessä annetaan
valkosolujen kasvua edistävä rokote. Ja minun kohdallanihan sen piti olla
sitten ehkä sen ajan murhe. Koska olen edelleen, kaikesta huonosta olosta
huolimatta, ollut sillä fiiliksellä, että selviäisin suhteellisen vähällä.
Väärin. Taas.
Ohje on, että pientä kuumetta voi olla. Ei haittaa. Jos on
useamman päivän peräkkäin, pitää mennä Meilahteen päivystykseen. Samoin, jos
kuume nousee 38:aan. Viime torstaina minulle tuli kuumetta. Vähän yli 37 eli ei
mitään erityistä. Väsyneenä menin nukkumaan ja heräsin seuraavana aamuna vähän
tokkuraisena, mutta kuumeettomana. Perjantai päivä oli aika hyvä työpäivä,
liikkeellä aamusta iltaan ja sain aika paljon aikaiseksikin. Iltaa kohden olo
taas hieman huononi ja kuume alkoikin nousta uudestaan. Nousi ja nousi, kunnes
oltiin siellä 38 asteessa. Toiset menee nukkumaan, toiset lähtee Meilahteen.
Pientä odottelua ei todellakaan kauaa. Hoitaja tuli
hakemaan, ilmoitti, että olisi vuode odottamassa ellen välttämättä halua
odottaa aulassa. En halunnut. Mies kotiin ja minä sänkyyn. Tippa käteen. Verikokeet
viljelyä varten. Purkki virtsanäytteen ottoon. Noloa, mutta totta; menin
ottamaan virtsanäytettä ilman silmälaseja ja sitten näin hämärästi purkin
kannessa joitain ohjeita, joista erotin selkeästi vain punaisen ristin.
Takaisin kysymään hoitajalta, mitä niissä ohjeissa on… Hoitaja avasi tyynesti
purkin kannen ja totesi “Ole hyvä”.
Loput osasin hoitaa ilman silmälasejakin. Jossain vaiheessa yötä hoitaja
vei keuhkokuvaan.
Muutaman tunnin kuluttua viljely valmistui ja hoitaja tuli
ilmoittamaan, että nyt lähtee sitten kahdella antibiootilla suoraan suoneen ja
minut siirretään Syöpäklinikalle osastolle 7. Viljelyn perusteella minulla ei,
ainakaan siinä vaiheessa, näyttänyt olevan mitään erityistä bakteeria veressä
ja tulehdusarvokin oli erittäin maltillinen. Niissä ei siis mitään erityistä.
Mutta mutta, valkosolut ei ollut erityisen hyvässä jamassa. Niitä ei siis
ollut. Leukosyytit olivat ihan hyvällä tasolla, mutta neutrofiilimäärä (yksi
valkosolu ja tärkein puolustuksessa) ei ollut edes laskettavissa. “B-Neut ei
onnistu. Neutrofiilitaso erittäin matala “. Viiden aikaan aamulla pääsin
lopulta Syöpäklinikalle. Ja täällä nyt sitten ollaan epämääräisen ajan.
Kuumeilu on jatkunut epätasaisena, ensin laskien ja sitten
taas nousten sinne 38 asti. Olo ei ole järin hyvä. Enemmän kuin fyysinen puoli,
nyt myös hieman rassaa tuo henkinen. Ei ole mukava olo, kun koko ajan on
epämääräinen fiilis siitä, onko jokin kunnon bakteereitulehdus tulossa ja se
kasvamassa veressä vai onko tämä nyt vain jokin pieni infektio. Fiilistä ei
erityisesti nosta hieman iäkkäämpi huonetoveri, joka luettelee laajsta
tuttavapiiristään kaikki syöpään sairastuneet ja myös sen, kuka on vielä elossa
ja kuka ei…
Hoitona on nyt kahta eri laajakirjoista antibiottia. Siksi,
kun ei ole mitään tiettyä bakteeria, mitä vastaan taisteltaisiin. Monessa
tapauksessa mitään selkeää bakteerisyytä ei edes löydetä. Kun valkosolut ovat
alhaalla, niin ne kropassa täysin normaalisti olevat monet bakteerit vain
pääsevät jyllämään eli infektio on ikäänkuin sisältä omasta kropasta lähtöisin.
Eli samaan syssyyn minulla veressäoleva huuliherpes aktivoitui. Ilmankin olisin
voinut olla. Siihenkin siis sisäinen lääkitys viisi kertaa päivässä. Kun kuume
taas nousi sinne 38 otettiin uusi veriviljely. Sillä pyritään selvittämään
ettei siellä verenkierrossa ole mitään kasvustoa tulossa. Jos se löydettäisiin,
selviäisi myös bakteeri ja silloin siirryttäisiin täsmä-antibioottiin. Riskinä
näissä on aina se, että veressä onkin jokin täysin hallitsemattomasti ja
nopeasti leviävä bakteeri ja seurauksena verenmyrkytys ja pahimmassa
tapauksessa hengenlähtö. Eli sitä varten on syytä olla valmiina sairaalassa ja
tarkkailussa. Ollaanpa sitten ajoissa liikkeellä. Toistaiseksi minulla ei ole
mitään erityistä löydöstä tehty. Ja kuumekin on laskenut. Mutta ne neutrofiilit
pitää saada nousemaan. Sitä ennen ei ole asiaa kotiin. Mutta eihän nyt
mihinkään suunnitelmaan kuulunut hoitojen välillä viettää epämääräinen aika
sairaalassa. Ja ei ainakaan silloin kun Lapsi No1 täyttää 18 ja piti nauttia
kunnon synttäriaamiaista. Kotona. Nyt nautin ihan omasta pystybaarista.
Hieman pohdittiin hoitajan kanssa, mistä tämä minun infektioni voisi olla lähtöisin.
Minulla oli pieni silmätulehduksen tapainen viime viikonloppuna. Juu, ei, se ei
johda tähän. Ja oikein mitään muuta en keksinyt. Mutta kuin yleinen “flunssaa
on liikkeellä”. No, voi olla siitäkin. Sitten tuli ihan ohimennen puheeksi
työni. Tämä remonttien tekeminen. Siihen hoitaja vain sanoi, että siitä vaan
edelleenkin oman kunnon mukaan, mutta kannattaa olla varovainen, ettei tule
mitään haavaa, josta voisi tulla bakteereja. Olisi varmaan pitänyt tajuta,
mutta en vain ollut. Näytinpä sitten hoitajalle sormeni. Viime torstaina siihen
tuli tikku ja sain kaivaa sitä ulos ihan tosissani. Sormi on vieläkin hieman
arka ja ihan lievästi punainen ja turvoksissa. Osui ja upposi. Ja tästä tämä
koko show voi hyvinkin olla lähtöisin.
Tällä hetkellä olo on melko mainio. EI kuumetta ja
neutrofiilit matkalla ylöspäin. Ei todellakaan riittävästi kotiinpäsyä
ajatellen, mutta suunta on oikea. Joten
näillä nyt mennään. Eilen sain koneen sairaalaan ja aion nämä päivät käyttää
tekemällä töitä ja viime kesän lomareissusta vihdoinkin sen valokuvakirjan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti