Pitkästä aikaa

Olinpa sitten pitkästä aikaa lenkillä.

Huono olo ja huimaukset ovat hieman hellittäneet siitä pahimmasta, mutta valitettavasti ei ppoistuneet kokonaan. Tajusin juuri, siis ennen lenkkiä, että on mennyt lähes kolme viikkoa ilman kunnon yritystäkään juoksentelulle. Olo ei ole ollut mitenkään voittaja -fiilis.

Tajusin myös, että parina viime päivänä mieltä on kyllä askarruttanut ylenmääräinen väsymys. Ja lisääntyneet nivelkivut. Ja totaalisen väsähtänyt olo. Nukuin yhtenä yönä 11 tunnin yöunet ja olin silti väsynyt. Alkaako kuulostaa tutulta? Itselle tuo kuulostaa pelottavan tutulta. Väsymys, johon nukkuminen ei auta. Varsinkin kun päiviin on ilmaantunut pientä haahuilun poikasta. Verhojen ripustus, kesto noin 40 minuuttia, on nyt vienyt minulta kolme päivää. Aivan liian usein olen saanut itseni kiinni tuijottamasta tyhjyyteen. Ja vartti on taas vierähtänyt. Ylipäätään mihinkään toimeen tarttuminen vie aikaa. Ja töitä saa tehdä, jotta ajatus pysyy kiinni suoritettavassa tehtävässä. Olo on siis suoraan sama kuin silloin kun kilpirauhanen ei toiminut eikä lääkitys ollut vielä kohdillaan. Huolestuttaa, jos se minun mielestäni jo kerran saavutettu hoitotasapaino ei olekaan pitänyt.

Joten näistä kahdesta tajuamisesta  tuli mieleen se ainoa väistämätön ajatus: pitää mennä lenkille.

Ensinnäkin jos vain istun kotona ja odotan sitä täydellistä olotilaa ja sivuoireiden loppumista, saan istua ja odotella melko kauan. Jos kerran minulle tulee niitä sivuoireita ja huonoa olo, niin sitten tulee. Jollain tavalla täytyy kuitenkin pystyä toimimaan niistä huolimatta. Lääkitys on kuitenkin päällä viisi vuotta, enää siis tosin neljä ja puoli, ja se on pitkä aika käyttää ihmettelyyn.

Toiseksi, jos kilpirauhanen on aloittanut taas kenkkuilun, halusin testata sen urheilemalla. Ennenhän oireena oli myös se urheilun takkuisuus. Tuntui aina kesken lenkin, että jalat eivät toimi ja tekisin koko ajan mieli pysähtyä nukkumaan. Ikäänkin menisi eteenpäin  jarrut päällä. Ja mitään palautumista ei tuntunut tapahtuvan. Piti siis selvittää, miten nyt kävisi.

Ei sinnä sitten muuta kuin kengät jalkaan ja menoksi. Ilman koiraa, niin sai juosta täysin omaan tahtiin. Epäilen kyllä sivullisten tuominneen toimintani täysin joksikin muuksi kuin juoksuksi. Olen aiemmin todennut itsekin juoksuni olevn enemmänkin hiipimistä. Nyt se ei ollut sitäkään. Oli vain epämääräistä löntystelyä. Mutta tossu liikkui, tuli hiki ja puuskutin. Oireista päätellen siis juoksin.  Pakko myöntää, että oli hieman nihkeätä. Mutta minusta se kuitenkin oli ehkä hieman enemmän sitä, että en ole juossut vähään aikaan. Siitäkin huolimatta, että oli hieman myös sellaista kilpirauhasen-toimimattomuus-tunnetta. Sitä oli lähinnä se väsymys.. Hyvänä puolena voisin todeta, että juoksu kuitenkin kulki, vaikkakin hieman vaivalloisesti. Vaikea siis sanoa, mikä johtuu mistäkin.

Nyt sitten odottelen, miten palaudun juoksusta. Sekä myös marraskuussa tulevaa kilpirauhasen kontrollia. Kaikista tuntemuksista huolimatta en halua aikaistaa kontrollia, vaan katson rauhassa. Sitten tietää paremmin.