Tilannepäivitystä ja odottelua

Nyt on takana todella huono viikko. Perheen muut jäsenet ovat kukin vuorollaan sairastaneet flunssan ja lopulta tuli sitten oma vuoro. Olisin pärjännyt mielestäni hyvin ilmankin. Joten lyhyt tilannpäivitys: urheilut = 0, jumppaaminen = 0, kävelyt = 0. Muut pakolliset kuviot olen selvitellyt jotenkuten. Eipä tässä sitten muuta.

Kun ei oikein pysty muuhun,  niin aika on mennyt kontrollivastaanottoa odotellessa. En kyllä oikeastaan odota siltä tapaamiselta mitään mullistavaa tietoa. Kun ne tutkimukset oli jo eikä se lääkäri nyt ihan tuppisuuna niitä tehnyt. Ensin siis oli mammografia, sitten ultra ja lopuksi verikokeet. Verikokeiden tulokset luonnollisesti tulevat myöhemmin. Mutta mammografiasta ja ultrasta lääkäri totesi jo paikan päällä, että siistiltä näyttää. Otan vapauden tulkita siisti-sanan käytön tarkoittavan, että tilanne on hyvä eikä mitään ylimääräistä ole. Mutta onhan se tietysti kiva saada virallinen vahvistus asiaan. Kaikkein eniten toivon, että vastaanotto olisi “oikealle” lääkärille eikä erikoistuvalle. Siitä ei jäänyt kyllä mitenkään erityisen vakuuttava fiilis. Katsotaan miten käy.

Jonkin verran olen laittanut itselleni muistiin kysyttäviä kysymyksiä. Ei lienee yllätys, että ne pääsääntöisesti koskevat kuntoilua ja voimien palautusta ja ylipäätään palautumista sytostaattihoidoista. Pitää hieman haarukoida sitä, että mikä kipu ja kolotus on normaalia ja mikä sellaista, mihin pitää reagoida. Vaikka oireet onkin vähentyneet huomattavasti, niin onhan tässä aina välillä kaikenlaista epämääräistä. Yritän sulkeä silmäni ja tajuntani siltä tosiasialta, että ikääkin on taas jonkin verran enemmän. Ja tunnetusti vuosien lisääntyminen ei vähennä kaikenlaisten epämääräisten kolotusten ilmaantumista.

Muuten elämä taitaa mennä niin kuin sen pitääkin mennä hoidosta toivuttaessa. Leikattu rinta vihdoinkin vähemmän kipeä, pystyy jo paremmin venyttämään. Pieni poikkeus mammografia ja sen tuoma jälkikipu!!! Ei tuntunut todellakaan hyvältä. Aika vaikeaa oli, kun ei kunnolla pystynyt edes hengittämään ilman repivää kipua leikatussa rinnassa siinä koneessa rinta täysin lätyksi puristettuna seistessä. Siinä ei kyllä ne hoitajan ystävälliset ja myöntätuntoiset kehoitukset olla mahdollisimman rentona juurikaan auttaneet. Ja ihan rehellisesti sanottuna eivät myöskään johtaneet rentoutumiseen.

Hiukset ehkä hivenen kasvaneet. Ei ne kyllä vieläkään mitenkään silmille tule. Henkisesti tämä on minulle vaikeampaa, kuin ilman hiuksia oleminen. Kun ei ollut hiuksia, oli se ihan selkeästi hoidoista. Silloin oli kipeä ja hiuksettomuus kuului asiaan. Eikä ollut kummoinen juttu. Nyt kun se on ohi, pitäisi saada ne “omat” hiukset takaisin. Tämä on vähän sellainen turha välivaihe. Minun hiukseni eivät myöskään vieläkään ole osoittaneet minkäänlaista taipumista kihartumiseen. Mielenkiintoista.

Kulmakarvat eivät näköjään enää tule takaisin. Nehän hiipui jo sen kilpirauhasen vuoksi ja sitten sytostaattihoidot vain viimeisteli homman. Nyt on muutama haiven, mutta ei niitä kyllä kulmakarvoiksi voi sanoa. Muuten kuin säälistä. Joten tästä eteenpäin mukana kuljetettavin vakiovarusteisiin kuluu kulmakynä. Olen tykästynyt Lumenen kyniin. Ja homma alkaa mennä jo vähä liiankin rutiinilla. Tämä tarkoittaa sitä, että välillä tulee piirrettyä jokseenkin rennolla kädellä. Tuloksia voi sitten kauhistella, kun ohimennen sattuu katsomaan peiliin. Muistutus itselle: tarkista aina peilistä ennen kuin astut ovesta kodin ulkopuolelle muiden ihmisten ilmoille!