lauantai 19. maaliskuuta 2016

Kontrollia odotellessa

Siitä on siis nyt reilu vuosi. Siitä viimeisestä sytostaatti hoidosta. Sitä jotenkin ajatteli, että vuoden kuluttua hoidoista elämä olisi palautunut täysin normaaliksi ja se kaikki olisi historiaa. Väärin. Ainakin minun kohdallani.

Kohta on tulossa kontrolli. Siltä en oikeastaan odota mitään ihmeellistä. Minulla ei ole juurikaan kysyttävää. Enkä odota, että sairaanhoidolla olisi minulle mitään mullistavaa kerrottavaa. Onhan se hyvä, että ne tietyt testit tehdään. Todennäköisesti kuitenkin keskustelemme näistä sivuoireista, mitä minulla edelleen on. Mutta eipä niille oikein mitään voi tehdä. Eli onhan minulla sittenkin kysyttävää. Voisimme pohtia, että miten saisin oman oloni normaaliksi eikä enää niin siaraan tuntuiseksi. Mutta millaista tämä elämä nyt noin muuten sitten on?



Pääasiallisesti odotan edelleen, että olo olisi normaali. Olen myös ollut vakaasti sitä mieltä, että fyysisen kunnon palauttaminen ja siten myös sen entisen toimintakyvyn saavuttaminen olisivat olleet avain onneen. Ja olen koko vuoden ajan nähnyt sieluni silmillä, kunka fyysinen kunto nousee kohisten ja olo siinä samassa. Pakko myöntää, että ilmassa on pientä pettymystä, että näin ei ole käynyt. Pakko myöskin myöntää, että voi olla, että olen rehkinyt sen kuntoilun kanssa liikaa. Vointia olisi voinut parantaa enemmän rauhallinen palautuminen. Nythän vasta on kulunut se kuuluisa vuosi, minkä sytostaattihoidoista palautuminen kuulemma vie.

Joka tapauksessa en voi sanoa täysin sydämestä, että olo olisi täysin terve. Minulla ei ole mitään epäluuloja itse syövästä parantumisen suhteen. Eikä myöskään mitään epäilyjä tai pelkoja syövän uusiutumisen suhteen. Mielestäni minulla ei ole mitään sellaisia oireita, että olisi edes syytä pelätä pahinta. Mutta kaikenlaista pientähän tässä kyllä muuten edelleen on.

Selkein olo haittaava oire on edelleen vaihdevuosioireet. Ja ne alkavat edelleen sillä pienellä pahoinvoinnin tunteella. Tiedänpä ainakin milloin kuumotuskohtaus on tulossa. Ehkä pienen pientä laantumista on ollut, mutta ei missään tapauksessa niin paljoa, että se muuttaisi kokonaisuutta. Aloin olla jo todella väsynyt siihen yöheräilyyn, joten vaihdoin Tamofenin ottamisen aamuun. Ajattelin sen rauhoittavan hieman öitä. Voi olla, että rauhoittikin. Olen toisinaan nukkunut aavistuksen paremmin. Toisaalta, tämä edistysaskel on sen verran laimea, että voi olla ihan vain normaalia ajan kulumista ja siten oireiden vähentymistä. Herään siis edelleen 1-3 kertaa yössä. Ja kyllä,  olen väsynyt. Väsymys kyllä tekee sitten puolestaan välillä kaikesta tekemisestä, erityisesti urheilusta, hieman takkuista.

Nivelkipuja on myös edelleen. Sellainen pikku muutos, että saattaa olla pari päivää väliä ilman mitään tuntemuksia. Ja sitten taas palataan normaaliin. Ja edelleen rasitus tuo lisää kipuja. Eli tämä liikunnan hyvää tekevä vaikutus on kyllä jokseenkin kaksipiippuinen juttu.



Olen ollut todella pettynyt, etten ole pystynyt urheilemaan ja siten nostamaan oloani paremmaksi. Tai oikeastaan, minähän olen kyllä kuntoillut jonkin verran. Se vain ei ole johtanut suoraan nousevaan kuntoon ja olotilaan. Ja kun noita sivuoireita on edelleen, niin todennäköisesti niitä on myös jatkossa. Joten omaa asennettahan tässä sitten vain pitää rukata. En voi jatkaa vielä seuraavaa neljää vuotta ihmetellen ja hyvää oloa odotellen. Pitänee alkaa elämään näiden kanssa samoin kuin kilpirauhasen;nyt ollaan kunnossa ja mennään eteenpäin siten kuin menee.


En millään haluaisi hyväksyä, että tämä hieman sairaan oloinen olotiula olisi minulle vielä neljä seuraava vuotta se normaali. Mutta myönnän etten voi myöskään seuraavaa nejää vuotta elää joka päivä odottaen sitä hyvää oloa. Asennettahan tässä siis on muutettava ja sillä mennään, mitä on annettu.

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Muna on kanaa viisaampi

Ensimmäinen askel uudella liikuntataktiikalla on nyt sitten otettu eteenpäin. Otin perheen parissa puheeksi sen, että lihaskuntoa pitää kyllä parantaa ja pohdin ääneen erilaisia vaihtoehtoja personal trainerille. Ja sille vaihtoehtona fustraa. No, personal trainer palveluhan sekin tietysti olisi.

Siinä sitten tuli puheeksi, että onhan tuo LapsiNro1 jokseenkin kykenevä tekemään treeniohjelman. Kun itse kuntoilee enemmän kuin aktiivisesti. Tosin valtiolla suoritettava päivähoito hieman juuri nyt määrittelee tuota ajankäyttöä. Ja sitten palvelusjakson jälkeen alkaakin opiskelut Jyväskylässä liikuntatieteellisessä liikuntabiologian opintojen parissa. Ja jo nyt on melkoisen perehtynyt asiaan.

En aluksi oikein tarttunut asiaan, mutta aamu on tunnetusti iltaa viisaampi. Joten seuraavana päivänä uudestaan asia puheeksi. Ja kyllä, LapsiNro1 sanoi tekevänsä ohjelman. Siinä sitten kyseli alkutiedot; mitä teen nyt, minkälaisia jumppia ne on ja mitä itse asiassa haluan. Seuraavalla viikolla viuhuivat tekstiviestit tarkennusten osalta. Taisi olla luppoaikaa valtion päivähoidossa. Kuinka monta miesten punnerrusta jaksat? Puhtaasti 2, fuskaamalla 5. Kuinka monta kyykkyä menee, että et jaksa enää yhtään? En tiedä, en ole koskaan kokeillut. Vähän alkoi jännittämään. Varsinkin, kun ohjelmaa tehtiin teorian pohjalta eikä minkäänlaista aloituskuntotestiä todellisen tason selvittämiseksi tehty. Kaikkihan sen tietää, että ilman sitä ei voi oikein määritellä sitä, miten liikkeelle lähdetään. Ajattelin nyt kuitenkin sitten jollain tapaa itse hoitaa tason oikeaksi.

Jossain vaiheessa varmaan tajuan ja ymmärrän ja uskon, että jos joku on perehtynyt asiaan, niin siihen voi luottaa. Tuli siis päivä, että valtion päivähoidosta pääsi lomille. Ja kävimme läpi ohjelman. Olin itse ajatellut, että tekisin heti sen ohjelman kokonaisuudessaan, jotta selviäisi samalla se oikea vaativuustaso. Mutta tässä nyt on kaikenlaista pientä jumia selässä, joten kunnon jumppa jäi haaveeksi. Tehtiin siis vain kevyesti läpi liikkeet.

Ensimmäinen havainto; LapsiNro1 näytti tietävän mistä puhui. Tuli selkeät selostukset liikkeistä, mihin ne vaikuttaa ja millä tavalla. Oli myös huomioitu se, mitä teen niissä kahdessa käymässäni jumpassa. Tästä syystä vastalihakset jätettiin kotiohjelmassa pois, kun niitä tehdään säännöllisesti muutnekin. Ok, minulle sopii. Toinen havainto: tuli selkeät ohjeet liikkeiden oikeasta suorituksesta ja siitä, miten minä ne saan tehtyä oikein. Kaikissa liikkeissä se puhdas suorittaminen korostui. Ja myös liikkeiden suorittaminen kunnolla loppuun. No, se taitaa olla sitä puhdasta suorittamista. Taisi myös todeta, että “älä nyt sitten tee fuskaamalla mitään”. En tietenkään. Kolmas havainto: oli sittenkin koko ajan ajatellut sitä minun tasoani ja kykyä liikkeiden suorittamiseen. Koko ajan korosti sitä, että jos jaksat tämän hyvin, niin lisää painoja (kahvakuulan kokoa siis) tai lisää toistoja. Jos et jaksa tai pysty tekemään puhtaasti, niin tuli helpotusohjeet.

Mutta tuli myös vaatimuksia, miten sitä suoritustasoa saisi nostettua. Esimerkiksi ne miesten punnerrukset. Nyt ohjelmassa punnerrusten kohdalla aloitan niillä miesten punnerruksilla ja teen niin monta kuin menee puhtaasti. Eli siis varmaan se kaksi. Tämän jälkeen siirrynkin portaisiin ja otan vähän kulmaa ja jatkan punnerrrussarjan tekemistä helpotettuna. Kun kunto kasvaa, siirryn alemmas portaissa kunnes joku kaunis päivä ei aloituksen jälkeen tarvitse enää siirtyä tekemään helpotettua sarjaa portaissa.

Alan myös epäillä, että kyllä ne lapsetkin ehkä jotain tietävät vanhempiensä mielenlaaduista. LapsiNro1 korosti koko ajan sarjojen välillä pidettävästä tauosta. Ja totesi lopuksi, että “suurin vaikeushan sulle on se riittävän tauon pitäminen. Opettele se kunnolla heti alusta”. Jep. Tiedän enemmän kuin hyvin, että se tauko on minulle todella vaikea. Mutta ohjelma on suunniteltu juuri siten, että tehdään kunnolla ja jotta pystyy tekemään viimeisenkin sarjan, pitää harjoitetun lihaksen antaa levätä. Muuten menee niin tukkoon, etttä ohjeman kunnolla tekemisestä ei tule mitään.

Kokonaisuudessaan, pakollisen alkulämmittelyn jälkeen, jumppa koostuu kahdeksasta liikkeestä. Jokaista liikettä tehdään kolme sarjaa ja jokaisen sarjan välissä minuutin tauko.Otan kännykällä aikaa, jotta tauko tulee pidettyä. Ensimmäisillä kerroilla huomasin, että viimeisten sarjojen välillä minuuttikin alkoi tuntua lyhyeltä ajalta. Palautustauko tuli siis aina tarpeeseen. Joikaisessa sarjassa liikkeestä tehdään 10 – 20 toistoa. Toistaiseksi en pysty vielä tekemään kaikissa liikkeissä sitä täyttä määrää toistoja. Enkä ihan kaikissa pysty käyttämään sitä määrättyä kahvakuulaa, vaan teen kevennetysti.

Ensimmäisen kunnon jumppakerran jälkeen tulin niin kipeäksi, että toipuminen vei viikon. Ja tässä vaiheessa voisin huomauttaa, että olin nyrjäyttänyt nilkkani muutamaa päivää aikaisemmin eli tein hieman enemmänkin helpotettuna ja jätin pois pari juttua, mihin nilkka ei taipunut. Viikon päästä sitten toinen kerta. En ollut enää ihan niin kipeä. Nyt olen tehnyt jo pari kertaa viikossa. Tein jopa lomalla hotellin kuntosalilla lisättynä vatsalihaksilla. Tuli hyvä olo. Olen kylä aika tykästynyt tuohon ohjelmaan.


Nyt sitten vain tekemään niin ahkerasti, että se lihaskunto kasvaa. Ennen kuin siellä ollaan, niin saa tehdä töitä, jotta voi sen ohjelman tehdä täysimääräisesti niin toistojen kuin painojenkin osalta. Nyt on hyvää aikaa keskittyä tuohon jumppaan, kun nyrjähtänyt nilkka estää vielä juoksemisen. Katsotaan sitten parin viikon päästä, mitä jumppa tekee juoksukunnolle.