Hoito 5 / 6

Kohta viedään viimeistä. Jeeeee…. Luonnossa kuultuna tuo riemuhuuto on sitten sellainen vaivalloisen hiljainen ja loppua kohti hiipuva. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun jo hoidon aikan tuli “outo” olo.  Ja pahoinvointi alkoi oikeastaan aika välittömästi hoitopäivänä. Näin se menee, mihinkään ei ole luottamista.

Tällä kertaa olen sitten saanut oman osani pahoinvoinnista sivuoireena. Nyt on kaikki pahoinvointiin määrätyt lääkkeet, 3 kpl, käytössä. Olen väsynyt ja palelen. Mutta yksi asia on ja pysyy. Kortisoni tekee tehtävänsä aamuherätyksen suhteen. Klo 4.16 oli ihan hyvä aika alkaa ihmetellä tulevaa päivää. Pyörin sitkeästi sängyssä puoli kuuteen, luovutin ja nousin lukemaan Hesaria. Yritin sitten torkkuilla, mutta melko huonolla menestyksellä. Seuraava päivä oli siis täyttä kökköilyä. Koska muuhun se kortisonikuuri ei näytä enää vaikuttavan. Ei mitään piristävää vaikutusta.

Sen verran tsemppasin, että tein koiran kanssa pitkä kävelyn ulkona. Kun se raitis ilma kuulemma tekee hyvää. Pitkä lenkki on suhteellinen käsitys. Ajallisesti ehkä pitkä, matkassa ei niinkään. Meno ei päätä huimaa, koira alkaa olla ehkä hieman kärsimätön minun kävelytyksillä. Odotan ensi viikkoa, kun ulkoiluttaja on taas maisemissa. Raitis ilma tuntuu hyvältä, fyysinen liikkuminen ei. En tapahtumahetkellä osannut arvioida kumman vaikutus on suurempi, että jäänkö ulkoilusta plussan vai miinuksen puolelle. Näin seuraavan päivänä tuntuu siltä, että pakkaselle meni.

Kuumotuskohtauksia tulee nyt useammin ja ne kestävät pidempään. Ja ne ovat jotenkin tuskaisia. Kasvoissa tuntuu todella hehkuvalta ja kroppaan tulee pieni hiki. Yleensä kohtaus tuo myös vessahädän ja jos sen jättää  huomioimatta seuraavan kohtauksen aikana on todellakin syytä kiirehtiä. Vastapainona muun ajan paleltaa ja enemmän kuin ennen. Hieman tuskaista. Tänään pitäisi liikkua talon ulkopuolelle ja aina ongelmaksi tulee vaatteiden valinta. Mitä laittaa päälle, jotta ei palele, mutta voi helposti riisua ylimääräisiä pois kuumotuksen iskiessä päälle. Sitäpä voin tässä miettiä tuolla vaatehuoneessa, kun pää ei toimi mutenkaan kunnolla. Ylipäätään seurauksena on kaikesta vain erittäin intensiivistä sohvallamakaamista.

Näkymä sohvalla makaillessa...

Yllättävää kyllä itse hoidossa oli taas mukavaa. Tilanteen huomioon ottaen täytyy tuolla terveydenhoidon puolella joidenkin asioiden olla kohdallaan kun todella sairaat ihmiset ovat hoidossa iloisia ja hyväntuulisia ja potilaat juttelevat ja naureskelevat keskenään. Tällä kertaa oli hoitotovereina kaksi minua iäkkäämpää naista. Kummatkin uusintahoidoissa. Toisella oli uusiutunut kymmenen vuoden kuluttua ja toisella jo kuuden vuoden kuluttua. Henkilöllä, jolla oli uusiutunut nopeammin, oli myös levinnyt aika lailla. Jopa keuhkoihin. Mutta mutta, se oli saatu hoidettua pois. Ja nyt oli vaihdettu lääkettä, mikä oli sitten alkanut tehota muihin kasvaimiin. Täytyy tässä vielä mainita, että hän on käynyt näissä uusintahoidoissakin jo monta vuotta. Ja silti paraneminen häämötti ja mieli oli hyvä. Se leviämisen peikko on minulla suurin ja aina kun on tuolla sairaalan puolella pyörhtänyt syystä tai toisesta, näitä tarinoita kuulee. Ja sitten se leviäminen tai uusiminen tuntuukin ihan tavalliselta jutulta. Mieleenkiintoista. Voi kyllä olla, että jos itsellä uusiutuisi, niin ensimmäiset ajatukset ei näin leppoisia olisi.

Aina siellä hoidossa tulee sivulauseessa jotain uutta tietoa ja ajatusta. EI mitään salattuja tietoja, mutta sellaisia käytännön asioita, mitä lääkärin vastaanotolla ei luonnollisestikaan tule puheeksi. Tämä jalkojen puutuminen on yksi asia. Toisella hoidettavalla rouvalla oli sama ongelma. Omahoitajan mukaan tuo vaiva (siis sen Tokedakesli-lääkkeen aiheuttama) on jonkinlainen hermopinne (sille oli jokin hieno nimikin, neuro-jotain) voi kestää todella monta vuotta. Siis oikeasti monta, monta vuotta. Saa nähdä tuleeko se haittamaan juoksemista sitten kun pääsen siihen pisteeseen. Toinen asia on sädehoidon tuomat haasteet. Sen sivuoireet on kyllä mainittu kaikissa esitteissä ja kerrottu. Mutta kun taas on yksilöllistä kuinka voimakkaana tai lievänä tulee, niin pieni yllätys oli tämä mahdollinen voimakkuus. Sädehoidetun alueen iho voi tummua, mutta tuo tummuminen  voi kestää, kestää ja kestää. Sädehoito voi myös aiheuttaa ihan selvän haavan, kuten naapuripotilaalle oli käynyt. Ja ihon kuivuminen voi olla todella rajua. Plussana voi todeta, että kun sitä aurinko ei saa ottaa suoraan hoidetulle aihoalueelle, niin hoidettu alue näkyy selvästi ja on helppo rajata. Ja suojaksi käy se uimapuku tai huivi. Jos tässä nyt jossain vaiheessa hoitojen päätyttyä pääsisi jonnekin huilaamaan. Lämpimään. Missä ei palelisi. 

Nyt päästän mielessäni muutaman ärräpään, kun katselen noita ylisuuria ikkunoita (joihin niin ihastuin ja asunnonvaihtolapanen  lähti täysin käsistä), jotka hohkaavat kyllä kylmää ilmaa koko ajan sisälle.