Sädehoidon alkaminen

Sädehoito on sitten alkanut. 21 kertaa sitä tulee. Sitten se on ohi. Lopullisesti. Niin olen päättänyt. Epäilen, että asia ei varsinaisesti minun päätettävissäni ole. Mutta kun muutakaan ei ole, niin voin tuollaisen päätöksen tehdä.

Hissillä 0-kerrokseen

Vaikka olinkin lukenut sädehoidosta, niin enpä ihan hahmottanut, että ei siitä oikein ole mitään kerrottavaa ja kirjoitettavaa. Koko touhu Meilahdessa kestää noin 20 minuuttia. Eli tulen paikalle, ilmottaudun automaatilla ja yleensä käyn vessassa. Istun jonkin aikaa odottamassa, riippuen siitä, miten bussit ja ratikat ovat kulkeneet ja kuinka ajoissa olen paikalla. Huudetaan nimellä sisälle ja sanotaan heit. Kerron hoitajalle henkilötunnukseni. Sitten ylävartalo paljaaksi pukuhuoneessa ja siirtyminen koneelle. Siirtymisen aikana yleensä pusero tai takki päällä sillä sille matkalle osuu yksi ovi odotushuoneeseen ja se kuulemma saattaa olla joskus auki. Vaikka ei tämä mitään kauhean häveliästä touhua ole, paikalla kun pörrää aika paljon sekä nais- että miespuolisia hoitajia, niin ei ole nyt tarkoitus ehdoin tahdoin alkaa myöskään vilauttelemaan. Koneella menee pieni tovi kun hoitajat asettelevat minut oikeaan asentoon ja paikkaan niiden tatuointimerkkien mukaisesti. Sitten menee noin kymmenisen minuuttia. Minusta kyllä vajaa kymmenen. Jonka jälkeen pukuhuoneeseen, matkalla taas toivotetaan moi moit, ja sitten kotiin. Vaikka kuinka yrittäisin, niin tuosta ei sen enempää juttua saa aikaiseksi.

Linac 7 - ainakin tähän asti ollut minun hoitohuoneeni

Itse varsinaista sädehoitoa enemmän elämäään vaikuttaa tuo säännöllisyys ja päivittäinen kulkeminen Meilahteen. Iltapäivästä, tai tarkemmin yhdeksän jälkeen aamusta, on aivan turha kuvitellakaan saavansa autoa enää Meilahden parkkihalliin. Minulle annettiin sädehoitoon kaksi aamuaikaa ja loput ovat joko puolelta päiviltä tai sitten reilusti iltapäivällä. Joten päätin hoitaa kulkemisen julkisilla. Ja se tarkoittaa bussi-metro-ratikka –yhdistelmää ja takaisin tullessa sama juttu toisinpäin. Ja tuo puolestaan tarkoittaa, että kotoa on lähdettävä noin tunti ennen varsinaista aikaa. Jotenka siihen kymmenen minuutin hoidon hoitamiseen menee minulta 2,5 tuntia joka arkipäivä. Ja jos aika on keskellä päivää, niin kyllähän siinä tulee tunne, että saa koko päivän tuhrattua. Suuri vahinko se ei kyllä ole. En ole vielä niin vahvassa kunnossa, että olisin lisännyt päivttäin suoritettavien tehtävien määrää siitä yhdestä mihinkään. Ja sen kyllä saa hoidettua.

Sädehoito kuulemma saattaa väsyttää, mutta siitä en kyllä osaa sanoa varmasti mitään. Kun on edelleen väsyttänyt koko ajan muutenkin. Ja paljon. Tosin, nyt muutaman hoitokerran jälkeen olen ollut erityisen väsynyt ja hieman pahoinvoiva heti paluumatkalla kotiin. Mutta jos sitä väsymystä ja pahoinvointia on muutenkin ollut koko ajan sädehoidon alkamiseen asti, niin en menisi vannomaan näiden johtuvan juuri nyt sädehoidosta. Katsotaan jos jatkuu säännöllisenä aina hoidon jälkeen, niin ehkä sitten. Iho-oireet kuulemma ilmenevät noin kahden viikon hoidon jälkeen eli niistä ei ole vielä mitään sanottavaa. Ja eikä välttämättä tulekaan. Kun kaikki on niin yksilöllistä…

Sädehoidon alkamisen kanssa samaan aikaan aloitin myös sen hormonihoidon. Ja kalkin syömisen. Ja myös ensimmäinen virallinen paluu normaalielämään D-vitamiinin muodossa. Jostainhan se normaalielämäkin pitää aloittaa. Hormonihoidon sivuoireena ilmeisesti tulee ne vaihdevuodet kuumine aaltoineen. Mikään ei siis muutu. Paitsi jos tässä välissä nyt pääsisi eroon niistä cef-hoidon aiheuttamista kuumotuskohtauksista ennen kuin hormonihoito tekee tehtävänsä ja todelliset vaihdevuodet alkavat oireineen. En mitenkään erityisesti sitä odota, mutta kaitpa tässä nyt vain otetaan vastaan se mitä tulee.

Vanhaa laitteistoa osa I Meilahdessa

Henkisesti sädehoito on piinaa. Ei itse hoitotapahtuman tai mahdollisten sivuoireiden vuoksi, vaan että se ikäänkuin pidentää sairastamisaikaa. Minulle sytostaattihoidot olivat selkeästi se hoitojuttu. Vaikka väli sädehoidon aloittamiseen oli vain neljä viikkoa, ehdin ja asennoitua siihen, että toipuminen alkaa nyt! Ja sitten alkoikin uusi hoitojakso, vaikkakin vain sädehoidon muodossa, ja minut vedettiin taas Meilahden vaikutuspiiriin. Olisin ollut aivan valmis jatkamaan jo elmääni ihan rauhassa. Nyt tuntuu kuin se joutuisi odottamaan vielä kuukauden. Mieli voi toki muuttua jos/kun olo paranee ja jaksaa paremmin sekä tehdä töitä että ulkoilla. Nyt vielä tässä kunnossa tuo päivittäinen kulkeminen ja hoito tuntuu vain rasitukselta. Olen todella ärsyyntynyt. Toisaalta tämä kyllä lupaa hyvää siihen, kun hoidot todella loppuvat. Ehkä minulle ei tulekaan sitä tyhjää oloa, vaan olisinkin vain helpottunut päästessäni eroon Meilahdesta.

Vanhaa laitteistoa osa II Meilahdessa

Muuten kaikki on kuten ennenkin. En ole vielä huomannut  merkittävää muutosta olotilassa. Niitä kuumotus/pahoinvointikohtauksia tulee edelleen, aina enemmän iltaisin(johtuisikohan väsymyksen lisääntymisestä iltaa kohden?), ja olen yleensäkin melko väsynyt. Olen tehnyt yhden kävelyn koiran kanssa. Käsi paranee, mutta hitaasti eli on edelleen hieman arka. Hiusten kasvua seuraan tiiviisti joka päivä. Mutta tietäähän sen jokainen, että se ei ole erityisen palkitsevaa puuhaa. Kuvittelen huomaavani, että sänki on hieman tihentynyt. Mutta myönnän kyllä auliisti, että se voi olla täysin tiiviin tuijottamisen tuoma harha ja illuusio. Mitään pituuskasvua ei ainakaan ole vielä havaittavissa. Olen niin kyllästynyt tähän kaikkeen, että sitä positiivistä asennetta joutuu nyt kyllä kaivelemaan aika syvältä.

Tällaisella ohjelmalla ja edelleen varsin ärsyyntyneenä kaikesta odotan, että pääsiäinen tulee ja menee ohi. Koska heti sen jälkeen loppuvat nämä sädehoidotkin. Ja saan vihdonkin itse määrätä omasta aikataulustani.