Sädehoidon suunnittelupalaveri

Nyt siis tiedän, mitä tulee tapahtumaan sytostaattihoitojen jälkeen ja millä aikataululla. Tänään oli se sädehoidon suunnittelutapaaminen uuden lääkärin kanssa.

Lääkäri vaihtui ja se jo itsessään tuntui hieman oudolta. Vaikka ei sitä entistäkään lääkäriä ihan vaivoiksi asti tavannut. Mutta eipä tässä nyt mitään ihmeellistä tunnu olevan. Olen koko aja kehunut terveydenhoidon henkilökuntaa ja asennetta. Ei tämänkään tapaamisen perusteella mitään suurta valittamista ole. Mutta ehkä tämä nyt oli hieman sellainen turha välietappi. Ainakin tämän lääkärin kanssa. Oli kyllä melkoinen lahna. Todella ystävällinen ja aikaakin oli. Mutta ei siltä lääkäriltä mitään mullistavaa uutta asiaa sädehoidosta ulos saanut. Ja oli muutenkin vähän hidas. Minusta tapaaminen on turha, jos potilas joutuu viemään keskustelua eteenpäin. Vaikka lääkäri sitten kuinka ystävällisesti vastailisikin.

Itse sädehoidosta ei kyllä tullut mitään uutta. Mahdolliset sivuoireet (ihon punoitus, kutiaminen, tummuminen ja lopussa mahdollinen ihon rikkoutuminen) on jo käyty keskusteluissa oma hoitajan kanssa jo paljon aiemmin. Itse hoitotapahtuman kesto (muutaman minuutin) oli myös tiedossa.  Ja sekin, että joka päivä tullaan paikalle. Uutta ei myöskään ollut tieto, että ihoa pitää suojata auringonvalolta noin vuoden ajan. No, uutena tietona tuli asento, missä sädehoitoa saadaan. Selällään kädet ylhäällä. Minusta tuo tieto ei nyt kyllä ollut millään lailla mullistava. Sädehoidon väsyttävän vaikutuksen lääkäri epäili johtuvan siitä, että rinta on kuitenkin melko iso elin ja siihen kohdistuva hoito vaikuttaa siksi yleisvointiin. 

Vaikka nyt mainostinkin tapaamista turhana, niin tuli sieltä yksi uusi tieto. Ennen hoidon aloittamista tehdään rinnan ja imusolmukkeiden kuvaus. Nyt lääkärin mukaan “kuvauksessa ei tietenkään nähdä yksittäisiä soluja, mutta mahdolliset etäpesäkkeet kyllä. Ja nehän sitten tietysti pitää leikata ennen kuin sädehoidetaan.” Anteeksi kuinka? Ensinnäkin, minulla piti olla vain yksi syöpäsolu vartijaimusolmukkeessa. Siis siinä ensimmäisessä ja tämä tarkoittaisi sitä, että siitä eteenpäin ei ole mitään. Ja sekin yksi vaivainen poistui siis leikkauksessa. Ja jos nyt olisikin ollut joku yksittäinen syöpäsolu, niin sytostaatihoidonhan piti tappaa sellaiset. Sädehoidon lääkärin mukaan “patologin lausunnossa todetaan vain yleisesti “…cells”, joten miten sen nyt ottaa”. Ja myönsi kyllä, että sytostaattihoito vie  mukanaan yksittäiset solut. No miksi sitten aloittaa edes keskustelua niistä!!?? Ihmettelee syöpäpotilas. Ja mikä sitten on todennäköisyys, että pidemmällä imuslomukkeissa olisi etäpesäkkeitä? “No, sellainen on todella harvinaista ja aika epätodennäköistä”.

No joo. Ymmärrän epävarmuuden syövän kanssa. Ja senkin, että lääkärit eivät voi luvata mitään 100% varmaa. Ja toki minustakin on enemmän kuin järkevää kuvata alue ennen hoitoa kaiken varmistamiseksi. Mutta silti koin enemmän kuin ärsyttävänä, että asioita lähestytään, eli potilaalle kerrotaan, sen kaikkein epätodennäköisimmän ja epävarmimman kautta. Koska tästähän jää vain se tunne, että ei se niin epätodennäköistä olekaan. Lisänä vielä, että lääkärit kertovat asioista hieman eri tavalla. Jättää kivasti tulkinnan varaa itse potilaalle. Siitäkin huolimatta, että kaksi ensimmäistä lääkäriä ovat puhuneet täysin samoin, niin kyllä se kolmas saa hieman sekoitettua pakkaa. Katsotaan nyt sitten jatkossa, mikä fiilis jää itse sädehoidosta. Odotus on joka tapauksessa hyvä, sillä hoitajat ovat yleensä olleet todella mukavia ja päteviä.

Poikkeuksellisesti nyt sitten luin saamani oppaan sädehoidosta. Kun ei se lääkäri oikein kertonut mitään. Enkä tietenkään osannut kysyä, kun en tiennyt sädehoidosta. Ja lukemisen jälkeen kyllä tuli mieleen kysyttävää. Oppaassa oli minusta paljon sellaista asiaa, minkä lääkäri olisi voinut kertoa ja selventää. Kuten, miksi minulle annetaan hoitokertoja 16 + 5 eli viimeiset viisi kertaa  erilaista sädehoitoa. Heräsin ajattelemaan asiaa vasta lukemisen jälkeen. No, ensi kerralla sitten.  Tai pitää muistaa kysyä kun menen sinne kuvaukseen. Minulla on siis tuo kuvaus heti maaliskuun alusta. Ja sädehoito alkaa tasan kuukauden kuluttua siitä, kun on viimeinen sytostaattihoito. Hoitokertoja yhteensä 21. Pääsiäisen jälkeen kaikki on sitten ohi.

Mielenkiintoista nähdä, miten pää kestää kaiken tämän. Viimeiset viisi viikkoa hoitoa on todella intensiivinen. Joka päivä maanantaista perjantaihin Meilahteen. Melkein kuin töissä kävisi. Siis oman kotitoimiston ulkopuolella. Ja sitten kaikki loppuu. Tästä on hieman varoiteltu. Ensiksi olet hoidossa ja tapaat hoitavaa henkilökuntaa säännöllisesti ja puhut itsestäsi ja hoidosta. Sitten rykäistään loppuun sama joka päivälle noin kuukauden ajaksi. Ja sitten – ei mitään! Näkemiin ja palataan asiaan! Kuulemma hyvin yleistä, että silloin isekee epävarmuus ja epäilyt. Ja silloin punnitan sitten se kyky elää syövän epävarmuuden kanssa. Jostain syystä oletan nyt tällä hetkellä, että kyky tulee riippumaan yleisestä olotilasta. Jos olo on hyvä (=kilpparin hoitotasapaino löytynyt) ja olo on normaali, helpottaisihan se siirtymistä normaaliin elämään. Näin oletan käyvän. Tai sitten ei. Katsotaan nyt.