Nyt sitten on takana kaksi kolmasosaa. Ja ensimmäinen reaktio
on helpotus.
Minun kohdallani oli varauduttu siihen voimakkaaseen
pahoinvointiin. Tai voimakkaaseen on ehkä väärä ilmaisu. Pitäisi puhua varmasta
pahoinvoinnista. Otin siis ohjeiden mukaisesti ehkäisevän
pahointivointilääkkeen tuntia ennen hoitoa Hoidon aikana tuli suoraan suoneen
sitten kortisonia. Pahoinvoinnista ja minun todennäköisyydestä kärsiä siitäkin
hoidon sivuoireesta oli puhuttu niin paljon, että oletin luonnnollisesti
olevani huonovointinen heti hoidosta lähtien. Näin sieluni silmillä itseni
oksentelemassa tippa kädessä kiinni pitkin hoitohuoneen lattiaa. En sitten
oksentanut. Tai voinut ollenkaan huonosti.
 |
| Pahoinvointilääkkeet ja kortisoni |
Sen sijaan hoito meni, niin kaikki muutkin aiemmat hoidot.
Kortisoni myös ilmeisesti hieman virkisti, sillä suunnistinkin hoidon jälkeen
kodin sijasta keskustaan hoitamaan asioita. Ja myönnetäään, kiertämässä vähän
ale-myyntejä. Kotiin samalla kyydillä, kun Mies lähti töistä. Tarkoitus oli
mennä myöhemmin illalla ruokakauppaan ja hoitaa ostokset uudenvuoden yli. Olo
oli siis niin lähellä normaalia kuin mihin se oli palautunut edellisestä
hoidosta.
Hoidon aikan tuli esille pari asiaa. Ensinnäkin, tämä
lääkeyhdistelmä (CEF=syklofosfamidi, ebirubisiini, fluorourasili) aiheuttaa
useille kovan väsymyksen heti hoitopäivänä ja parina hoidon jälkeisenä päivänä.
Jos sitä huonovointisuutta tulee, varsinainen oksentelu on kuulemma melko
harvinaista, voi se kestää parista päivästä viikkoon. Valkosolut laskevat,
mutta hitaammin ja rauhallisemmin kuin tokedakseli -hoidon aikana. Mielenkiinnolla
odotan, että tarkoittaako se minulle taas Meilahti-keikkaa. Lisäksi jo hoitojen aikana monilla tuntuu
nenässä. En olisi siihen kiinnittänyt huomioita ellei hoitaja olisi kysynyt. Ja
kyllä, minulla tuntuu erityisesti sisäänhengitettäessä. Nenän sisäpuoli on
hieman herkkä. Hoitaja kysyi myös täysin ohimennen, tuntuvatko jalat
väsyneiltä. Juu, kyllä kiitos kysymästä. Sitähän olen tässä valitellut, kun
pienellä kävelylekillä saa jalkoihin tunteen 20 kilometrin lenkistä. Samoin
kaikki kireys. Selvisi siis sekin. Se kolmen ensimmäisen hoitokerran lääke,
tokedakseli, aiheuttaa kuulemma lihasten väsymisen. “Lihakset eivät hapetu” eli
olin siis tuntemuksen kanssa oikeassa. Pienikin rasitus vastaa sitä pitkää
lenkkiä. Ja olihan se viimeinen varmistus sille, että en yritä urheilla.
Hoitaja lohdutti, että kyse ei siis ole pelkästään siitä poikkeuksellisen
runsaasta sohvalla makaamisesta, vaan ihan on hoidon sivuoire. Kysyin myös
jalkojen puutumisesta. Helppo arvaus: tokedakseli. Puutumisen pitäisi siis
poistua jossain vaiheessa. Sitä odotellessa.
 |
| Potilasohjeet cef-hoidossa |
Mutta sitten taas mentiin. Vajaa kaksi tuntia kotona ja
nukuin täysin tokkurassa sohvalla. Kaikki aloittamani kotityöt olivat kesken ja
tavarat levällään. En mennyt kauppaan. Mies hoiti sen puolen yksin. Olo oli
aika hassu eikä mitenkään voitokas. Ei mikään superhuono, mutta todella väsynyt
ja hutera. Ei olisi minusta ollut kaupassakävijäksi.
En ole erityisen toiveikas, että saisin hirveästi sitä
työlistaani tehtyä muutaman seuraavan päivän aikana. Taidan keskittyä sohvalla
makaamiseen ja syömiseen pienen pieniä annoksia parin tunnin välein. Se
kuulemma ehkäisee mahdollista pahoinvointia. Sen verran olen yllättynyt tästä
ei-pahoinvoinnista, että alan jo puhua mahdollisesta pahoinvoinnista. Sen
sijaan, että käsittelisin sitä varmana ja annettuna asiana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti