Monta ihmeellistä asiaa

“Maailmassa monta, on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa…”

Niinpä.

Minun leikkauksestani on reilu viikko. Ilmeisesti se hemoglobiinikin on palaillut normaaliin, kun ei enää heikota ja huippaa vuorotellen. Haavakin alkaa olla aikas hyvä ja käsi liikkuu oikeastaan täysin normaalisti. Nyt on ollu taas hyvä fiilis, joten mieli askartelee taas ihan muiden asioiden parissa. Ja mikä oudointa; olo on ollut todella hyvä, parempi kuin vuosiin! Mitä hittoa on tapahtunut?

Niin, kun minullahan on se kilpirauhasen vajaatoiminta. Tässä viime viikkojen rytäkässä on meinannut unohtua, että sen osalta vielä säädetään ja haetaan oikeata lääkeannostusta. Minun vaivani alkoivat monta vuotta sitten. Todella monta vuotta. Ensiksi tuli epämääräistä pahoinvointia ja huimausta. Siihen lääkärit vain totesivat, että verensokeri heittelee, syö säännöllisesti. Asia oli helppo uskoa, sillä töissä oli kiire ja tekemistä paljon. Jotenkin ummistin silmäni siltä, että säännöllinen ruokarytmi ei sittenkään ihan täysin pitänyt tätä oiretta pois.

Seuraavaksi alkoivat erilaiset, ihmeelliset ja vaikeasti kohdennettavat ja määriteltävät nivelkivut ja muut säryt. No niistä ei sanottu mitään erityistä. “Ei tässä mitään ole, koita levätä. Seurataan ja jos jotain erityisempää tulee, niin katsotaan sitten”. Sitten tuli erään vuoden syksy; töissä hirveät härdellit ja kotona remontti. Paino nousi reilussa puolessa vuodessa kahdeksan kiloa. Syytin itseäni ja alituista väsymystä. Jotenkin onnistuin taas ummistamaan silmäni siltä, että söin säännöllisesti, aivan normaalisti eli siis jopa melko terveellisesti ja treenasin maratonille. Tuolla yhtälöllä minun olisi pitänyt pysyä kuosissa.

Vähitellen väsymys ja erilaiset säryt alkoivat olla jokapäiväisiä seuralaisia. Lisäksi mikään ei enää huvittanut, olin aika ryytynyt ennen niin kivaan työpaikkaani ja työhön. Mitkään asiat eivät meinanneet pysyä päässä ja muistissa. Lisäksi kiroilin mielessäni ikääntymistä. Naama näyti pöhöttyneeltä ja vähän turvonneelta. No, tietty jos paino nousee, ajattelin. Lisäksi kulmakarvat olivat alkaneet ohentua kummasti. Iholle poskiin oli ilmestynyt maksaläiskiä. Mielestäni kuulokin oli selvästi heikentynyt, lapset hermostuivat kun jouduin kyselemään uudestaan asioita. Eniten harmitti, että urheilu ei sujunut. Olin koko ajan väsynyt enkä palautunut liikunnasta millään. Lenkit alkoivat tuntua raskailta.

Helppohan tuosta on jälkikäteen poimia kaikki nuo oireet; löytyvät kaikista listoista, missä luetellaan kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita. Vieläkin kyllä hieman kaihertaa, että siinä meni monta vuotta, ennen kuin asia paljastui. Yksinkertaisella verikokeella! Papereissa kyllä oli mainintaa, että suvussa löytyy… Nyt on sitten reilun vuoden verran väännetty lääkitysannosta. Ja alkaa olla aika kohillaan. Vielä on oireina ollut nivelkipua ja lieviä pahoinvointeja sekä satunnaista väsymystä. Tosin se on muuttanut muotoaan, ei ole takkuisia aamuja, vaan sellaista kevyttä iltapäiväväsymystä.

Ja nyt sitten yht’äkkiä; viikko leikkauksesta: herään joka aamu virkeänä! Minua ei väsytä, pää toimii melko kirkkaasti eli jopa muistan taas asioita. Kun olen lepäillyt kotona leikkauksesta toipuen, en ole niin tarkasti pitänyt kiinni ruokarytmistä ja silti ei ole pahoinvointeja. Joten kyllähän tässä nyt vähän tulee mieleen, että oliko se niin kuten aiemminkin pohdin: nuo “viimeiset kilpparioireet” olivatkin syövästä johtuvia? Jos niin, niin onko mahdollista, että olo paranee viikossa? Ja jos on kilpparista edelleen johtuvaa, niin onko kasvaimella voinut olla vaikutusta kilpparin ja lääkityksen toimintaan? Tai sitten yksinkertaisesti tämä oli se hetki, jolloin lääkitys on oikeasti kohillaan ja alkoi vain sattumalta juuri nyt vaikuttamaan kuten pitääkin.

Aika monta kysymystä seuraavaan lääkäritapaamiseen.