Näinkö siinä sitten kävi?
Kun on odottanut toipumista ja
olon paranemista kuin kuuta nousevaa, niin on odottanut huomaavansa muutokset.
Ja myös kuvitellut voivansa suunnitella kaikkea kivaa olon paranemisen mukaan.
Mutta eihän sekään mennyt niin. Sitä vain sitten yhtenä päivänä huomasi, että
voikin itse asiassa aika hyvin ja jaksaa hommailla kaikenlaista.
Kaikkihan sai alkunsa siitä, kiun heräsin melko ajoissa ja
tarjouduin hoitamaan Koiran aamulenkin. Olo kun oli melko virkeä. Ja siinä
sitten ulkona huomasin oloni niin virkeäksi, että laitoin juoksuksi. Minulle se
oli juoksua, tapahtuman silminnäkijöille se oli ehkä jotain muuta. Ja jotta
tarina ei kuulosta liian hyvältä, niin ei se aamulenkki ole kuin pari kilometriä.
Ehkä ihan vähän reilut. Mutta juoksin
kuitenkin! Tosin kiitollisena jokaikisestä ruohonkorresta, jonka Koira päätti
merkata ja jouduimme pysähtymään. Olo ei myöskään romahtanut tästä pienestä
urheilusta, vaan oli hyvä koko päivän.
 |
| Koiran kanssa ulkona |
Seuraavana päivänä heräsin taas aamusta, hieman aikaisemmin
kuin viime aikoina on ollut tapana. Ja sain päivän aikana paljon asioita tehtyä
ja hoidettua. Huonoja oloja oli selkeästi vähemmän. Kahden seuraavan päivän
aikana aloitinkin hommailut tulevan piharemontin alkuvalmistelujen kanssa. Eli
aloitimme LapsenNro1:n kanssa siirtämään vanhoja pihalaattoja. Lisäksi halusin
niistä jonkin verran etupihalle, joten kanniskelin sitten laattoja portaita
ylös talon läpi takapihalta etupihalle. Nyt alkoi kyllä paikat jäykistymään ja
väsyttämään. Mutta väsymys oli sitä hyvän tuntuista, mikä tulee nornaalistikin
fyysisestä rasituksesta. Toisena päivänä projekti jatkui Miehen kanssa.
Ja mitäs sitten tapahtui? Ei oikein mitään. Olin jäykkänä ja
hieman kipeänä näistä yllättävistä fyysisistä rasittuksista, mutta se tuntui
hyvältä. Väsymys kyllä tuli sitten kunnolla. Ja jonkin verran ne pahoinvoinnit
lisääntyivät uudestaan väsymyksen kasvaessa. Ja sain takaisin kiinni
aamurytmistä eli pystyin nukkumaan sikeästi vaikka Mies nousikin ja lähti
ulkoiluttamaan Koiraa. Mutta sanoisin kyllä itse, että olin selkeästi
paremmassa kunnossa.
 |
| Siirretyt kivet - ja kukkasipulit! |
Kunnes…tuli totuuden paikka. Seuraavina päivinä hyvää oloa
ei enää näkynyt eikä kuulunut. Otin sekä niissä huonovointi- että
kuumotuskohtauksissa selvän loikan taakse. Väsymys on aivan mahdoton. Kaikki toimeliaisuus
on hävinnyt. En pysty oikein keskittymään mihinkään ja tuskaa tuottaa saada
tehtyä edes se yksi päivän juttu. Aloitekyky ei ole edes nolla. Se on jotain
vahvasti pakkasen puolella.
En aio vaivata päätäni ihmettelemällä, että miten tähän on tulut.
Tiedän pohtimattakin. Mutta on näköjään asioita, joita ei sitten opi millään.
Kun olen tässä elänyt muutaman kuukauden hoidon rajujenkin sivuoireiden kanssa,
niin järkevä logiikka olisi käskenyt aloittaa fyysisen rasituksen
rauhallisesti. Selvää on myös ollut, että kunto on romahtanut totaalisesti ja
silloin aloitetaan aina maltilla. Eikä riehuta vanhaan hyvään tapaan heti
muutamia päiviä peräkkäin. Olen myös kuvitellut, että sitten kun aloitan
liikunnan, pystyn tekemään sen melko järkevästi. En oikein usko siihen enää
itsekään. Jollain tavalla pitää saada selkeä rytmi ja suunnitelma siihen mitä
tekee.
Se kävelyistä aloittaminen on hyvä, mutta mitä sen lisäksi? Ja miten ja
milloin? Pitää tehdä suunnitelma, sillä muuten tämä lähtee ihan lapasesta ja väärään suuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti