Meillä aika monella taitaa olla jonkinlainen käsitys
puhelinmyyjistä. Ja minä, aika monen muun tapaan, olen ottanut käytännön olla
vastaamatta tuntemattomiin numeroihin. Kun ei niitä myyjiä oikein jaksaisi ja
sitten tulee jopa joskus huono omatunto, kun on hieman tyly. Helpompi, kun ei
edes anna mahdollisuutta sille jankkaamiselle. En tiedä, mikä heikko hetki
iski, kun sitten kuitenkin vastasin yhteen tällaiseen tuntemattamon numeron
soittoon.
En usko kohtaloon enkä johdatukseen. Kyse siis oli täysin
puhtaasta onnekkaasta sattumasta. Onnekkaasta siksi, että Meilahdestahan se
lääkäri soitteli. Ensimmäinen reaktioni ei todellakaan ollut ilahtunut.
Enemminkin pelästynyt. Miksi ne muuten soittelisi kun hoidot ohi ja on
siirrytty normaaliin kontrolliaikaan? Jotain siis täytyy olla vialla. Hieman
meinasi mennä se keskustelun alku minun osaltani änkyttämiseksi. Tämän
keskustelun kyllä pelasti se, että lääkäri oli reipas ja jokseenkin sanavalmis.
Minusta siihen ei nyt oikein ollut.
Kyllähän sen tietää, että ei ne lääkärit sieltä soittele
huvikseen. Ja jos mitään vakavaa ei ole, niin silloin on kyllä sovittu
soittamisesta. Hyvin pian selvisi, että mitään vakavaa ei todellakaan ole.
Joten soitto oli sovittu tai suunniteltu. Tosin minä itse en tiennyt siitä
mitään. Tai ainakaan ei ollut mitään muistikuvaa. Oletan, että viimeisessä lääkärintarkastuksessa
tämä erikoistuva ja minun mielestäni jokseenkin lapasen oloinen lääkäri oli
laittanut kolleegalleen jonkinlaisen kontrollisoittopyynnön. Ja sitähän se asia
koski. Niitä lääkärikäynnillä keskustelun aiheena olleita kuumia aaltoja ja
minun olotilaani.
Tämä soittava lääkäri halusi haastatella niistä hieman
enemmän ja kysellä vointia ja pärjäämistä näiden oireiden kanssa. Mitä? Taas
jälleen kerran törmäsin siihen, että erikoissairaanhoito kyllä toimii. Ja
vaikka välissä oli puhlimet linjoineen, niin tämän lääkärin kanssa juttelu ja
kemiat toimi. Oli aika rempseä tyyppi. Jotenka siinä sitten lääkärille
kerrattiin, miten menee. Kyllä kiitos kysymästä, on kuumia aaltoja ja ne
alkavat yleensä, vaikkakaan ei aina, pienellä pahoinvoinnilla. Kohtauksia tulee
säännöllisesti sekä yöllä että päivällä ja öisin niihin herää. Nukkuminen
jatkuu sitten vaihtelevalla menestyksellä.
Väsymys on kova, mutta sitä on nyt vaikea sanoa johtuuko vielä hoidoista
vai jo pelkästään noista yöheräämisistä. Olen siis nukkumisen osalta siirtynyt
takaisin aikaan, jolloin perheen Lapset olivat vauvoja ja öitä ei todellakaan
ollut silloin tarkoitettu nukkumiseen.
Meilahti oli sitä mieltä, että olisi aika kokeilla
lääkitystä noihin aaltoihin. Ja ensimmäisenä oli jälleen tarjolla niitä
mielialalääkkeitä. Keskustelu niiden osalta oli varsin lyhyt. En ota. Sitten
seurasi yllätys: Yliopiston Apteekilla on oma lääke (Ergotamin), joka sopii
rintasyöpäpotilaille tähän tarkoitukseen. Mikäli käsitin oikein, niin tätä
lääkettä on aiemmin käytetty vaihdevuosilääkkeenä, mutta jäänyt sivuun
nykyisten lääkkeiden tultua markkinoille. Ja kun rintasyöpäpotilaat useinkaan
tuon syövän estrogeeniherkkyyden vuoksi eivät voi näitä muita lääkkeitä
käyttää, niin tämä on jäänyt sitten pääasiallisesti vain rintasyöpäpotilaille.
Kyllä kiitos. Halusin kokeilla. Ja kokeilinkin. Kokeilen edelleen. Mitäs siitä
nyt sitten sanoisi. Minua kyllä varoitettiin, että se on “vahva kolmiolääke”.
Lääke oli minulle sen verran tuntematon, että hieman myös surffasin, että mitä
siitä sanotaan. Sen verran selvitti, että osa käyttäjistä erittäin tyytyväisiä
avunsaaneita ja osalle aiheuttanut mm. painajaisia eikä juurikaan auttanut.
Mielenkiintoista. Itselläni auttoi nukkumaan sikeästi, mutta ei estänyt
yöheräämisiä kohtauksiin. Aamulla nukutti taas sikeästi. Ja koko seuraava päivä
hieman tokkurainen. Olin täysin tohelo myös auton ratissa. Ei minusta oikein
voittajaratkaisu. Varsinkaan, kun ei juurikaan minusta edes vähentänyt
kuumotuskohtauksia. Ja tuon tokkuraisen ja epämäräisen olon vuoksi ei tullut
mielenkään otaa lääkettä, jos olin ottanut illalla esim. lasin viiniä. Joten
annan vielä jonkin aikaa lääkkeelle mahdollisuuden, mutta jos ei tule selkeää
vähennystä kohtauksiin, niin taidan antaa olla. Mutta yritys hyvä ja pisteet
Meilahdelle avun tarjoamisesta ja huolehtimisesta.
Muuten lääkäri oli varsin rentona siellä luurin toisessa
päässä. Totesi vain iloisesti, että ihan kauheita ja rankkoja noi syöpähoidot
on ja niistä toipuminen kestää tuplasti sen, mitä hoidot kesti. No näin päästää
taas siihen aiemmin esitettyyn noin vuoden toipumiseen. Mutta nyt ei auta muu
kuin kärvistellä ja uskoa siihen, että kyllä se sieltä vielä paremmaksi muuttuu.
Ei siis lupaillut mitään turhaa, vaan oli kyllä raadollisen realistinen. Totesi
realistisesti myös sivulauseessa jotain, mitä en olisi halunnut kuulla. Eli
“jos siellä jokin karkulainen vielä olisi, niin se kuolee, kun ei saa sitä
estrogeeniä”. Olipa taas pieni muistutus siitä, että syöpä on aina syöpä. Ja
yritänpä kuuliaisesti muistaa ottaa hormonilääkkeeni.
Mutta sitten tuli se, mitä varmaan jokainen syöpää
sairastanut haluaisi kuulla. Lääkäri sanoi myös suoraan, että sinun
diagnoosillasi ei ole mitään hätää ja sinä tulet parantumaan ihan kokonaan. Eihän
se lääkäri mikään ennustaja ole, ei tietenkään siis voi tietää satavarmasti.
Mutta jo se, että lääkärinä uskaltaa sanoa noin, tuntuu jokseenkin mukavalta.