Taisin jossain vaiheessa lupailla, että teen “seuravan
viikon aikana” itselleni treeniohjelmaa tulevaa varten. Siis sitä tulevaa, kun
taas voi juosta ja kuntoilla kunnolla. Nyt sitten rikon tuon lupauksen. Tai no jos
tarkkoja ollaan, olen jo rikkonut sen jonkin aikaa sitten.
En oikein tiedä, miksi suhtaudun niin ristiriitaisesti tähän
sairastamiseen. Olen melko normaali, perusterveellä älyllä varustettu yksilö.
Ja silti teen joka päivä aivan älyttömiä päätelmiä ilman minkäänlaista
logiikka. Tuo urheilu on tässä suhteessa ihan siinä kärkisijoille, etten
sanoisi jopa ykkösenä. Jos olen ollut koko ajan, siis jo ennen Tuomiota, ollut
varautunut sytostaattihoitoihin, niin miten kuvittelin ylläpitäväni jotain
säännöllistä treeniohjelmaa? En ihan tullut ajatelleeksi asiaa loppuun asti.
Joten nyt on aika ottaa pieni suunnanmuutos.
Ei, en aio luopua ajatuksesta, että urheilisin. Ja tiedän jo
etukäteen, että sitä kävelyä tullaan suosittelemaan…Ei nyt kyllä ihan sitä,
mitä itsellä on mielessä. Mitäs sitä sitten keksisi? En todellakaan tiedä.
Tästä ei ole kokemusta. Minulla ei ole mitään hajuakaan, miten syöpähoitoja
läpikäyvä henkilö voi kuntoilla. Tosin, minulla on pieni aavistus, että ne ei
kuntoile.
Korjattu suunnitelma on siis: liiku niin paljon kun pystyt
ennen kuin hoidot alkaa. Ei tiukkaa suunnitelmaa; jumppaa ja lenkkiä fiiliksen
ja muun ajankäytön mukaan. Kappas, siinähän se. Mahtisuunnitelma. Pieni
realitycheck tässä välissä on tarpeen; en ole muista syistä (yhdistelmä kilpparista ja fyysisesti raskaasti työstä) johtuen lenkkeillyt
tai tehnyt muutakaan edes ennen leikkausta vähään aikaan. Ja nyt on vain
toivuttu. En siis odota mitään riemukkaita hikiviikkoja. Varsinkaan tämän
päivän ensimmäisen jumpan perusteella.
Mutta tuntuu silti hyvältä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti