Yllätyskeikka

Viimeiseen asti. 

Ihmettelen vain, että alkaako tässä hermot pettää kun ollaan niin lähellä loppua näissä hoidoissa. Kun joskus tuli todettua, että ei ne kaikki vaivat ja kolotukset johdu hoidoista, vaan iälläkin voi olla tekemistä asian kanssa. Ja sitten perään on tullut todettua, että kyllä ne vaivat nyt vaan johtuvat hoidoista. Niin mikäköhän meni pieleen tässä viimeisimmässä ajattelu-päättelyketjussa? Ehkä niissä oireissa oli jotain erityistä sitten kuitenkin.

Ystävänpäivänkimppu No1

Viimeisen hoidon jälkeen alkanut käsisärky muuttui kovemmaksi ja selvästi paikalliseksi. Hyvin outoa. Kun kättä yritti suoristaa, niin kipu otti suoraan vain yhteen paikkaan. Mikä oli myös täysin kosketusarka. Sitten huomasin, että käsihän on hieman turvoksissa. Jonkin aikaa kyllä asiaa ihmettelin ja yritin sivuuttaa taas yhtenä normaalina sivuoireena. Mutta oli se sen verran outo, että otin asiaan hieman vertaistukea Siskon Mieheltä. Hänellä kun oli täysin vastaavat oireet ja tuloksena tulppa. Oma Mies totesi myös, että nyt lähdetään tarkistuttamaan asia. Ja kun virallinen ohjekin oli, että epäilyttävien oireiden suhteen on syytä kääntyä heti hoidon puoleen.

Ja taas Meilahteen. Enkä ollut siellä yksin. Hoitaja tuli juttelemaan aika pian, mutta kysyi heti haluanko odottaa siellä vai tulla myöhemmin uudestaan. Kuulemma ruuhkaa on niin paljon, että nyt kestää. Ja kauan. Lisäksi kaikkki vuodepaikat olivat täynnä. Tosin en sinne olisi halunnutkaan enkä kokenut edes tarvetta olevan. Ilmoitin odottavani. Johtuuko syövästä, mutta hyvin pian tuli lääkärikin juttelemaan. Ruuhkan takia siirsi minut viereiseen Haartmanin sairaalan terveyskeskuspäivystykseen. Mikä taisi osoittautua hyväksi ratkaisuksi. Odotin kaksi tuntia, mikä oli vain labratulosten valmistuminen. Niin, ja sinne labraan pääsin käytännöllisesti katsoen heti.

Tulos; ei tulehdusta, ei tulppaa, ei mitään. Hemoglobiini hieman alhaalla tämän lääkärin mukaan. Se kun oli “vain” 114 ja minä olin riemuissani. Sehän on selvässä nousussa. Mutta tulppa siis varmistettiin verikokeella. Lääkärin mukaan verikoe on erittäin varma silloin kun tulos on negatiivinen. Eli nyt. Mutta, kun kyse on syöpähoidoista ja siten suurenneesta riskistä, niin jatkolähete tuli seuraavana päivänä ultraan. Yöksi kotiin ja aamulla Malmin sairaalaan terveyskeskukseen tutkittavaksi. Ei tarvinnut edes odottaa, ottivat minut sisään jonosta huolimatta heti kun olin paikalla. Kiilasin siis vaivallani kärkeen. Tutkimuksen tulos: kaikki hyvin ja ok ja kunnossa.

Ja minä tunsin itseni tyhmäksi. Se oli sittenkin normaali hoidon tuoma sivuoire. Mutta miksi sitä oli niin vaikea mieltää sellaiseksi? Joka tapauksessa omaa tyhmyyden tuntemista lievitti se, että henkilökunta oli koko ajan sitä mieltä, että näissä tapauksissa on hyvä tarkistaa asiaa kokonaan. Ja tulipa nyt sitten kierrettyä nämä tämän kaupungin päivystävät terveyskeskukset. Hyvä, että menin aina lähetteellä eteenpäin. Tajusin nimittäin tällä kierroksella, että en tiedäkään omaa virallista terveysasemaani kun on ollut tuo muutto. Ehkä sekin vielä selviää. Mutta en nyt kyllä voi tämänkään perusteella moittia terveydenhuoltoa. Tai sitten syöpähoidot ovat todella hyvissä käsissä ja selkeitä tässä maassa.

Mutta kun ihmisen mieli on, mitä on, niin en uskonut yhdellä kertaa. Käsi alkoi kipeytyä huomattavasti enemmän parin päivän sisään. Ja nyt oli sitten kipeä isoilla kirjaimilla. Kunnon tuntemuksia aiheutti jopa suihkussa yhden pisarana tippuminen kädelle. Alan ymmärtä vesikidutuksen tehon. Verisuoni meni kovaksi eli tuntui selvästi koko käden pituudelta. Uudestaan siis Malmin sairaalaan. Ja tulos. Ei mitään. “Normaali” sytostaattihoidon oire. Tekee joskus tosi kipeää suonille, mutta ihan normaalia. Erityisesti kun suoni on mennyt kovaksi pitkältä matkalta, niin ei ole tulpan oire. Tulipahan tarkistettua. Kotiin nukkumaan ja särkyläääkettä naamariin.

Ystävänpäiväkimppu No2

Olisiko tämä nyt sitten kuitenkin ollut viimeinen extrakäynti Meilahdessa / missään sairaalassa? Tästä lähtien maltan hermoni ja pistän kaiken normaalien oireiden piikkiin.  Tosin,  nyt alkaa olla vähitellen käsillä aika, että valkosolut taas ovat alimmillaan ja on otolinen aika saada infektio. Viimeksi pukkasi sen huuliherpeksen eli melko pienellä vaivalla pääsin. Varsinkin kun sai heti ne antibiootit. Olo tässä ainakin alkaa perinteiseen tapaan huonontua. Leiri siis sohvannurkkaan ja odottamaaan tulevaa. Tästä leiristä lähden extrakäynneille vasta kun kuumetta on riittävästi.