Olin vaihteeksi kilpirauhasen kontrollissa. Ja sain ohjeet,
miten tästä taas eteenpäin. Kerroin ohjeista kotona LapselleNro2. Jolta tuli
lyhyt toteamus: “kuulostaa täydelliseltä elämältä”. Eikä se ollut edes
sarkastinen kommentti.
Kilpirauhasen toiminta ei tykännyt hyvää syöpähoidoista,
joten kyllä nyt olen vihdoin myöntänyt kilpparin hoidon alkaneen viime keväänä
jälleen tilanteesta nolla. Mutta kun jonkin verran oli jo lääkityksen tasoa
hinkattu, niin olin varma oikean tason löytymisestä melko nopeastikin. Ja
niinhän sitten kesän kontrollissa tuulettelin; olo oli hyvä ja mitä mainioin.
Itsehän olin sitä mieltä, että seuraava kontrolli voisi olla siellä jossain
reilun puolen vuoden päässä. Kun kerran hoitotasapaino on löytynyt. Lääkäri oli
kuitenkin toista mieltä. Totesi vain, että pitää katsoa, että taso ja hyvä olo
pysyy. Silloinhan olin myös hieman nyreissäni lääkärin kommenteista
laihtumiseen. Mutta nyt totean vain lyhyesti, että taitaa se sittenkin tietää,
mistä puhuu.
Ei se hyvä olo nimittäin kestänyt sieltä kesästä ihan
määrättömästi. Laitan nyt sivuun kaikki hormonihoidon tuomat sivuoireet. Eli
kuumat aallot, lievät pahoinvoinnit, satunnaiset huimaukset sekä nivelkivut
erityisesti jaloissa ja käsissä. Näiden jälkeen jäi käteen tolkuton väsymys,
voimaton olo ja jokapäiväinen haahuilu ilman, että saa mitään aikaiseksi. Itse
asiassa tilanne oli juurikin sama kuin keväällä 2014, kun kuvittelin
hoitotasapainon löytyneen. Ja siitä noin reilu kuukausi eteenpäin olo oli aivan
kuten nytkin. Keväällä 2014 syy olon huononemiseen löytyi lääkityksestä.
Silloin kokeilussa ollut lääkemäärä oli liikaa ja vei kilpirauhasen toiminnan
liikatoiminnan puolelle. Näin oletin nytkin käyneen.
Yllätys oli melkoinen kun kontrollilabrat osoittivat, että
seurattavat viitearvot (TSH, T4V) eivät niin merkittävästi poikenneetkaan
tasosta, mikä on minulle se oletettu “hyvä” taso. Olen seurannut aika tarkasti
noita arvoja ja aina kun olo on ollut hyvä, TSH on pyörinyt jossain 1 – 1,5
välissä. Minulla T4V seuraa aika orjallisesti TSH muutoksia liikkuen täysin
samaan suuntaan. Ja nyt tällä kertaa TSH oli 0,87. Luulisi, että noin pienellä
erolla ei ole merkitystä. Mutta kerrataanpa jälleen kerran; kaikki on aina
yksilöllistä. Minun kohdallani pienikin lääkemäärä vaikuttaa. Ja vielä siten, että
pienikin muutos TSH:n määrässä vaikuttaa oloon. Jos nyt miettii kaikkia minun
reaktioitani viimeaikaisiin lääkityksiin, niin eihän tuokaan mikään yllätys
ole. Yritän pitää kirkkaana mielessä hoitajan toteamuksen, että “onhan se hyvä,
että tietää lääkityksen tehoavan”.
Joten siitä päästäänkin sujuvasti siihen, mitä se lääkäri
tällä kertaa minulle sanoi ja mitä määräsi. Ensimmäinen toimenpide oli
luonnollisesti lääkityksen muuttaminen. Nyt Thyroxinin annostus on 87,5
mikrogr. Ja tämän seurauksena ostin vihdoinkin sen tablettigiljotiinin
apteekista. Ei ollut kallis. Sitten päästiin tähän kaikkeen muuhun
keskusteluun. Lääkäri muuten aloitti tapaamisen kysymällä vointia ja
varmistamalla, että “ethän ole laihduttanut?”. Epäilen lääkärin tarvitsevan
silmälaseja. On aika selvää, että en todellakaan ole laihduttanut. Grammaakaan.
Pidän oikeasti tästä lääkäristä, sillä on aika tarkka sen suhteen, että olo on
oikeasti hyvä. Ja ottaa todella paljon kantaa myös muuhun olemiseen ja
elämiseen kuin vain tabletin nielaisemiseen.
Joten iso osa vastaanottoajasta käytiin läpi syömistä,
nukkumista ja liikkumista. Liikkuminen kun on lähinnä omaa sydäntä, käsiteltiin
ensin. Pääasiallisesti viikottainen liikuntani koostuu kahdesta jumppakerrasta
ja kahdesta vitosen lenkistä. Näiden lisäksi sitä satunnaista kotijumppaa. Ja
tämä on kuulemma erittäin hyvä ja riittävä määrä. Lisäksi muistutus, että
lenkit eivät saa olla liian rankkoja. Sykkeen pitää pysyä alhaalla. Eli
juoksutaktiikka, jossa pysähdytään aina kun Koira niin haluaa, on aivan oikea.
Oikeastaan lähes täydellinen.
Syömisen osalta päivitin lääkärille pitämäni
ruokapäiväkirjan tulokset. Olen koko ajan sanonut syöväni ihan tavallisesti ja
melko järkevästi. No joo.Pitää paikkaansa sen suhteen mitä syön. Mutta ei
todellakaans en suhteen, miten syön. Olen syönyt aivan liian vähän. Tässä on
vuosien saatossa jo niin tottunut seuraamaan omia kiloja ja panttaamaan, että
en edes itse sitä tajua. Joten, lääkäri laski minulle minun tarvitseman
päivittäisen kalorimäärän. Jep. Aika paljon saan suurentaa annoskokoa. Ohjeen
mukaan pitää lisätä erityisesti hiilihydraatteja. Rasvaa ei niinkään tarvitse
määrällisesti enempää. Siinäpä ihmettelemistä kaikille karppaajille. Tarkoitus
on purkaa kropan toiminta säästöliekillä ja saada se taas toimimaan
normaalisti. Jos jotain laihtumista joskus tapahtuisikin, niin tämä on se ainoa
mahdollinen tie. Olen valmis yrittämään.
Ja lopuksi sokerina pohjalla; nukkuminen. Nukun aivan liian
vähän. Ja tämä on suoraan seurausta yöheräilyistä. Jotenka lisää unta. Tämä on
minusta loistavaa, että voin sanoa lääkärin määränneen tähän. Eli aamuisin
pitäisi nukkua vaikka kymmeneen asti ja joka päivä iltapäivällä tunnin
päiväunet. Olettaen toki, että on mahdollista järjestää aikataulut siten. No
kun yksityisyritäjänä pyörii päivät kotona, niin on aika lailla itsestä kiinni,
miten työnsä ja tekemisensä järjestää. Vaikka olen tämän liian vähäisen
nukkumisen itsekin tiedostanut, niin kyllä se konkretisoitui vasta kun lääkäri
siitä sanoi.
Tästähän ne tulikin ne lääkärin täydellisen elämän ohjeet:
”Syö ja nuku enemmän”.
No mitenkä on sitten onnistunut tämä elämä lääkärin ohjeiden
mukaan? Vaihtelevasti sanoisin, Syömisen lisääminen ei ole ollenkaan niin
helppoa juttu kuin oletin. Kaloreita toki saisi helpostikin, kiitos Fazerille, mutta kun niiden pitäisi kuitenkin tulla
siitä järkevästä ravinnosta. Olen saanut
hieman hilattua määrää ylöspäin. Ja toki oli puhetta, että sitä määrää ei
pidäkään nostaa kertarysäyksellä. Eli olen kait sitten sen suhteen menossa ihan
oikeaan suntan ja oikealla tavalla.
Liikunnan suhteen järkevä käyttäytyminen ei ole minun
vahvuuteni. Juoksin sitten hieman pidemmän lenkin. Kun se tuntui niin hyvältä.
Ei kyllä sitten tuntunut enää seuraavana päivänä. Tämä minua hieman häiritsee,
että kroppa ei enää selkeästi kerro, tai en vain enää tunnista, miten pitäisi
toimia milloinkin. Tulee sitten pieniä ylilyöntejä. Mutta vahingosta
viisastuneena; jätin tällä viikolla
yhden jumpan väliin, koska olo oli oikeasti todella uupunut ja väsynyt.
Onnittelen itseäni siitä.
Nukkumisen suhteen olen edelleen pitänyt tavoitteena
kaikesta huolimatta nousta aamulla suurinpiirtein samaan aikaan muun perheen
kanssa. Jotenkin koen, että kyllä se päivä on aloitettava normaalisti. Mutta
nyt kun kiinnitän enemmän huomioita omaan väsymykseen, olen antanut luvan
muutamana aamuna nukkua sen puoli tuntia, joskus jopa tunnin, pidempään. Ihan
kymmeneen asti ei noillakaan kyllä päästä. Ja olen ottanut muutamia päiväunia.
Sen verran lääkärin sanominen vaikutti, että en enää tunne huonoa omaatuntoa
päiväunista kuten ennen. Aiemmin yritin myös väkisin olla nukkumatta, kun
ajattelin sen olevan laiskottelua.
Joten näillä mennään. Jossain vaiheessa varmaan pystyy
lisäämään viikko-ohjelmaan yhden lenkin. Lopuksi muutama sana hiuksista: ne on
aika kauheat. Aika vaikea kasvattaa ihan lyhkäisistä pidempään malliin.