Hoito 3 / 6

Uskomatonta, mutta totta! Olen hoitojakson puolessa välissä. Minusta tuntuu, että tämähän on vasta alkanut. Mutta nyt jo ollaan voiton puolella!

Ehkä nyt pitäisi pitää kiinni tuosta ensimmäisestä ajatuksesta. Sitä pohdittiin miehen kanssa tämän hoitokerran alla. Mutta kyllä tässä liikkuu päässä aika paljon kaikkea muutakin. Ja se alkoi tällä kertaa jo pari päivää ennen varsinaista hoitoa. Ajattelin sitä hieman purkaa jo aiemmin, mutta en oikein saanut muotoiltua sen hetkisiä tuntemuksia mihinkään, edes itselleni, järkevään järjestykseen. Mutta itse hoitopäivän aamuna ajatus oli kyllä aika kirkas. Mieli ei.

Mitä lähemmäksi tämä hoitokerta tuli, sitä ärtyneemmäksi itse tulin. Aluksi ajattelin, että masentaa. Sitten ajattelin, että ahdistaa. Mutta ei. Kyllä tämä on pääasiallisesti sitä itseään, useimmiten kutsutaan leikkisästi sillä v-alkuisella sanalla.

Mikä sitten mättää, vaikka tämän jälkeen ollaan voiton puolella? Hoitoaamuna sain puettua sen itsellenkin sanoiksi. Kolmas kerta toden sanoo. Olen tässä pari kertaa jo ehtinyt heittää vitsillä, että tiistaina hoito ja seuraavana maanantaina sitten  Meilahteen. Siinä se tuli. Aloitin hoidot asenteella, että pystyn hanskaamaan melko hyvillä arvosanoilla hoidon sivuoireet. No, näinhän ei sitten ihan käynyt. Ja se sivuoireiden kanssa taistelu ei jänyt ensimmäiseen kertaan. Nyt siis tiedän, mitä odottaa. Ja se ottaa kuulkaa päähän. Isosti.

Väsytin itseni tässä muutaman päivän aikana enne hoitopäivää apinan vimmalla vain siksi, että tekemistä on muuton jäljiltä aivan tolkuttomasti ja tiedän, että hoidon jälkeen on  vain muutama toimintakuntoinen päiviä. Sitten taas mennään. Alaspäin. Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, pystyn toimimaan jollain tavalla viikonloppuun asti. Sunnuntai alkaa olla jo menetetty peli. Näistä päivistä minulla on aikaa järjestää paikkoja perjantaihin asti. Lauantain tulee vieraita. Voisi tietysti kysyä, pitikö niitä vieraita kutsua. Oikea vastaus; piti. Se on minulle tärkeätä, liittyy lapsiin. Ja nyt tarvitsen niitä asioita, mitkä ovat minulle merkitseviä. Sunnuntaina nukun.

Olen siis väsynyt ja ärtynyt tulevasta olotilasta ensi viikolla. Väsymystä kyllä myös korosti se, että ennen hoitoa aloitettu kortisonikuuri piristi jälleen täysin väärään vuorokauden aikaan. Pienenä lohtuna toki, että koira tulee huomenna hoidosta kotiin. Pitää varmaan virittää patja lattialle, että voidaan nukkua vierekkäin, kun meillä on koiralta pääsy sänkyyn kielletty. Kiusaus olisi kyllä suuri…

Näillä fiiliksillä alkoi siis tämä hoitokerta. Mutta itse hoitotapahtuma oli ehdottomasti hauskin ja meni myös nopeimmin. En edes saanut luettua mukaan otettua Hesaria. Nyt samassa hoitohuoneessa oli yksi hieman vanhempi ja toinen huomattavasti nuorempi nainen. Ja kieli lauloi lähes koko hoidon ajan. Hyvä seura, parempi mieli. Myönnetään, juteltiin täsä sairastamisesta ja oireista ja lääkkeistä. Mutta kaikesta huolimatta se oli todella positiivista ja iloista.  Todella luonnollista vertaistukea. Ja ainakin minun kannaltani hyödyllistä. Sen lisäksi, että sain käteeni taas verikokeiden tulokset ja infopaketin tulevista viimeisistä hoidoista.

Itse hoidossa uutta oli kylmähanskat. Kun ne sormenpäät meni niin huonoon kuntoon, niin tällä kertaa hoidon ajaksi laitettiin käsiin sellaiset jäähdytetyt patakintaat. Hidastavat verenkiertoa ja siten lieventävät paikallisesti tulevia oireita juuri siellä. Sama tekniikka kuin niiden jääpalojen ja suu-ongelmien ehkäisyn kanssa. Okei, kuva paljastaa että kyllähän nuo hanskatkin vähän hidasti sen Hesarin lukemista.

Tosin tuosta keskustelujen hyödyllisyydestä huolimatta voisin myös todeta, että tieto lisää tuskaa… jutusteluun tuli myös seuraavalla kolmella hoitokerralla käytettävä lääkke. Eli tämä tokedakseli hoito vaihtuu nyt CEF-hoitoon ((syklofosfamidi-epirubisiini-flurourasiili). Vierustoveri tiedusteli omahoitajalta, että “onko niin, että jos on ollut raskausajan pahoinvointia, niin cef-hoito aiheuttaa pahoinvointia?”. Minulla korvat kasvoivat siinä vaiheessa. Ja siitä sitten keskustelemaan lisää. Juu, on se niin. Kävi myös ilmi, että on olemassa muutama riskitekijä, mitkä lisäävät pahoinvoinnin mahdollisuutta.

Ensinnäkin naissukupuoli – ok, tämä täyttyy. Seuraavaksi ikä alle 50 – juu, rasti ruutuun. Kolmanneksi jos on voinut pahoin aiemman solunsalpaajahoidon aikana – ei osunut tällä kertaa. Ja viimeiseksi, mutta ei vähäisimmäksi – tapimus matkapahoinvointiin, raskauden aikainen pahoinvointi tai molemmat – täysi kymppi meikäläiselle tästä kohdasta. Kummankin raskauden aikan voin pahoin, tosin vain alun, jos se yhtän lieventäisi. Mutta tuo matkapahoinvointi on paha rasti. Minulle riittää istuminen junassa selkä menosuuntaan, niin on huono olo.

Ote vihkosesta "Totta vai tarua?", Kysymyksiä ja vastauksia solusalpaajahoidosta:
Solunsalpaajahoidon aiheuttama pahoinvointi ja oksentelu.
MSD ONCOLOGY

Mikäänhän ei ole varmaa ja taas täytyy korostaa, että kaikki oireet ovat aina yksilöllisiä, niin siitä huolimatta vedän itseni kohdalla johtopäätöksiä tästä alusta tuohon loppuun. Odotan siis olevani todella huonovointinen. Ei helpota tuskaa, että loppujakson hoidon sivuoireet ovat kevyemmät kuin tämän alun. Olen varma, että otan menetetyn hyödyn takaisin voimalla pahoin senkin edestä. Kaapissa odottaa luonnollisesti ne jo heti alussa määrätyt kaksi pahoinvointilääkettä, Mutta kun tuli puheeksi tuo varsin voimakas ja lähes ehdoton taipumus matkapahoinvointiin (“Eihän sun kanssa voi matkustaa minnekään, kun sä voi koko ajan pahoin” – kommentti Mieheltä kun olime kahdestaan reissussa, missä ensiksi voin pahoin lentokoneessa, sitten autossa ja lopulta venessä valaankatselussa), niin saan myös ehkäisevän lääkityksen.

Eli pian on apteekissa odottamassa resepti pahoinvoinnin estoon tarkoitetulle lääkkelle ja sen ottaminen aloitetaan hoitoa edeltävänä iltana ja jatketaan sitten pari päivää hoidon jälkeen. Kortisonia ei enää tarvitse itse muistaa, se tulee suoraan suoneen hoidon yhteydessä. Sanoisin, että ensi jaksossa tulee kyllä taas kroppa pumpattua täyteen lääkkeitä.

Mutta nyt sitten vain täyttä päätä hommia ja kotia järjestykseen sekä kahvia keittelemään, kunnes noutaja tulee. Huomenna otan taas sen Neulastan valkosoluja kasvattamaan. Omahoitaja lohdutti, että voin tällä kertaa hyvinkin välttyä extra-Meilahti-keikalta tuon rokotteen ansiosta. Voi olla, että toisella kertaa aktivoituminen tapahtuu jo paremmin.

Todella toivon, että niin kävisi. Lupaan rauhoittaa päiväni ja levätä kunnolla, jos sillä välttää taas sairaalaassa nukkumisen.