Normiviikko

Se olisi sitten siinä. Sitä ihan tavallista ja jopa jossain määrin rutiininomaista elelemistä. Ei mitään uutta, ei mitään ihmeellistä, ei mitään mainittavaa.

Normiviikko alkaa itsestäänselvällä kahvilla ja sanomalehdellä.Sitten töitä. Kaikenlaista pikkujuttua koneella. Itse asiassa jokainen päivä, myös viikonloppuna, alkaa kahvilla ja sanomalehdellä. Päivät ovat lähes samanlaisia töiden osalta, mitä nyt sitä luonnollista vaihtelua ja rutiinia. Ja sitten sitä kuntoilua.  Se kuntoilu tässä nyt kuitenkin on se juttu, mitä itse seuraan ja mikä on omasta mielestä tärkeätä. Joten kerrataanpa hieman, miten normiviikko menee sen osalta.

Kahdesti viikossa on voimistelua. Olen huomannut, että se kyllä tekee hyvää liikkuvuudelle ja venyvyydelle. Voimistelua on tiistaisin puolitoista tuntia ja nyt poikkeuksellisesti jonkin aikaa torstaisin kaksi tuntia. On esitystä tulossa ja pitää hioa ohjelmaa kuntoon. Onhan siinä tekemistä.

Vähintään kahdesti viikossa lenkkiä. Se on se viisi kilometriä, mitä juoksentelen. Siihen vitosen reitille osuu yksi iso mäki ja toistaiseksi kunto on sallinut vain kerran mäen juoksemisen kokonaan ylös asti. Jos on esitysohjelmassa vielä tekemistä, niin onhan sitä tuossa vitosen lenkissäkin siis.  Sitä juoksentelen niin kauan kunnes se mäkikin sujuu. Toki voin ottaa satunnaisesti jonkin pidemmän lenkin, mutta ei niitä kannata tavaksi ottaa ennen kuin kunto kohoaa riittävästi.

Sitten lisäksi kerran viikossa oma kuntoilu kotona. Hieman vaihtelevasti se perinteinen aamujumppa tai jokin muu. VIimeksi tein neljän liikkeen kuntopiirin. Vastusta tuli kahvakuulista. Piti tehdä viisi kierrosta, Tein neljä. Ja olin neljä päivää täysin maitohapoilla. Kertonee siitä, että lihaskunnosakin on vielä tekemistä. Ja pitää ilmeisesti tehdä liikkeitä aika vaihtelevasti, että tulee riittävän erilaista ärsykettä ja haastetta.

Olen edelleen melko väsyyt. Yöunet ovat katkonaisia ja nukun hieman huonosti, joten sekin lisännee osaltaan väsymystä. Ei siis ihme, että saatan nukkua tosi sikeästi aamulla, vaikka muu talo herää ja pitää meteleiä. Melkoinen Ruusunen, kun ei häiritse tippaakaan. Lääkitys pitää yllä kiitettävästi nivelkipuja. Iskee nimenomaan pieniin niveliin, joten kädet ja jalat nilkasta alaspäin särkevät koko ajna. Edelleen myös niitä huimauskohtauksia ja lievää pahoinvointia. Joka kerta, kun olen alkanut ajatella kaikkien sivuoireiden ehkä hieman lieventyneen, niin kaikki vaivat ovat ottanee kierroksia oikein kunnolla. Joten ehkä nyt ollaan vain ihan hissukseen.

Tätä taustaa vasten olen todella tyytyväinen, että voin melko hyvällä omalltunnolla sanoa liikunnan olevan jokseenkin säännöllistä. Melko paljon lieventäviä adjektiiveja, mutta kuitenkin. Kilpirauhasta hoitava lääkäri painotti todella paljon, että en saa yrittää alkaa tietoisesti laihduttamaan. Vaan minun pitää keskittyä nyt vain fyysisen suorituskyvyn palauttamiseen ja säännölliseen ja riittävään ruokailuun. Kroppa sitten seuraa perässä. Ehkä tämä nyt sitten on sitä. Syönyt olen ainakin kunnolla. Takaraivossa on lääkärin ohjeesta huolimatta aika voimakkaans se, että niistä liikakiloistakin pitäisi päästä eroon.

Ehkä jokin kaunis päivä senkin aika koittaa.