Jaksaa, jaksaa!

Nyt on sitten pidetty taukoa. Kirjoittamisesta ja vähän kaikesta muustakin. Kun ei tässä viime aikoina nyt niin paljoa ole töitä tullutkaan tehtyä, niin se pääasiallinen “muu tuako” on luonnollisesti liikunnasta. Tai oikeastaan vain siitä. Niitä töitä on tullut tehtyä samaan tahtiin kuin tähänkin asti. Ja voisinpa jopa melkein sanoa, että hieman enemmänkin. Mikä tietysti on positiivista, vaikkakaan ei vielä riittävää.

Pääasiallinen syy taukoon oli luonnollisesti se Matka. Se matka, mikä oli korvausta siihen diagnoosin ja hoitojen vuoksi peruttuun matkaan. Se matka, mikä oli ehkä mahdollisesti viimeinen koko perheen yhteinen matka, kun se LapsiNro1 on aloittelemassa omaa elämäänsä. Mutta nyt sitten hoidettiin tämä korvausmatka. Ja määränpäänä oli Shanghai.

Ensimmäinen este minulle oli se henkinen kynnys olla niin kaukana suomalaisesta terveydenhoitojärjestelmästä. Mutta ei näköjään ele ongelmaa, mitä aika ei hoitaisi. Joten se siitä. Pohdittavaksi jäi ainoastaan se, miten hyvin jaksan ylipäätään kävellä ja liikkua aamusta iltaan. Ei ollut tarkoitus matkusta toiselle puolelle maapalloa vain makailemaan hotellissa. Joten lomalla joka aamu ylös ja liikenteeseen. Ja pääasiallisesti kävellen. Tämän lisäksi tuli hyödynnettyä hotellin kuntosalia kolmena aamuna aamujumpan merkeissä. Olin väsynyt, mutta tyytyväinen. Koska mielestäni jaksoin tsempata väsymyksestä huolimatta.

Juoksemisen harjoittelu on jäänyt. On sen verran ollut kaikkea muuta touhua, että on tuntunut hieman liialliselta. Joten, kun on jonkin aikaa saanut pidettyä kiinni aamujumpan tekemisestä, myös lomalla, se tuntui aika mukavalta. Ja olihan tuo jossain määrin myös srateginen päätös. Piti ottaa takaisin niitä mahtisuunnitelmia ja aloittaa maltillisemmin. Näillä suunnitelmilla ja suunnitelmien toteutuksella jaksoin lomalla erittäinkin hyvin. Juu, olin siis väsynyt, ei voi kieltää. Mutta periksi ei annettu. Oikeastaan ei tarvinnut edes miettiä, että olisiko ollut tarvetta lepäämiseen. Sen verran hyvältä tuntui väsymyksestä huolimatta. Ilmiselvää lomaeuforiaa.

Jälkikäteen on kyllä tullut mieleen, että olisiko pitänyt antaa periksi sille väsymykselle ja levätä hieman enemmän. Tosin, en usko, että olisi vaikuttanut kokonaistilanteeseen. Loman jälkeen kotiin ja arkeen paluu on ollut melko karua. Eikä se kyllä ole pelkästään aikaerosta toipumista. Olo on täysin vetämätön ja väsynyt. Joka paikkaan vähän kolottaa ja tuntuu epämääräiseltä. Tämä olo alkoi siis heti palattua kotiin. Henkinen selkäranka ilmiesesti tsemppaamisessa katkesi.  Yritin pyristellä vastaan ja käytin yhden päivän puutarhassa lapion ja uusien kasvien kanssa. Virhe. Iso virhe. Sain vaivan palkaksi niin kauhean olon, että se peittosi mennen tullen kasvien istuttamisesta tulleen hyvän mielen. Parin päivän päästä tajusin, että minullahan on flunssa. Olo on kuumeinen ja muutenkin sellainen kökkönen, kuin vain flunssassa voi olla. Kuumetta ei ole,mutta olo on sellainen, että mittareiden pitäisi paukkua.  

Joten tässä taas sitten pohtimaan tätä toipumista ja kunnon kohentamista. Nyt on kutakuinkin tasan viisi kuukautta viimeisestä sytohoidosta. Olisiko jo aika, että kroppa paranee ja ottaa vastaan kuntoilua? Ei ilmeisesti. Jos tuo pieni flunssa, nimitän pieneksi, kun ei ole kunnolla mitattavaa kuumetta, saa kropan näin sekaisin, niin kunnossa ei silloin missään tapauksessa olla. Onnittelen itseäni strategian muutoksesta kuntoilun suhteen ja jatkan kevyesti.

Kevyesti siis tarkoittaa edelleen sitä aamujumppaa. Jos joskus tuntuu todella hyvältä heti aamusta, niin saatan juosta omalla koiran aamu-ulkoilutusvuorolla. Ehkä. Muuten keskityn pääasiallisesti reippaisiin kävelyihin koiran kanssa. Ja tästä eteenpäin, kun nyt kuitenkin on se viisi kuukautta viimeisestä hoidosta, niin yksi maltillinen ja kevyt hölköttelylenkki viikossa.  Hyvä suunnitelma. Ainoa ongelma on tuo korvien väli. Pitäisi malttaa ja jaksaa odottaa kärsivällisesti kropan palautumista. Ja pitäisi jaksaa yhtä kärsivällisesti kehittää kuntoaan maltillisesti, mutta sinnikkäästi. On siinä jaksamista pienelle ihmiselle.