Tämä ei nyt kuulkaa suju!
Eihän tästä ole kuin vuorokausi, kun tsemppasin itseäni
oireista huolimatta normaaliin toimintaan.
Tämä vikko piti olla pyhitetty hieman työasioille, pikkumaalauksille ja
pakkaamiselle. Muutto on ensi lauantaina.
Sen sijaan otin toisen pikku-pikku visiitin Meilahteen.
Kuume nousi eilen illalla ja taas oli edessä lähtö poliklinikalle. Tuttu
syteemi. Sänkyyn, verikokeet ja tippa. Anna pissanäyte. Tällä kertaa ei
tarvinnut enää kysyä purkin käyttöohjetta. Keuhkokuvat. Vähän ajan kuluttua
tuli antibioottitippa. Haloo valkosolujen jumalat, missä luuraatte??
Ja mikä olo? Aivan hirveä. On taas se täydellinen
kuume-flunssa-fiilis. Jalkapohjat on niin kipeät, että kävely on todella
tuskaa. Sormenpäät ovat arat, mistään ei tee mieli ottaa kiinni.
Ja mitä tuli tulokseksi? Ei mitään. Samaa kuin viimeksi.
Onni siis, että ei mitään erityistä bakteeria tai muuta hoidettavaa tulehdusta.
Kuumekin hieman laski. Kävi jo sairaalavisiitin aikana jopa alle 37. Sisään
mennessä ne neutrofiilit olivat taas jossain tiellä tietymättömillä, ei voitu
laskea. Mutta Neulasta rokote alkoi tehdä työtään, aamun verikokeessa
neutrofiilit olivat jo yli 1,1. Viimeksi
tuo arvon saaminen 1:n tasolle oli ehto kotiin pääsylle. Muista arvoista voi
vain todeta, että onpa hyvässä kunnossa; verenpaine ihanteellinen 119/78, syke
kuumeiselle hyvä 72, aamusokeri verestä 4,4 ja happisaturaatio 98. Ei kyllä
lohduta.
Joten tällä kertaa tuli pikavisiitti; kuume niin vähäistä
(37,2), neutrofiilit turvallisella tasolla eli omaa puolustuskykyä löytyy ja
mitään eritystä ei löydy eli kotiin seuraavana päivänä. Mukana ohjeet; jos
kuumeilu jatkuu useamman päivän (pienestä kuumeilusta ei tarvitse välittää) tai
tulee kuumepiikki tai joitain muita uusia oireita, niin takaisin Meilahteen. Kotiin
siis sohvalle apteekista haetun 7 päivän
antibioottikuurin kanssa. Tuon neutrofiilitason vuoksi lääkäri sanoi, että on
ihan turvallista päästää kotiin suun kautta otettavan antibiootin kanssa. Muut
säryt ja kivut on vain kestettävä, nyt ei saa ottaa mitään särkylääkettä, jotta
kuumepiikki varmasti erottuu. Kärsitään sitten.
Joten olen perustanut leirin sohvalle. Ja olen oikeasti todella
kipeä. Olohuoneessa on minun leirini lisäksi 40, toistaiseksi tyhjää,
muuttolaatikkoa. Minulla ei ole mitään
asiaa, eikä myöskään erityisiä haluja tai voimia, tehdä mitään remontin tai
muuttamisen eteen. Onneksi on olemassa Sisko, ja Siskolla mahdollisuus
järjesteää aikaa. On sitten joku täyttämässä niitä laatikoita. Huvittavaa on, että noin viikko juuri ennen
toista hoitoa sitten mielessä kävi ajatus kevyestä vitosen lenkistä…
Kuumehoureessa olin varmaan silloinkin. Saa nähdä, milloin pääsen oikeasti
pohtimaan sitä liikuntaa.
Nyt olen siis vain nukunut ja katsonut telkkaria.
Mielenkiintoisia ohjelmia keskellä päivää… En ole kuitenkaan ihan täysin
levollinen. Kuume on sahannut pitkin päivää 37,3 ja 37,8 välillä. Tuo alkaa
kyllä taas kuulostaa kuumepiikiltä, mutta katson nyt hieman aikaa alkaako taas
laskea. Vaikka tämä nyt näyttää olevan minun kohdallani syöpähoitojen rutiinia,
niin vieläkin sitä on vaikea niellä. Varsinkin, kun olo vaihtelee niin
radikaalisti laidasta toideen. Pää ei yksinkertaisesti pysy perässä eikä oikein
myönnä kuinka kipeksi voi hoidoista tulla.
Seuraavaksi taas kuumemittari kainaloon ja tilanteen
tarkistus. Nyt on jonkin aikaa ollut 37.7. Jos ei ala kohta laskea, niin sitten
vain taas Meikkuun suorittamaan rutiineja. Tunnen siellä poliklinikalla paikat
jo aika hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti