Eka kerta

Eka kerta on kuuluisa. Kun se nyt vain on aina niin jännä / outo / ihmetystä herättävä. Oli kyse sitten mistä tahansa toiminnasta. Eikä se pettänyt tälläkään kertaa.

Kävin kampaajalla. Ensimmäistä kertaa sitten sen kun hiukset lähti. Ja kutakuinkin tasan vuosi sen jälkeen kun olin käynyt lyhentämässä hiukset ennen sytostaattihoitojen aloittamista. Jotenkin alkoi joka aamu olla taistelua, että sain korvilta sivuille hapsottavat hiukset edes jotenkin sojottamaan edes viitteenomaisesti alaviistoon. Kävin sitten yksi päivä ohimennen kysymässä kampaajaltani, että milloin olisi hyvä tulla siistimään. Suoraan kysymykseen suora vastaus. “No nythän sä kyllä voisit jo tulla.”

Olin oikeasti odottanut ensimmäistä kampaajakäyntiä kuin kuuta nousevaa. Mutta siinä mielikuvassa minulla oli luonnollisesti jo aika pitkät hiukset ja leikattavaa olisi runsaasti. Tämä ei nyt ihan vielä oikein sopinut minun mielikuvaani ensimmäisestä käynnistä. Vaikka kampaaja olikin jo aiemmin sanonut, että hiusten leikkuu syöpähoitojen jälkeen yleensä aloitetaan vain sivujen ja niskan siistimisellä ja sitä tapahtuu aika pitkäänkin. Kyllä edelleen on aika vahvasti mielessä se, että kun hoidot on loppu, niin siitähän sitä sitten yks’kaks ollaan normaalissa kunnossa ja kuosissa. Ei olla. Ei edes hiusten osalta.

Vaikka sitä ihan itse omilla silmillään näkee aina peiliin katsoessaan, että ei siitä päästä oikein ole muuta leikattavaa kuin ne sivusojotukset niin kuitenkin sitä odotti jotain mullistavaa. Minulla on mielestäni erittäin hyvä kampaaja, mutta ei hänkään hyvin lyhyistä hiuksista saa leikattua radikaalisti erilaista (lue: pidempää) kampausta. Ja sitten se pieni tuska siitä, että leikataan pois jotain, mikä on vihdoinkin kasvanut takaisin. Joten se kauan odotettu mieletön kampaajakokemus olikin pikku kärvistely ristiriitaisissa tunteissa.

Mutta vanhaa sanontaa mukaillen; ei mitään pahaa ettei jotain hyvääkin. Tulihan niistä hiuksista vähän siistimmät. Ensimmäinen plussa. Vaikka ero ennen ja jälkeen on melko minimaalinen. Seuraava oli, että kampaaja totesi, että minulla on juuresta tulossa ihan tasaisen tummaa hiusta. Iso plussa. Ehkä en vielä harmaannukaan. Lisäksi siinä tulevia leikkauksia suunnitellessa mieleen jäi ajatus, että sittenkin pitäytyisin tulevaisuudessa ihan lyhyissä hiuksissa. Olen kyllä nyt jo hieman tykästynyt siihen, että sitä laittamista ja vääntämistä ei ole. Täytyy vain katsoa, miten hiukset alkavat käyttäytyä, kun hoidoista on kulunut se reilu vuosi. Epäilen paluuta siihen tikkusuoraan malliin. Kun ei nämä kutrit oikein ole kihartuneet hoitojen jälkeenkään kaikista lupauksista huolimatta.

Ennen ja ...

jälkeen. 

Muuten elämä on aika tasaista. Pientä taistelua väsymyksen ja pienen pahoinvoinnin ja niiden satunnaisten huimausten kanssa. Juoksen epäsäännöllisen säännöllisesti sitä lenkkiä, mutta väsymys tekee sen, että ei oikein saa tsempattua mitään enempää. Eli siis sitä tasaista junnaamista melko hitaalla vauhdilla. Venyttely on jäänyt vähän liian vähälle, joten sitä olen lisännyt viime päivinä. Kaikesta huolimatta edelleen tavoite, että jouluun mennessä juoksisin säännöllisesti = kerran viikossa kympin lenkin. Vaikka en ole saanut urheiltua niin paljoa kuin halusin, niin tuo tavoite ei ole vielä mahdoton. Sen vanhan rakkaan harrastuksen eli naisvoimistelun aloitus on tehnyt hyvää kropan liikkuvuudelle. Siitä sitä huomasikin, että sitä venyttelyä piti lisätä.