Rutiineja ja ylläreitä

Elämä on jokseenkin samanlaista päivästä toiseen. Eli siis olen saaavuttanut jonkinasteisen peruselämän rutiinin. Edelleen aamupäivisin töitä koneella. Ja mahdollisesti jotain muuta, mitä nyt onkaan eteen tullut hoidettavaksi. Sitten vähän kotihommia. Ja sitten sitä kuntoilua. Kun puhun rutiinien saavuttamisesta, tarkoitan siis kuntoilua. Jotta ei jää epäselväksi. Tuo muuhan on ollut samanlaista jo jonkin aikaa.

Kuntoilun osalta asiat etenevät. Ja sitten tulee näköjään niitä päiviä, että mikään ei suju. Kaiken kaikkiaan melkoista sahaamista tämän oman fiiliksen ja päivän kunnon kanssa. Joten mitään päiväkohtiais arvioita ei kyllä kannata mennä tekemään.. Eikä varmaan oikein viikkokohtaisiakaan. Tämä siis on se rutiini, mikä näköjään on saavutettu.

Olen edelleen hölkötellyt sitä reilun kolmen kilometrin lenkkiä. Ja satunniasesti tehnyt jonkin pidemmän. Tässä välissä oli pieni jakso, että olin todella väsynyt, joten koko homma meni vain kävelyksi. Tosin pitkiä sellaisia. Mutta näin tämä näköjään menee. Muutama päivä sujuu ja sitten tulee väsymys tai jonkinlainen epämääräinen olo ja pitää levätä. Ja sitten taas voi aloittaa alusta. Enemmän minua kyllä tässä ihmetyttää, että missäköhän vaiheessa voisi alkaa pitää tiukasti kiinni ihan sellaisesta systemaattisesta juoksusta. Jos aikomus oli jouluun mennessä juosta kymmenen kilometrin lenkki, niin nyt kyllä pitäisi jo pystyä säännöllisemmin pitämään kiinni hieman niistä muistakin kuin vain kolmen kilometrin hölköttelyistä. Olen kyllä sen osalta tehnty taas tiukan päätöksen. Elokuu mennään vielä fiilispohjalta ja syyskuun alusta aloitan säänöllisen ja suunnitellun juoksemisen.

Se ei siis tarkoita, että heti syyskuun alusta aloitetaan täysillä ja vedetään monta lenkkiä viikossa. Vaan sitä, että siitä eteenpäin otan viikon lenkkiohjelmaan yhden viiden kilometrin lenkin. Säännöllisesti. Kun sitä on tahkottu jonkin aikaa, niin otan ohjelmaan seitsemän kilometrin lenkin. Ja pidän koko ajan rinnalla niitä kolmen kilometrin juoksuja ja lihaskuntojumppia. Lokakuun alusta aion ottaa kolmen kilometrin lenkkeihin mukaan spurtit ja vauhtiharjoittelut. Taas on hyvä suunnitelma. Enää ei tarvitse kuin toteuttaa. Minulla oli tässä yksi viiden kilometrin lenkki, jolloin juoksu kulki ja tuntui “kuten ennen vanhaan” eli siltä, miltä juoksemisen pitääkin tunuta. Sen voimalla näitä suunnitelmia tässä nyt tehdään.

Ylläreitäkin rutiinien väliin mahtuu. Olen ollut jo niin keskittynyt tähän muuhun olon parantamiseen, etten juurikaan ole miettinyt tulevaa ensimmäistä kontrollia. Tai koko syöpää itse asiassa. Se on ikänkuin hoidettu. Mutta eihän se nyt tietenkään niin mene. Olen tainut jossain vaiheessa kehuskella, että tämä juttu ei ollut shokki enkä oikein osaa tässä matkan varrellakaan nyt hirveästi paisutella tai murehtia asiaa. Ja samaan hengenvetoon olen mainostanut tiedostavani, että syöpä on kuitenkin syöpä kaikkine lukuisen mahdollisuuksineen parantumisen ja kuolemisen välillä ja sen kanssa on nyt sitten vain elettävä. Mutta kyllähän tässä piti pieni muistutus kaikesta tulla.

Muutama päivä sitten vasempaan kainaloon (leikattu ja hoidettu rinta oli oikea) nousi pieni, kova ja kipeä patti. Kainalo oli jokseenkin arka vähän isommlata alueelta. Ei muuta kuin soitto Syöpäklinikalle. Ja siinä sitten todettiin, että kun se kontrolli olisi tulossa joka tapauksessa melko pian, niin nyt sitten aikaistetaan sitä. Ja nyt on sitten kalenterin välissä aika kontrolliin. Ja sitä ennen mammografia, ultra ja verikokeet.

Mitäpä tässä sitten muuta. Lenkille ja väärää hälytystä toivoen.