Havaintoja

Hieman on ollut taukoa kirjoittelussa. Ei niinkään johtuen siitä, ettei olisi ollut asiaa. On kyllä. Mutta kun se asia, tai mitä siitä sanoisi, on vaihtunut lähes päivittäin päinvastaiseksi. Joten on ollut hieman haastetta saada järkevää juonta paperille. Ja kyllä. Puhun nyt edelleen tästä kuntoilun sujumisesta. On kyllä vaikeata. Vaikka tässä on jonkin aikaa eletty  ainakin jossain määrin säännöllisen kuntoilun aikakautta. Ja muutama ajatushan tästä kaikesta on nyt  on putkahtanut mieleen.

Aloitetaan kuitenkin niistä hyvistä päivistä ja asioista. Joten ensinnäkin; kaikesta tuskasta huolimatta harjoittelun harjoittelu on tuottaa tulosta! Huomaan, että jaksan nykyään hieman enemmän kuntoilua kuin ennen. Ja tämä on siis saatu aikaan maltillisemmalla, mutta säännöllisemmällä kuntoilulla. Onnittelen itseäni, olen löytänyt jonkinlaisen tasapainon liikunnassa. Pakko sanoa “jonkinlaisen”, sillä on minulla taskussa aika monta esimerkkiä siitä, että se tasapaino on vielä kyllä kovin hauras. Joten se totaalinen romahdus on vain seuraavan lenkin päässä. Ja tiedän vielä paremmin, että tämähän on kyllä saatu aikaan dopingilla. Ilman sitä astmapiippua tuskin hurrailisin

Toiseksi: Niin, se doping todellakin auttaa. Jopa niin paljon, että alan kohta sympatiseeraamaan urheilijoita, jotka yrittävät oikotietä onneen aineiden avulla. Sitä paitsi, pahimman heinäkauden nyt jo menytä hieman ohi, en ole taas edes tarvinnut sitä piippua. Ei se ihan virallista dopingia taida olla, kun tulee ihan oikeaan tarpeeseen. Mutta aineella todella oli iso merkitys sihhen, ettäpahimpaan, tai parhaimpaan, kesäaikaan pystyi ylipäätään urheilemaan.

Kolmanneksi; tauoilla on merkitystä. Koiran kanssa juokseminen on todellakin kaikesta vetämisestä ja spurttailusta huolimatta kevyempää kuin itsekseen meneminen. Niillä heinän merkkaus –tauoilla on merkitystä. Huomasin, kun lähdin juoksemaan lenkkiä ilman koiraa. Ja myös siis ilman niitä taukoja. Tuli noutaja nopeammin. Oli pakko pitää ihan omaa taukoa. Ei ollut ollenkaan niin järkevän tuntuista, kun ei ollut se Koira narun päässä puskassa.

Neljänneksi; se kilpirauhaskontrollia varten tekemäni liikuntatesti rauhoitti jonkin verran mieltä. Minulle jäi siitä varmuus, että kroppa toimii. Kunhan vaan saan järkevällä tavalla hilattua sitä suoritusvarmuutta ja kuntoa ylös. Jotenkin myös lääkärin kommentit maltillisuudeta ja keskittymisestä siihen suorituskyvyn parantamiseen rauhoitti mieltä.

Neljänneksi; innostun edelleen likaa ja seuraukset eivät yleensä ole erityisen imartelevia. Ei olotilalle eikä omalle logiikalle. Kun kerran kunto on ollut pienessä nousujohteessa ja muutenkin on ollut kivaa, niin olen sitten urheillut lähes joka päivä. Tai siis olenkin. Jos en ole juossut, olen kävellyt ja tehnyt jumppaa. Nyt uskoin kropan oireita ja päätin pitää muutaman päivän tauon liikunnasta.

Alunperin tarkoitus oli päivittää vain sitä, miten se kunto nousee maltillisella urheilulla. Mutta kyllä tuo minun innostukseni päivittäiseen liikkumiseen on johtanut siihen, että olo on ollut joka toinen päivä hyvä ja joka toinen päivä todella huono. Lisäksi yöunet ovat mennyttä. Herään aamuyöstä, valvon, nukahdan lähellä aamua ja nukun sikeästi pitkään. Ei hyvä.  Olin jonkin aikaa sitten sitä mieltä, että alan aavistella jonkinlaista helpotusta näistä kuumotuskohtauksista. No, en kyllä aavistele enää. Melkeinpä päinvastoin. Oma termostaatti ei toimi ollenkaan joten pääsääntöisesti palelen kuumotuskohtausten välillä. Nyt kun tätä epämääräistä ja vaihtelevaa oloa on kestänyt riittävän kauan, aion kokeilla ihan tavallista ja vanhanaikaista lepoa. Jossain määrinhän tämä kyllä lyö korville tuota alun omakehua tasapainon löytymisessä. Myönnän. Mutta olen silti sitä mieltä, että jos olisin pitäytynyt kohtuudessa rasituksen määrän suhteen, olo olisi nousujohteinen eikä tällainen vaihtelevan tuskainen.

Joka tapauksessa tämänhetkinen tilanne liikunnan osalta käsittää:

-       aamulenkki, 3,5 km, kerran viikossa. Hyödynnän tilaisuuden, kun se Koira pitää kuitenkin viedä ulos. Ja kesällä se nyt vain on niin paljon helpompaa, kun ei tarvitse pukea niin paljoa sitä vaatetta päälle. Eli lenkkikamat niskaan, koira hihnaan ja kevyt aamuhölköttely. Aluksi tuntuu aina ihan kauhealta tökkimiseltä. Ei suju. Mutta kyllä se siitä aina lähtee. Olen antanut itselleni luvan juosta niin hitaasti kuin tarve vaatii. Ja sehän vaatii.

-       Aamuhölköttelyjen lisäksi ohjelmaan on saatu ainakin yksi muu kevyt lenkki. En ota tästä paineita. Jos ei siltä tunnu, en juokse, vaan olen sitten kävellyt.

-       aamujumppa. Tosin aamujumppa aamujumppana ei toteudu 100%:sesti. Muutamana “aamuna” olen jostain syystä saanut itseni jumppaamaan vasta joskus iltapäivällä. Ja jos olen edellisenä päivänä hölkötellyt ja/tai jumpannut, niin pidän suosiolla lepopäivän, mikäli kroppa ilmoittaa sellaista vaativansa. Siis nyt tästä eteenpäin. Pääasia, että on jonkinlaista säännönmukaisuutta. Tätä hoen itselleni. Taas uudestaan ja uudestaan.

-       Kävelyjä Koiran kanssa. Jos olen tietoisesti lähtenyt kävelylenkille, niin se on sitten pidempi. Kävelyn jälkeen pieni jumppa.

Jonkin aikaa sitten uhosin tekeväni joka päivä jotain, mutta kantapään kautta todettu, että se ei vain toimi niin. Oletan, että palaamalla maltillisuuteen ja rasituksen ja levon oikeaan suhteeseen, olo paranee. Jotta voin sitten taas revitellä…

Muuten kaikki taitaa olle kuten oletettavasti pitääkin tällaisessa toipumisessa. Varpaissa ja sormissa on pari kertaa ollut sellaista pientä kipuilua. Tulee aivan mieleen syksy ja pahimmat hoito-oireet. Mutta nyt vain siis satunnaisesti ja nopeasti ohimenevinä. Kroppa siis väsyy rasituksesta joskus todella helposti ja joskus kestää paremmin. Monesti kyllä käy niin, että rasituksen tulessa riittäväksi se romahdus tulee aivan yhtäkkiä. Meinasin kirjoittaa, että yllättäen, mutta eihän se mikään yllätys kuitenkaan ole, kun on ihan itse rasittamalla hankittu. Tuo romahdus on sitä, että vähän kolottaa joka puolelle, väsyttää ja muutenkin varsin epämääräinen olo. Lopuksi kuitenkin se kaikkein oleellisin; hiukset kasvaneet aivan aavistuksen verran.