Millin sänki

“Hiukset ovat naisen kruunu”

Odotettu, mutta ei mitenkään kaivattu tapahtuma on nyt sitten käsillä. Kirjaimellisesti.

Tuijotan melko epäuskoisena lavuaariin. Olen juuri pessyt naamani ja siinä huuhtoessa myös hieman sipaissut otsahiuksiani. Lavuaari on täynnä hiusta ja sellaisia pieniä paloja, jotka ei voi olla mistään muualta kuin kulmakarvoista peräisin. Pieni testi ei lievennä ahdistusta. Pienellä testillä tarkoitan sormien viemistä hiuksiin, nyrkki kiinni ja kevyt vetäisy. Kevyt vetäisy oli kyllä liioittelua. En tehnyt muuta kuin otin käden rauhallisesti pois hiuksista sormet edelleen nyrkissä. Ja siinähän se hiustuppo on kauniisti kädessä.

Omahoitaja oli sanonut (viittaan aika usein omahoitajaan, hänestä alkaa tulla minulle Jumalasta seuraava henkilö tässä maailmassa), että aika lailla tasan kahden viikon kuluttua hiukset lähtee. Ja moni tulee toiseen hoitoon jo kaljuna. Tuttavaltani puolestaan kuulin, että hiukset lähtevät monella toisen hoitokerran jälkeen. Ehkä tuossa on nyt vain pieni sävyero. Lopputuloksena on kuitenkin, että hiukset lähtevät hoitojen alussa. Ja syy, miksi monet menevät jo toiseen hoitoon kaljuna lienee se, että käyvät kampaajalla/parturilla ajamassa päänsä kaljuksi, kun eivät jaksa niitä tippuvia hiuksia.

Onhan minulla ne hatut ja yksi huivi hankittuna valmiiksi. Mutta silti huomaan jännittäväni. Sekä omaa reaktiotani, koska en todellakaan osaa kuvitella itseäni kaljuna, että myös muiden. Osaanko olla luontevasti edes omien läheisten seurassa? Saati sitten kaikkien muiden, joiden kanssa joutuu väkisinkin tekemisiin.

Nyt sitten varmaan olisi myös aika tehdä se lopullinen päätös peruukin hankkimisesta. Postihan on minua muistanut jo jonkin aikaa sitten maksusitoumuksella peruukin ostoon… Olen ollut, ja olen vielä vähän edelleenkin, kahden vaiheilla. Olen nimittäin nyt nähnyt tuolla Meilahdessa näitä peruukkipäitä. Ne ovat kypäriä. Ei sitten muuta. Hieman hämmentävää, kun tänä päivänä pitäisi olla hyviäkin peruukkeja valittavana vaikka kuinka paljon. Asiaan saattaa vaikuttaa tuo maksusitoumus. Kattaa vain tietyn hintaiset peruukit ja kalliimpaa ei sillä saa ostaa, vaikka kuinka tarjoutuisi maksamaan välirahan. Taidan kokeilla kuulemaani vaihtoehtoista liikettä. Sinne ei tosin ole maksusitoumusta, mutta se ei nyt tässä tilanteessa haittaa. Tekevät kuulemma todella ohuita ja myös sellaisia, mitkä on tarkoitettu käytettäväksi pipon tai huivin alla. Eli kuten normaalistikin, hiukset näkyisivät sieltä alta. Ja hinta kuulemma n. 40 eur. Tuohon hintaan jopa minulla yksityisyrittäjänä on varaa jättää maksusitoumukset huomioimatta.

Muutama asia tähän peruukkin liittyen on kuitenkin varmaa. Ensinnäkin: käyn joka tapauksessa katsomassa tarjontaa. Toiseksi: jos ei löydy kuin kypärämallia, niin jää hankkimatta. Anakin sillä maksusitoumuksella. Kolmanneksi: käyn myös katsastamassa sen vaihtoehtoisen liikkeen ja olen jo kyllä henkisesti sellaisen peruukin päättänyt hankkia. Oikeastaan avoimeksi jää vain se, hankinko sitten sitä oikeaa peruukkia ja jos hankin, niin millaisen. Kuulin myös henkilöstä, joka oli hyödyntänyt tilaisuuden ja ostanut täysin erilaisen hiusmallin (pitkän) kuin mitä omat hiukset aikoinaan olivat (lyhyet). Mielenkiintoinen vaihtoehto. Itse asiassa todella mielenkiintoinen.

Ja näin sitten tapahtui muutamaa päivää myöhemmin: kävelin parturiin ja lähdin sieltä ulos millin sänki päässä. Oletin fiiliksen olevan jotain järkyttyneen epäuskoisen väliltä. Mutta eipä vaan ollut. Ehkä se hiusten tippuminen oli jo saanut ajatuksen tuntumaan melko luonnolliselta. Bonuksena parturin vaimolla oli syöpä ja siitähän sitten riitti juttua. Ja myötätuntoa minulle. Toimituksen lopuksi tämä ulkomaalaistaustainen mies otti kaksin käsin päästäni kiinni ja antoi suukon päälaelle. Hymyilytti. Ja mites sitten ne reaktiot? Ei mitään. Itseäni ei juurikaan häirinnyt ja kotona riitti vitsiä. Kaikki siis normaalisti auringon alla, mikään ei ole muuttunut siitä kun vielä oli hiukset päässä. Silloinkin äidin kustannuksella naurettiin.

Ja viikonloppuna sitten hankin sen peruukin. Loppujen lopuksi omalla rahalla. Ihan kunnollisen. Ei ollut muuta vaihtoehtoa. Kävi ilmi, että minulla onkin pieni pää. Niistä satojen vaihtoehtojen joukosta löytyi sitten ihan kolme sopivan kokoista. Eihän se valinnanvara päätä huimannut, mutta eihän siihen hankintapäätöksen tarvita kuin yksi kelvollinen. Onneksi löytyi.

        

Kyllä nyt kelpaa. Tosin, ensimmäisen käyttökerran perusteella voin vain todeta, että viihdyn itse paremmin ilman mitään. Ja jos jotain täytyy päähän laittaa, niin sitten niitä pipoja. Tuntuu jotenkin hankalalta asetella sitä peruukkia ja koko ajan on tunne, että sitä pitäisi korjailla. Ei siis tunnu luontevalta. Ehkä sitä pitää käyttää vähän enemmän. En olisi uskonut, mutta jos minua itseäni ei millin sänki häiritse, niin tällä hetekellä en juurikaan jaksa välittää, vaikka se kuinka häiritsisi muita. Ja hatuistahan olen aina tykännyt!