Se oli sitten siinä. Nyt voi vähitellen aloittaa
riemuitsemisen. Ihan siis heti kun olo paranee. Nyt ei oikein jaksa. Odotusta
noin kolme viikkoa eli se toipumisaika sytostaattihoidosta. Tosin yleiskunto on
sen verran heikohko, että ehkä muutoksia alkaa konkreettisesti huomata kun
laittaa päälle vielä toiset kolme viikkoa extraa. Kun ei enää lykätäkään uusia
myrkkyjä kroppaan. Tämä oli vähän vama kuin elämä pienten lasten kanssa; tuntuu pitkältä kun sitä aikaa elää ja vasta jälkikäteen voi todeta sen mennen todella nopeasti.
 |
| Viimeisen kerran näin lyhyt hiusmalli. Kuva juuri ennen viimeistä hoitoa, |
Hoitotapahtuma itsessäänhän oli jo rutiinia. Vai onko tullut
tässä matkan varrella todettua, että mikään ei mene kuten on odottanut?
Korjataan sen verran, että hoidon kulku on rutiinia. Ala-aulassa
ilmoittautuminen, henkilöhisseillä neljänteen kerrokseen, moikkaa omahoitajaa
ja käy vessassa. Sitten omahoitaja näyttää paikan. Joskus on vielä vapaata
valita; istutko tuolissa vai oletko sängyssä. Nyt ei ollut enää valinnan varaa,
oli tupa täynnä. Jotenka minulle jäi tuoli. Minkä olen kyllä valinnut aina, jos
on ollut mahdollista eli otin paikkani tyytyväisenä. Tervehditään muita
huoneessa olijoita ja sitten tulee
hoitaja laittamaan lääkkeet. Aluksi tulee kortisoni ja pahoinvoinnin estolääke.
Sitten huuhtelu. Minkä jälkeen aloitetaan itse lääkeaineilla, kolme eri
lääkettä. Lopuksi huuhtelu. Kesto hieman vajaa kaksi tuntia.
Tänään jouduin odottamaan omahoitajaa ja paikkaa hieman
pidempään. Olin toki aikaisessa, mutta varatut ajat sallivat myös aikaisessa
olon. Ei ole potilaita laitettu niin tiukalla aikataululla. Ja oli se minun
paikka siellä vapaana koko ajan. Mutta oli hoitajalla niin sanotusti tilanne
päällä. Yksi hoidossa, ilmeisesti ensimmäinen kerta, oleva potilas saikin
aineista välittömän reaktion. Omahoitaja viipotti käytävllä, moikkasi
hätäisesti ja huusi ohimennessään toiseen huoneeseen hoitajalle :”Reaktio”.
Toinenkin hoitaja liikkui aika livakasti. Muistaen aiemman keskustelun, mitä
omahoitaja kävi toisen hoitajan kanssa erilaisten kanyylien eduista
reaktiotilanteessa. Antoi aihetta olettaa, että reaktiotilanteessa saa jotain
ainetta suoraan suoneen. Lisäksi potilaalle annettiin lisähappea. Loppu hyvin,
kaikki hyvin. Kun vihdoin pääsin paikalleni, tämä potilas oli jo ihan kunnossa.
Heh, hieman harhaanjohtava sanonta kun istutaan sytostaattihoidoissa. Mutta
muistaen edellisellä kerralla itsellä pahoinvoinnin alkamisen aika pian hoidon
jälkeen, niin tulihan siinä vähän levoton olo.
Kaikkien lääkkeiden lisäksi sain myös sen “sivuliuoksen”,
estämään käden kipeytymistä. Viime kerralla auttoi…kahden viikon ajan. Muutamia
päiviä ennen tätä viimeistä hoitoa käsi kipeytyi. Tuntuu kuin verisuonta
särkisi ja se särky leviäisi suonen ympäristöön. Käsivarsi oli kosketusarka. Lientyi
vähän itse hoitopäivään. Katsotaan miten nyt käy, tosin en ole erityisen
toiveikas. Kanyylin kohta on särkenyt kunnolla Meilahdesta lähtemisestä asti.
Ja sekin särky tuntuu leviävän ympäristöön. Lisäksi käsivarsi on muutenkin kipeä,
jo nyt. Ja tälläkin kertaa pahoinvointi alkoi hoitopäivänä. Tarkennettuna jo
hoidon aikana. Sitä oloa omahoitaja kävi sitten tiedustelemassa säännölliseen
tahtiin. Otetaan nyt nämä sivuoireet sitten koko rahan edestä ihan loppuun asti. Mitään dramaattisempaa ei
kuitenkaan tapahtunut ja olokin aina välillä laantui. Joten parin tunnin
session jälkeen perinteiseen tapaan kahvion kautta kotia kohti. Ja olo on ollut
kyllä hoidosta alkaen todella hutera ja varsin outo. Lisäksi väsyttää aivan
hirveästi. Ajattelin sinnitellä edes yhdeksään, että yöunet pelastuisi.
 |
Täysi setti cocktaileja. |
Seura oli kyllä taas mukavaa. Onko se oikeasti niin, että
kun elämässä on oikeasti jokin isompi möykky, niin suhtautuukin yleisesti
ottaen kaikkeen melko positiivisesti? Yksi potilaista oli samaan aikaan myös
viime kerralla. Hän, joka on käynyt hoidoissa useamman vuoden. Syöpä on
levinnyt ja yleensä hänenlaisissa tapauksissa annetaan elinaikaa kuukausissa.
Nyt on mennyt jo kuusi vuotta ja nykyinen lääkitys näytää toimivan! Siinä kun
juteltiin, niin jostain syystä kaikki asiat tuolla Meilahdessa tuntuvat hirveän
luonnolliselta. Terveisiä taas äidinkielenopettajalle sanaparin valinnasta. Vakavatkaan
asiat eivät ole erityisen traagisia. Ne vain ovat.
Omahoitajaa on ollut kyllä kiittäminen. On ollut tietävä ja
on ollut aikaa jutella. Ihan asiaakin, vaikka joskus lipsahtelikin aivan tavallisten
ja yleisten jutusteluaiheiden puolelle. Minulle vakuuttavinta on ollut kuitenkin
asioista ja käytännöstä tietäminen. Ja se, että joihinkin kysymksiin on sanonut
suoraan myös, ettei tiedä tai lähde edes arvailemaan. Siitäkö johtunee, että
mikään annettu fakta ei ole koskaan sitten tuntunut tai edes ollut millään
tasolla epämääräistä.
Nyt sitten kohti parempaa oloa ja sädehoitoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti