Joulua on juhlittu. Olen koko ajan toiveikkaana odoellut,
että olo paranisi kun aikaa edellisestä hoidosta kuluu. Tosiasiassa olo on
aavistuksen verran mennyt huonompaan joka hoitokerran jälkeen eli ei varmaan
kannata hukata voimiaan täydellisen olotilan odotteluun. Luulen, että olo on
nyt niin hyvä kuin mihin se lopulta tällä kertaa enää palautuu.
Ja millainen olo nyt sitten on? Ei se mikään superhuono ole.
Se on sanottava heti alkuun. Mutta väsymys on aika kova. Joulupäivän aamuna
kevyt aamusauna ja suihku väsyttivät. Piti levätä heti sen jälkeen. Samoin
pieni kotihommailu keittiössä johti makaamiseen sohvalla. En ihan osaa eritellä
onko olo vain yleisesti epämääräinen vai onko kaikki välillistä seurausta
väsymyksestä. Samapa tuo, lopputulos on kuitenkin sama. Väsymystä luonnollisesti aiheuttaa alhainen
hemoglobiini, mikä taasen on suoraa seurausta hoidoista.
Mitään erityisiä kipuja ei enää ole, ne ovat tasoittuneet.
Mutta jalat. Tarkemmin sanottuna; jalkapohjat!
Nyt on oikean jalan kolme keskimmäistä varvasta koko ajan lievästi puutuneena.
Lisäksi satunnaisesti, eli hyvin usein, myös toisen jalan varpaat sekä
kantapäät. Varsin epämiellyttävä tunne. Aika kuluu kun koko ajan hieroskelee
jalkojaan. Aamulla liikkeelle lähtö muistuttaa todellakin vanhan mummon
köpöttelyä ennen kuin jalkapohjat toimivat kunnolla. Sormenpäiden nahka paranee
ja palautuu hitaasti. Iho vain on niin kuiva, että havoja tahtoo syntyä vähän
liiankin helposti.
Kropan lämpötilan säätely on kyllä hieman hukassa. Pääasiallisesti palelen. Ja sitten yhtäkkiä saan hirveän kuumotus-kohtauksen. Kestää noin vartin. Ja taas palellaan. Ei lisää intoa odottaa sitä hormonihoitoa. Se kun kuulemma tuo mukanaan vaihdevuosioireita. Ja niitä kuuluisia hikoilukohtauksia.
Muuten kaipaan edelleen aika pljonkin sitä tavallista
olemista, tekemistä, syömistä ja juomista. Syömisestä ja hyvästä ruuasta on ilo
pois, kun vähänkin liian isosta ateriasta akaa armoton närästys. Toisaalta
ruoka alkaa tökkimään monesti jo ennen sitä. Olin jo aiemmin päättänyt, että
jouluna aion nauttia sen lasillisen viiniä ruuan kanssa. Ja näin tapahtui. Ei
tainut sittenkään olla hyvä idea. Sinänsähän vaikka alkoholin nauttiminen on
kiellettyä itse hoitoviikolla, niin pari lasillista viiniä, maljan tai
vastaavan saa kyllä nauttia sen jälkeen. Joten aatonaattona ensimmäisten
vieraiden kanssa nautin lasillisen punaviiniä. Ja aamulla olo oli kuten
rankemmankin juhlan jälkeen. Ei hyvä. En uskonut, vaan aatona kokeilin uudestaan; alkuruuan eli kalojen
kanssa pieni tilkaa valkoviiniä ja pääruuan kanssa vastaava pieni tilkka
punaviiniä. Vielä lisäksi muutama siemaus punaviiniä. Yhteensä ehkä noin 1,5
lasillista. Ja olotila oli kuten pienessä ja huonossa laskuhumalassa. Menin
nukkumaan aikaisin. Opin läksyni. Minulle ei siis alkoholia ollenkaan hoitojen
aikana.
Olen myös nyt luopunut kokonaan ajatuksesta, että urheilisin
näiden syöpähoitojen aikana. Se ei vain onnistu minulta näillä oireilla.
Kateellisena katselen ikkunasta ohi meneviä lenkkeilijöitä. Silti, jossain
takaraivossa on edelleen se ajatus edes pienstä reippailusta. Reippailuun kyllä
taitaa riittää koiran ulkoilutus. Rauhallisesti. Tosin, se reippailukin
täytynee aloittaa venyttelystä. Huomaan nyt, kuinka tämä melkoinen makaaminen
on jäykistänyt kaikki paikat. Tarttis tehdä jotain. Huomenna on aina hyvä päivä
aloittaa. Ja aloitinkin. Koiran iltalenkillä. Oli sittenkin liian rankka kävely. Olo oli sen jälkeen täysin vetämätön ja jalat tuntuivat kuin olisi juossut pidemmänkin lenkin. SIispä vain hyvin kevyttä kävelyä ja sitä venyttelyä.
Muuten olotila on jotain odottavan ja harmistuneen välillä.
Odottava kolmeen viimeiseen hoitoon ja niiden mahdollisesti tuomiin hoidon
sivuoireisiin. Ja harmistunut siitä että oma toimintakyky on jokseenkin alhaisella
tasolla. Välipäivinä aion tehdä jonkin suunnitelman tehtävistä töistä ja
lopullisista kodin kunnostustöistä. Ja sitten vain ihmettelen, mitä niistä saan
toteutettua ja mitä en.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti