keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Edelleen täällä ja hengissä!

No niin. Ei mene aina niinkuin Strömssössä. Mutta elämä jatkuu. Tuosta voisi päätellä, että jotain erityista olisi matkan varrella saatunut. No ei ole. Ja siinäpä se juju juuri onkin. Mitään ei ole sattunut eikä tapahtunut.

Ei edes sitä mainostettua kontrollia. En oikein tiedä, mistä sain päähäni, että keväällä on kontrolli. Ei tietenkään ollut. Sehän on vasta vuoden päästä edellisestä kontrollista eli nyt sitten vasta edessä ensi syksynä. Jotenkin olin aloittanut laskemisen hoitojen loppumisesta, mutta kontrollithan alkavat leikkauksesta. Ja jossain vaiheessa on vain todettu löyhästi, että ensimmäinen kontrolli on siis noin puolen vuoden päästä hoitojen loppumisesta (= noin vuosi leikkauksesta) ja siitä sitten vuoden päästä seuraava jne. Minulle oli jäänyt takaraivoon tuo "hoitojen loppuminen". Sinänsä ei mitään hätää. Olin yhteydessä oirepuhelimen kautta ja asia selvisi. Itse asiassa heti kun olin sanonut asiani ääneen, se alkoi itsestäkin tuntua jotenkin oudolta.

Joka tapauksessa, minullahan oli silloin keväällä pohdinnassa hieman tuo mahan turvottelu ja paineen tunne. Siitä sain ohjeet käydä ensin gynekologilla. Hoidot, siis tuo hormonihoito, saattaa joskus aiheuttaa limakalvon paksunemista kohdussa ja se saaatta tuntua paineena. Näin tapahtui ja se ei ollut minulla syynä. Kaikki normaalia sillä osastolla. Joten tilanne jäi seurantaan. Ja nyt alkaakin olla jo aika normaali olo. Eli olisiko sittenkin vain ollut jokin reaktio tuohon lääkitykseen. Vaivoja on nykyään sen verran, että lääkityksen piikkiin voi laittaa melkein mitä vaan. Pääasia lienee, että olo on siltä osin normalisoitunut.

Muuten tässä nyt sitten pikainen tilannepäivitys: juoksemiset hyvin heikossa, kuntoilu muuten hyvin heikossa, yleisolotila melko heikossa. Siinäpä sitämpäviän pirirstystä. Helmikuussa nyrjähtänyt nilkka ei meinannut parantua millään ja juoksun aloittaminen viivästyi ja viivästyi. Nyt olen päässyt taas melkein 5 km juoksukuntoon, mutta ei tämä vielä kovin vahvoissa kantimissa ole. Kuntojumppa ja voimailu on myös jäänyt johtuen ihan vain yleisestä olotilasta. Kuumotusaallot ja lievät huonot olot tulevat edelleen säännöllisesti, myös öisin. Olen siis väsynyt. Ja mitä väsyneempi, sen enemmän nivelkipuja. Olo on 24/7 melko raihnainen ja tuntuu, että vaikka tekisi  mitä, niin sitä ei saa omin konstein parannettua. Liikunta tuo hyvin hetkellisen hyvän olon, mutta yleensä pahentaa sitten niitä nivelkipuja.

En nyt kuitenkaan ole ihan antanut periksi. Yritän juosta ainakin kaksi lenkkiä viikossa ja nyt kesän aikana hyödyntää puistojumppia. Niiden huono puoli on vain se aikaan sidottu tapahtuminen ja nurmikko! Olen siis allerginen sille nurmikon pienelle heinälle. Täytyy katsoa, jos silti pystyisi, ainakin sadepäivän jälkeen.

Muuten elämä jatkuu päivästä toiseen kuten ennenkin. Aamulla mummo tyylistä köpöttelyä sängystä ylös, aamupäivä töitä, päivällä kävely koiran kanssa ja tilanteesta riippuen iltapäivällä lisää töitä tai kotihommia. Ja sitten sitä kuntoilua.

Nyt on tavoite asetettu siten, että syyskuun alusta voisin juosta kerran viikossa pidemmän lnekin. Pidempi lenkki tarkoittaa tässä yhteydessä 10 km. Sitä kohden siis.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti