maanantai 22. syyskuuta 2014

Nyt se on virallista





Minulla on syöpä. 

Minusta ei tunnu ollenkaan lohdulliselta ajatus, että kyse on rintasyövästä. “Rintasyöpäpotilaista 88% on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista.” Tällä hetkellä luen tuon tekstin “12% rintasyöpäpotilaista kuolee viiden vuoden sisällä diagnoosista”.

Vaikka taisin hieman kehua tuon yksityisen puolen ripeyttä tutkimuksiin lähetettäessä, niin ei tämä nytkään kyllä mitenkkään töki. Tiistaina tuli tulokset ja yksityiseltä puolelta ne laitettiin eteenpäin normaaliin prosessiin, keskiviikkona minulle jo yritettiin soittaa. Enpä vain ollut juuri silloin puhelimen äärellä. Torstaina aamupivällä soitto uudestaan. “Teille on varattuna läkärinaika nyt perjantaina. Onnistuuko?”. Kyllä kiitos. “Ai niin, teille on myös varattu leikkausaika.” Se meni puolentoista viikon päähän, mutta olin tyytyväinen. Vielä tyytväisempi olin, kun iltapäivällä soitttiin uudestaan. “Täällä olisi peruutusaika leikkaukseen. Ensi viikolla.” Olen siis suuntamassa aamulla Kirurgiselle ja lääkärin vastaanotolle ja siitä hoitoon melko ripeästi.

Mikä sitten mättää?

Kaikki, sanoisin. Nyt vasta aloin pelätä ja kunnolla. Miksi pystyin olemaan alun varsin tyynenä ja uskoin koko ajan vain parantumisen mahdollisuuteen. Mutta nyt, kun hoito on käsillä näen vain kauhukuvat ja pelkään pahinta mahdollista. Olen täysin vama, että minun kohdallani tarinalla ei ole onnellista loppua. Olen varma, että syöpäni on levinnyt joko niin pahasti, että sitä ei voi parantaa tai aivoihin, Mikä minun mielestäni on sama asia kuin ei-parannettavissa. Juu, teidän kyllä, että se ei tänä päivänä pidä paikkaansa, mutta silti.

Tiedän kyllä syynkin, miksi näin ajattelen. Se on taas se kilppari. Vaikka on tuntunut siltä, että kilpparilääkitys puree, niin jokin pieni säätö on puuttunut. Sen seurauksena minulla on edelleen ollut epämääräisiä nivelkipuja, pahoinvointia ja päänsärkyä. Noiden oireiden kanssa, niiden ehkä aavistuksenomaisesta lisääntymisestä huolimatta, olen pystynyt elämään, kun olen odotelltu kilpparilääkityksen lopullista tehoamista. Sitten luin tietenkin rintasyövän oireista. Useimmiten oireeton, mutta voi esiintyä nivelkipuja, pahoinvointia ja päänsärkyä. Mitä hel…!!!

Onko sittenkin niin, että minulla on syöpä päässyt rauhassa leviämään kun olen odotellut oireiden päättymistä muista oletuksista johtuen. Joten luonnolinen ja loginen päätelmä on, että koska oireita, niin tauti on levinnyt. Ja pahasti. Jostain kumman syystä järki tässä vaiheessa unohtaa sen kilpparin, olisiko se sittenkin oireiden syynä.

Minulla on liian paljon menetettävvä. Haluan nähdä lasten ylioppilasjuhlat. Tai sanotaan, että myös Lapsen Nro2. Se Nro1 kun kirjoittaa tässä parhaillaan, niin enköhän sen ainakin näe. Mutta vielä on elämää yo-juhlien jällkeenkin. Ja minun pitää olla mukana lasteni elämässä, juttelemassa, nalkuttamassa, tukemassa ja iloitsemassa. Se vaan nyt ei sovi, että homma jää puolitiehen.


Huomenna siis lääkärissä potilas, joka on väsynyt yön valvomisesta ja jolla on pää täynnä kysymyksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti