Yksi huoli vähemmän

Niinhän siinä sitten kävi.

Huono olo ja huimaukset jatkuivat sen verran voimakkaana, että marssin lääkäriin. En mennyt terveyskeskukseen. Vaikka olenkin matkan varrella monesti ja estoitta kehunut syöpähoitoja, niin minun kehuni jäävät kyllä tuohon erikoissairaanhoitoon. Terveyskeskuskokeilu ei vakuuttanut. Ja kun on kerran sen epäluulon saanut päälle, niin ei sitä tällaisissa asioissa viitsi alkaa arpomaan. Matka siis vei yksityiselle.

En tiedä olinko riittävän epätoivoisen näköinen vai oliko lääkärillä vain muuten melko herkät tuntosarvet. Mutta nyt vain jotenkin meni ihan nappiin. Vaikka olin niin hermostunut olostani, että halusin vastaanotolle heti ja kun vapaita aikoja ei ollut, menin odottamaan päivystykseen. Kuulostaa pahalta, mutta kun ei siellä ollut mitään jonoa. Joten voihan se olla, että lääkärillä oli oikeasti kunnolla aikaa ja rauhaa pohtia ja kuunnella.

Luonnollisesti tapaaminen alkoi oireiden ja käynnin syyn kertomisella. Olin kyllä ihan rehellinen siinä, että kerroin keskustelustani Syöpäklinikan oirepuhelimeen ja että lähinnä minulla nyt vain hermot petti. Mitäs sitä peittelemään.  En vain enää jaksanut huonoa oloa ja huimauksia. Ja halusin saada varmuuden, että on lääkityksen sivuoire eikä mitään muuta tutkimisen arvoista.

Lääkäri suoritti perustutkimuksen. Verenpaine. Erilaisia tasapainotestejä. Silmien liikkeet. Refleksit. Ja kaikki ok. Ei mitään. Ihan sivuhuomautuksen voisin todeta, että oman huomioni mukaan tasapainoni on parantunut. Ei kylläkään ole minkään harjoittelun tulosta, kun sellaista harjoittelua en ole tehnyt. Oletan, että liittyy kilpirauhasen lääkityksen tasapainon löytymiseen. Joitakin vuosia sitten ihmettelin tasapinon melko nopeaa rapautumista. Jälkikäteen arvioituna kilpirauhanen alkoi oireilla samoihin aikoihin. Ehkä sattumaa, ehkä ei.

Mutta kuten jo totesin, joko lääkäri oli tarkkasilmäinen. Tai sitten oli vain luppoaikaa, mikä piti täyttää. Vaikka potilasta tutkimalla. Lääkäri otti aikaa tutkiakseen Tamofenin aiheuttamia sivuoireita. Yritti jopa soitaa Syöpäklinikan päivystävälle lääkäreille. Jopa kahdesti. Ei saanut kiinni, mutta annan pisteitä yrittämisestä. AIkansa Tamofeniin perhedyttyään totesi olevansa varma, että oireet ovat lääkityksen tuomia sivuoireita. Mitään muuta viitettä ei ole. Sanoi, että jos kalloon kiinnittyvät lihakset ovat tiukalla, niin voi vaikuttaa. Samojn  se alhainen verenpaine. Mikä ei minusta nyt mitenkään erityisen alhainen siellä vastaanotolla ollut. Oli kuulemma lääkärilisää siinäkin. Ja sitten se tuli. Ehdotus magneettikuvaukseen.

Suora kysymys, haluaisitko kuitenkin ottaa magneettikuvat. Kyllä kiitos, haluaisin. Totesin itse, että se olisi kiva ihan siksikin kun se kasvain oli verisuonessa kiinni. Vaikka onkin ollut jo hoidot ja kaikki. Lääkäri oli ymmärtäväinen. Totesi vain, vaikkakin hiemna kuivasti, että tuleepahan sitten katsottua ettei ole niitä etäispesäkkeitä. No niinpä juuri! Sehän on se minun pohdintani ollut. Että olisiko mahdollisesti jotain jäänyt hoidoista huolimatta. En nyt mitenkään erityisesti kohdistanut tuota ajatusta mahdollisesta etäpesäkkeestä juuri aivoihin, mutta nytpä tulisi se alue tarkistettua. Ja onhan ne aivot nyt kuitenkin aika herkät. Olen myös hyvin tietoinen, että pään lisäksi ihmisruumiissa on hyvin monta muutakin kohtaa. Ja verisuonet kiertävt ne kaikki. Mutta jotenkin ajatus juuri pään tutkimisesta tuntui aika lohdulliselta. Varsinki nyt kun on ollut noita oireita. Oletan lääkärin antaneen lähetteen magneettiin vain minun rauhoittamisekseni. Koska oli itse niin varma, että mitään hätää ei ole ja oireet ovat lääkkeen sivuoireita. Joten pisteet tälle lääkärille.

Lopputulos oli aika odotettu. Magneettikuvaus osoitti, että minun pääni sisältö on aivan normaali ja niin kuin pitääkin. Ei mitään ylimääräistä eikä mitään erityistä tutkittavaa. Hieman hölmö olo, mutta vasta näin jälkikäteen. Nyt sitten tiedän senkin varmasti. Ja alan odottaa päivää, että nämä lääkityksen sivuoireet lakkaavat.

Muu tilannepäivitys onkin sitten nopea tehdä. Viime aikainen urheilu on aika minimissä. No onhan niitä jumppia ja se miekkailu. Viime viikon otin niissä kaikissa aika rennolla otteella, kun olo ei ollut paras mahdollinen. Ja kun olo on mikä on, niin eipä sitä juuri ole edes muun urheilun perään haikaillut. Sinänsä virkistävä muutos siihen, mitä yleensä olen urheilusta pohtinut.

Kuumat aallot jostain syystä hieman lisääntyneet. Osittain sen seurauksena yöunet huonontuneet. Ja siitä suorana seurauksena väsyttää aika paljon.  Kyllähän tässä on vielä tekemistä, että olisi oikeasti terve. Vaikka tässä tuleekin aina enemmän lueteltua näitä vaivoja, niin kait sitä kuitenkin on koko ajan jollain tavalla enemmän ja enemmän paranemaan päin. Haluan ainakin uskoa niin.

Yksi jokseenkin yllättävä havainto tuli eilen. Hiukset meni tuulessa sekaisin.