Viimeisiä oireita viedään?

Nyt on sitten viimeisestä sytostaatista kulunut se reilut neljä kuukautta. Ennakkoon ajateltuna tämä oli siis minulle se hetki, kun huomaisin selkeästi paranevani ja toipuvani kaikista hoidoista ja elämä alkaisi jaksamisen puolesta sujua normaalisti. Juu, ei nyt kuitenkaan liioitella. Vaikka tässä onkin nyt viime aikoina keskittynyt ihan johonkin muuhun kuin niiden hoitojen tuomiin oireisiin, niin kyllä se lopullinen toipuminen tuntuu olevan vielä aika kaukana. Alan epäillä lääkärien olevan oikeassa siinä, että se totaalinen toipuminen todellakin kestää hieman pidempään.

 Suurin osa niistä selkeistä fyysistä oireista on tietenkin joko jo mennyt tai laantunut. Mutta jotain pientä on vielä jäljellä. Olen kyllä aika toiveikas niidenkin häviämisen suhteen. Vaikka se kropan lopullinen toipuminen veisikin sen melkein vuoden, niin oletan näiden ihan fyysisten ja selvien oireiden häviävän tässä vähitellen kokonaan. Ihan jo siksi, että jo nyt ollaan tilanteessa, missä niitä tuskin enää edes huomaa. Tai sitten kaiken jälkeen ne ei enää tunnu miltään verrattuna viime talven systeemehin. Olen kyllä myös ottanut asenteen, että en päivittäin vello oireissani, vaan yritän toimia normaalisti. En tiedä kuinka onnistunut tässä olen, kun se kuitenkin on johtanut päivittäiseen narinaan kuntoilun epäonnistumisesta.

Mutta kun nyt alettiin kaivelemaan näitä jäljellä olevia oireita, niin hieman siitä, mitä vielä on jäljellä. Syöpähoitojen aikanahan käteen lykättin kaikenlaista esitettä ja lehtistä. Aika monessa tuli esille, että leikattu rinta saattaa olla arka tai kipeä pitkäänkin. Siis todella pitkään. En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta minulla leikattu rinta on nyt viime aikoina kipuillut. Jopa ihan kunnolla. Samoin alueet arven ympärillä ovat minusta melko arkana. Jostain syystä minusta kyllä kaikki oli jo kunnossa tuossa välissä, tai sitten en vain ole kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Mielestäni myös kuntoutin leikatun puolen ihan kunnolla ja pystyin venyttämään kättä täysin normaalisti. Epäilin kyllä tuossa, että olisi tapahtunut jotain Koiraa ulkoiluttaessa. Sillä Koiralla kun on tapana vetää ja aina välillä ruhtaista ihan kunnolla. Mutta joka tapauksessa tämän osalta olen siis siirtynyt odottamaan aikaa, jolloin kivut rinnasta häviävät.

Sitten oire, josta en nyt ole varma, onko mainittava omana itsenäisenä oireenaan vai muun toiminnan johdannaisena. Pitkät kävelyt tuovat takaisin jalkapohjien arkuuden ja särkemisen. Ei siis fysiikkaa vielä kestä. Sytostaattihoitojen aikana oma hoitaja sanoi jalkojen puutumisesta ja pistelystä, että saattaa jäädä pitkäksikin aikaa päälle. Luulin, että minulla ei jäänyt, mutta oireet tulevat näköjään päälle silloin kun rasittaa liikaa. Luonnon oma jarru siis.

Muutenkin  kropassa tulee satunnaisia “kipukohtia”, jotka tulevat ja menevät. Joskus kipuilu kestää päivän, joskus vähän pidempään. Epäilen tosin, että niistä kaikista ei voi syyttää pelkästään hoitoja, vaan ainakin jotkut niistä taitavat olla ihan normaaleja merkkejä ikääntymisestä.  Mutta niitä vain on enemmän kuin oli ennen. Joten luen nekin oirelistaan. Tarkennuksena, että kaikesta huolimatta huomattavasti vähemmän kuin itse hoitojen aikana. Se oli kyllä melko epämääräistä aikaa. Yleensäkin vielä välillä on kipuilujen lisäksi sellainen epämääräinen huono olo, ei siis pahoinvointi, mikä tulee aina välillä ja menee sitten pois. Nukkuminen auttaa. En ole huomannut, että ulkoilu mitenkään erityisesti helpottaisi oireita, vaikka niin monesti sanotaan. Tai sitten olen vielä vain niin heikossa kunnossa. Sekin on mahdollista.

Ihan se suurin ja selkein on luonnollisesti vielä tämä fyysinen heikkous ja väsymys. Heikkouden johdosta kaikenlainen hommailu johtaa lisäväsymykseen. Ja kyllä sitä väsymystä riittää, vaikka kuinka yrittäisi nukkua pois. Vaikka se on kyllä erilaista kuin ennen. Se kilppariväsymys oli sellaista usvaista ja mihinkään ei pystynyt tarttumaan. Toki nytkin on päiviä, kun mikään ei suju, mutta pääsääntöisesti olen päivisin täysin toimintakykyinen. Tämä väsymys on sellaista, mihin nukkuminen kuitenkin auttaa. Kunhan vain nukkuu tarpeeksi.  Rytmi siis menee siten, että kun pienen hetken valvoo, niin sitten aika paljon pidemmän hetken nukkuu. Tätä taustaa vasten voi myös päätellä, että se minun liikuntani ja kuntoiluni on todellakin vielä erittäin kevyttä.

Ja sittenhän on tietysti sokerina pohjalla se hormonihoidon tuomat vaihdevuosi-oireet kuumine aaltoineen. Kuumien aaltojen vastapainona minua palelee käytänöllisesti katsoen koko muun ajan. Tämän alkukes’n sä  ei ole mitenkään helpottanut tilannetta. Vaikka tuo itse hormonihoito vielä jatkuu sen viisi vuotta, niin sen tuomien oireiden pitäisi poistua tässä vähitellen. Lääkärin mukaan “muutamassa viikossa, mutta viimeistään ensimmäiseen kontrolliin mennessä on yleensä loppuneet”. Kovin on taas tämäkin yksilöllistä. Voin todeta omalta osaltani kolmen kuukauden hormonilääkityksen jälkeen oireiden ihan pikku-pikku-lievästi laantuneen. Mutta ei niin paljoa, että näkisin erityisen kirkasta valoa tunnelin päässä. Joten taitaa mennä minun osaltani lähemmäksi sitä ensimmäistä kontrollia syyskuussa. Kuumotuskohtaukset herättävät edelleen öisin eli sekin lisää väsymystä.

Tasapuolisuuden nimissä pitänee myös mainita jotain siitä, mitä ei enää ole. Nimittäin päänsäryt. Tämä on minulle niin iso asia, että ei voi jättää huomioimatta. Kun päänsärky on ollut ominaispiirre monen vuoden ajan, niin sen puuttuminen aiheuttaa ihmettelyä. Ja ihastusta. Saan toki pienen säryn aikaiseksi kun teen jotain, mistä aiheutuu niskajännitystä. Mutta tätä on ollut nyt vain pari kertaa . Entisessä elämässä päänsräky oli erottamaton kumpani. Saa mennä, enpä kyllä sitä ikävöi takaisin.

Ja loppuun päivitys siitä näkyvimmästä oireesta eli hiusten lähtemisestä. Hiukset eivät ole juurikaan kasvaneet. Minun mielestäni. Mutta kyllä ne jo ehkä jollain mittarilla arvioituna näyttää siltä, että olisi tarkoituksella leikattu lyhyeksi. Kampaaja, näin kun vein LapsenNro2 kampaajalle, totesi, että syksyllä voidaan alkaa siistiä. Ja kuulemma yleistä on, että aluksi kasvaa todella hitaasti. Pitkän kituliaan kasvukauden jälkeen sitten lähtee normaaliin kasvuun. Tapahtuisikohan tämä sen noin vuoden kuluttua sytostaattihoitojen loppumisesta? Se kuulostaisi aika järkevältä. Kulmakarvoja on tullut muutama hassu kappale lisää. Enemmänkin kyllä vielä mahtuu eli niitäkin odotellessa.