Meilahti yllättää

Meillä aika monella taitaa olla jonkinlainen käsitys puhelinmyyjistä. Ja minä, aika monen muun tapaan, olen ottanut käytännön olla vastaamatta tuntemattomiin numeroihin. Kun ei niitä myyjiä oikein jaksaisi ja sitten tulee jopa joskus huono omatunto, kun on hieman tyly. Helpompi, kun ei edes anna mahdollisuutta sille jankkaamiselle. En tiedä, mikä heikko hetki iski, kun sitten kuitenkin vastasin yhteen tällaiseen tuntemattamon numeron soittoon.

En usko kohtaloon enkä johdatukseen. Kyse siis oli täysin puhtaasta onnekkaasta sattumasta. Onnekkaasta siksi, että Meilahdestahan se lääkäri soitteli. Ensimmäinen reaktioni ei todellakaan ollut ilahtunut. Enemminkin pelästynyt. Miksi ne muuten soittelisi kun hoidot ohi ja on siirrytty normaaliin kontrolliaikaan? Jotain siis täytyy olla vialla. Hieman meinasi mennä se keskustelun alku minun osaltani änkyttämiseksi. Tämän keskustelun kyllä pelasti se, että lääkäri oli reipas ja jokseenkin sanavalmis. Minusta siihen ei nyt oikein ollut.

Kyllähän sen tietää, että ei ne lääkärit sieltä soittele huvikseen. Ja jos mitään vakavaa ei ole, niin silloin on kyllä sovittu soittamisesta. Hyvin pian selvisi, että mitään vakavaa ei todellakaan ole. Joten soitto oli sovittu tai suunniteltu. Tosin minä itse en tiennyt siitä mitään. Tai ainakaan ei ollut mitään muistikuvaa. Oletan, että viimeisessä lääkärintarkastuksessa tämä erikoistuva ja minun mielestäni jokseenkin lapasen oloinen lääkäri oli laittanut kolleegalleen jonkinlaisen kontrollisoittopyynnön. Ja sitähän se asia koski. Niitä lääkärikäynnillä keskustelun aiheena olleita kuumia aaltoja ja minun olotilaani.

Tämä soittava lääkäri halusi haastatella niistä hieman enemmän ja kysellä vointia ja pärjäämistä näiden oireiden kanssa. Mitä? Taas jälleen kerran törmäsin siihen, että erikoissairaanhoito kyllä toimii. Ja vaikka välissä oli puhlimet linjoineen, niin tämän lääkärin kanssa juttelu ja kemiat toimi. Oli aika rempseä tyyppi. Jotenka siinä sitten lääkärille kerrattiin, miten menee. Kyllä kiitos kysymästä, on kuumia aaltoja ja ne alkavat yleensä, vaikkakaan ei aina, pienellä pahoinvoinnilla. Kohtauksia tulee säännöllisesti sekä yöllä että päivällä ja öisin niihin herää. Nukkuminen jatkuu sitten vaihtelevalla menestyksellä.  Väsymys on kova, mutta sitä on nyt vaikea sanoa johtuuko vielä hoidoista vai jo pelkästään noista yöheräämisistä. Olen siis nukkumisen osalta siirtynyt takaisin aikaan, jolloin perheen Lapset olivat vauvoja ja öitä ei todellakaan ollut silloin tarkoitettu nukkumiseen.

Meilahti oli sitä mieltä, että olisi aika kokeilla lääkitystä noihin aaltoihin. Ja ensimmäisenä oli jälleen tarjolla niitä mielialalääkkeitä. Keskustelu niiden osalta oli varsin lyhyt. En ota. Sitten seurasi yllätys: Yliopiston Apteekilla on oma lääke (Ergotamin), joka sopii rintasyöpäpotilaille tähän tarkoitukseen. Mikäli käsitin oikein, niin tätä lääkettä on aiemmin käytetty vaihdevuosilääkkeenä, mutta jäänyt sivuun nykyisten lääkkeiden tultua markkinoille. Ja kun rintasyöpäpotilaat useinkaan tuon syövän estrogeeniherkkyyden vuoksi eivät voi näitä muita lääkkeitä käyttää, niin tämä on jäänyt sitten pääasiallisesti vain rintasyöpäpotilaille. Kyllä kiitos. Halusin kokeilla. Ja kokeilinkin. Kokeilen edelleen. Mitäs siitä nyt sitten sanoisi. Minua kyllä varoitettiin, että se on “vahva kolmiolääke”. Lääke oli minulle sen verran tuntematon, että hieman myös surffasin, että mitä siitä sanotaan. Sen verran selvitti, että osa käyttäjistä erittäin tyytyväisiä avunsaaneita ja osalle aiheuttanut mm. painajaisia eikä juurikaan auttanut. Mielenkiintoista. Itselläni auttoi nukkumaan sikeästi, mutta ei estänyt yöheräämisiä kohtauksiin. Aamulla nukutti taas sikeästi. Ja koko seuraava päivä hieman tokkurainen. Olin täysin tohelo myös auton ratissa. Ei minusta oikein voittajaratkaisu. Varsinkaan, kun ei juurikaan minusta edes vähentänyt kuumotuskohtauksia. Ja tuon tokkuraisen ja epämäräisen olon vuoksi ei tullut mielenkään otaa lääkettä, jos olin ottanut illalla esim. lasin viiniä. Joten annan vielä jonkin aikaa lääkkeelle mahdollisuuden, mutta jos ei tule selkeää vähennystä kohtauksiin, niin taidan antaa olla. Mutta yritys hyvä ja pisteet Meilahdelle avun tarjoamisesta ja huolehtimisesta.

Muuten lääkäri oli varsin rentona siellä luurin toisessa päässä. Totesi vain iloisesti, että ihan kauheita ja rankkoja noi syöpähoidot on ja niistä toipuminen kestää tuplasti sen, mitä hoidot kesti. No näin päästää taas siihen aiemmin esitettyyn noin vuoden toipumiseen. Mutta nyt ei auta muu kuin kärvistellä ja uskoa siihen, että kyllä se sieltä vielä paremmaksi muuttuu. Ei siis lupaillut mitään turhaa, vaan oli kyllä raadollisen realistinen. Totesi realistisesti myös sivulauseessa jotain, mitä en olisi halunnut kuulla. Eli “jos siellä jokin karkulainen vielä olisi, niin se kuolee, kun ei saa sitä estrogeeniä”. Olipa taas pieni muistutus siitä, että syöpä on aina syöpä. Ja yritänpä kuuliaisesti muistaa ottaa hormonilääkkeeni.

Mutta sitten tuli se, mitä varmaan jokainen syöpää sairastanut haluaisi kuulla. Lääkäri sanoi myös suoraan, että sinun diagnoosillasi ei ole mitään hätää ja sinä tulet parantumaan ihan kokonaan. Eihän se lääkäri mikään ennustaja ole, ei tietenkään siis voi tietää satavarmasti. Mutta jo se, että lääkärinä uskaltaa sanoa noin, tuntuu jokseenkin mukavalta.