Hyvää ja huonoa

Nyt se sitten alkaa. Hoidot.

Edelleen voin oman henkilökohtaisen kokemuksen perusteella ihmetellä julkisen terveydenhoidon huonoa mainetta. Oletin, että potilaan henkisen puolen huomioimisessa tapahtuisi pieni lasku siirryttäessä Kirralta Meilahden potilaaksi. Kirralla kun oli vain näitä rintasyöpäpotilaita ja Meilahdessa sitten kaikki mahdolliset syöpäpotilaat. Eipä vaan niin kuitenkaan käynyt.

Eilen oli siis lääkäritapaaminen ja hoitosuunnitelman saaminen. Lääkäri kävi aika tarkasti läpi, mitä hoidoissa tulee, millä aineilla ja miten vaikuttavat. Sivuoireita myöten. Lisäksi selvitettiin koko hoitojakson eteneminen ihan loppuun asti. Ja sitten taas ne kysymykset: “Miten voit? Miten olet jaksanut? Miten se henkinen puoli?”. Aikaa siis oli jutella. Ajattelin, että sitten jossain vaiheessa tulee tieto hoitojen aloittamisesta. Niin tulikin. Lääkäri marssitti tapaamisen päätteeksi käytävän toiselle puolelle hoitajan puheille ja siellä lyötiin käteen kaksi ensimmäistä hoitoaikaa. Ei siis tarvinnut odotella erikseen postia.

Viime sunnuntain Helsingin Sanomissa oli artikkeli kolmesta henkilöstä, jotka tavalla tai toisella olivat tehneet rahallista panostusta itseensä. Yksi näistä oli rintasyövän läpikäynyt, joka oli hoidattanut itsensä yksityisellä puolella. Nyt voin myöntää, että ihan ensimmäinen reaktio diagnoosin saamisen jälkeen oli marssia suoraan yksityiselle. Koska oletus oli, että julkisella puolella mitään ei tapahdu ja potilas tuntee olevansa heitteillä. Nyt jälkikäteen voin todeta, että asiat ovat edenneet kyllä niin kovaa vauhtia, että hyvä kun pysyy itse mukana. Yritin tuossa arvioida realistisesti, että olisinko päässyt hoitoihin kiinni yksityisellä puolella yhtään nopeammin. Ja lopputulos on, että en usko. Nyt asiat ovat edenneet juuri sen mukaan, miten tieto on kulkenut ja kaikki on käynyt todella ripeästi. Toki, nyt on ollut esim. rintasyöpäleikkauksiin lyhyet jonot. Kesällä oli kuulemma viisi viikkoa. Mutta se ei selitä sitä, että myös tuolla Meilahden puolella asiat tuntuvat etenevän varsin ripeästi. Siellä ei käsittääkseni tällä hetkellä ole mitenkään erityisen poikkeuksellinen tilanne, vaan aivan normaali. Mutta ehkä kyse yksityiselle puolelle kääntymisessä ei olekaan pelkästään siitä aikatulusta tai hoidon tasosta, vaan omasta tunteesta. Minä olen ollut kyllä tähän hoitopolkuun ja sen etenemiseen todella tyytyväinen.

Mitäs nyt sitten tapahtuu? Kun minulle tulee täyssetti näitä hoitoja, niin kaikki alkaa solunsalpaaja- eli niillä kuuluisilla sytostaattihoidoilla. Niitä tulee yhteensä kuusi kertaa, kolmen viikon välein. Kolme ensimmäistä kertaa yhdellä lääkeaineella (Taxotere-hoito) ja loput kolme toisella (cef-hoito). Tähän ei nyt riitä, että saa lääkkeet suoneen. Sivuoireiden vuoksi tulee muutakin. Kolmen ensimmäisen kerran aikana hoitoa edeltävänä päivänä pitää aloittaa kortisonikuuri, kestää vielä kaksi päivää hoidon jälkeenkin. Saattaa aiheuttaa vatsaoireita, joten mahan rauhoittamiseksi otetaan samanaikaisesti lääke. Ja sitten kun hoidot saattavat tehdä sen huonon olon, niin siihen kahta eri lääkettä. Jos ensimmäinen ei auta riittävästi, niin toista sitten peliin.

Sivuoireita onkin sitten pitkä lista: kipuja, väsymystä, pahoinvointia, kihelmöintiä raajoissa, ihon puoitus ja hilseily, limakalvojen kuivuminen, turvotusta ja tietyzti se näkyvin ja kuuluisin eli hiustenlähtö. Kääk! Kortinsoni aiheuttaa lisäksi omat oireensa: närästys, univaikeuksia, aknea ja väsymys kuurin loputtua. Ehkä pieni plussa tuossa on, että se kortisoni piristää kuurin ollessa päällä. Tosin tarkoittaa usein myös sitä, että väsymyksen lisäksi se pahoinvointi iskee päälle kuurin loputtua. Mutta lopuksi tärkeä muistettava: oireet ja niiden ilmeneminen tai ei-ilmeneminen on täysin yksilöllistä! Aina ennen seuraavaa sytostaattihoitoa käydään labrassa  ja nyt ensimmäisen kerran jälkeen lääkärin vastaanotolla. Seuranta on melko tiukkaa.

Kotiin putkahtaa myös jossain vaiheessa, ilmeisesti melko pian, maksusitoumus peruukin hankkimiseen…Tuntuu jotenkin kaukaiselta ajatukselta, mutta niin tuntuu myös kaljuna oleminen. Olin ajatellut pärjääväni vain hatuilla ja huiveilla, mutta katsotaan nyt. Lääkäri varoitti, että vaikka itse on täysin sinut asian ja sairastamisen kanssa, niin ympäristön reaktiot saattavat yllättää. Siihen peruukki auttaa monesti. Hmm, no katsotaan miten käy. Mutta tässä tulee nyt vastaan ensimmäinen käytännön juttu. Minulla on varattuna kampaaja parin viikon päähän. Taitaa olla aika turhaa touhua, kun siinä vaiheessa hiukset jo lähtevät urakalla. Taitaisi olla kampaajallekin melko turhauttava savotta, kun hiukset jäävät käteen ja hiusten määrä muuttuu koko ajan leikkauksen edetessä. Taidanpa perua, uskon kampaajani ymmärtävän.

Sitten kun sytostaattihoidot ovat ohi, alkaa sädehoito ja samanaikaisesti se hormonihoito. Sädehoito on paikallinen ja kestää vain muutaman viikon, mutta hormonihoito kestää viisi vuotta. Se oli pieni yllätys, mutta pillerin ottaminen viiden vuoden ajan tuskin on mikään ongelma enää tuossa vaiheessa.

Mikä sitten oli niin hyvää? Olin jotenkin kuvitelut, että lääkärin puolelta tulee käsky ottaa todella rauhallisesti. No ei tullut. Ainoastaan alkoholi pitää pistää pannaan, hoidot itsessään ovat niin kova rasitus maksalle, ja mitään muita vitamiineja tai aineita ei saa syödä. Ihan sama, voin elää noiden sääntöjen kanssa. Mutta itseään saa rasittaa, urheilulla tai tekemällä niitä remontteja, niin paljon kuin kunto antaa myöten. No, monestihan se on niin, että se kunto ei anna periksi, mutta jos ei ole pahemmin sivuireita, niin siitä vaan. Lisäksi ei todellakaan tarvitse rajoittaa normaalia olemista ja esim. erityisesti vältellä flunssapotilaita. 

Eli minä nyt lähden siitä, etttä voin melko normaalisti. Katsotaan sitten kuinka oikeassa, tai väärässä, olin.