Myönnytyksiä voi tehdä, mutta periksi ei anneta!

Niin se vaan on, että on palattu aikaan, kun mikään ei mene tai toimi kuten on ajatellut. Tai luullut.

Olen hokenut ja kaipaillut säännöllisen kuntoilun perään. Ja tehnyt myönnytyksiä, jotta se onnistuisi. Silti on tuntunut tosi kököltä. Myönnetään. Olen pitänyt sitä merkkinä siitä, että en ole kunnossa. Ja tietysti myös siitä, että lisää pitäisi kuntoilla, jotta olo paranee. Viime aikoina on kyllä ollut tuskaista. Tai itse asiassa jo vähän pidemmän aikaa. Ja se kevytkin hölköttely alkoi olla melko ylivoimaista. Aamujumpasta olen yrittänyt pitää kiinni pitkin hmapain, mutta en siinäkään nyt mitenkään ihan kympin edestä ole onnistunut.

Mielenkiintoista, että sitä aina hakee ensin syytä omasta tahdonvoimasta. Ja ensimmäiseksi syyttää itseään ja laiskuuttaan ja saamattomuuttaan yms., mikäli jokin asia ei mene kuten toivoisi. Luulisi, että olisi jo aiemmista diagnooseista ja kokemuksesta oppinut jotain. Mutta ei. Armoa voi antaa muille, mutta ei itselle. Mutta joskus sitä sitten vain on törmättävä sata lasissa seinään, ennen kuin uskoo ja oppii.

Viimeisin oppitunti tuli vajaa pari viikkoa sitten. Päivällä kävelyllä koiran kanssa heinäpellon laitaa edestakaisin. Ja illalla sitten kärvistelyä allergiaoireiden kanssa. Minullahan on todettu siitepölyallergia ja olen myös lapsuudessa läpikäynyt sen kolmen vuoden piikitys-siedätyshoidon. Nuoruudessa oli myös astmaa ja astmapiippua. Minun allergiani helpotti lasten samisen myötä ja vuosien ajan olen ollut allergian osalta lähes oireeton. Ja se astmapuoli on hyvin hyvin haalea muisto vain. Kunnes koiran saapuminen perheeseen toi allergiaoireet takaisin. Mutta edelleen nämä muutamat vuodet palautuneiden oireiden kanssa ovat olleet melko lieviä ja helppoja. Ei myöskään mitään uutta, sitä samaa vanhaa heinäallergiaa. Joksikin aikaa olen ottanut kesän aikana käyttöön lääkityksen, mutta siinäpä se. Kunnes nyt.

Ilta sen päiväkävelyn jälkeen olikin sitten ihan toista kuin ennen. Siis todellakaan koskaan ennen. Sain ihan kunnon hengenahdistuskohtauksen. Sellaisen, että alkoi huippaamaan ja maailma pyöri aika pahasti. Väkisin syvään hengittelyllä tilanne meni ohi. Väkisin siksi, kun ei se henki tahtonut kulkea millään. Ja keuhkoihin sattui. Tilanne ei rauhoittunut ennen kuin lainasin Appiukon astamapiipua. Ja mikä oli johtopäätökseni tästä? No tietysti, että se oli vain jokin yksittäinen häiriö. Miksiköhän se olisi ollut sitä? Ei ollut yksittäinen, vaan sitä hengenahdistusta alkoi esiintymään muutenkin. Joten lääkäriin.

Ja lääkäristä ulos reseptinipun kanssa. En nyt sitten enää viitsi päivittää saamieni ja syömieni lääkkeiden lukumäärää. Tulee vain pahalle tuulelle. Toteanpa vain, että nyt minulla on laatikossa uudet allergiatabletit, uudet silmätipat ja ihan uututtaan kiiltelevät astmapiippu! Ja kas kummaa. Otin lääkkeet. Ja otin hönkäykset astmapiipusta. Ja lähdin lenkille. Ja jumankauta nääs, se lenkki sujui kuin unelma! Toki päivät ovat erilaisia ja joskus sujuu ja joskus ei. Mutta nyt tunsin aivan selvästi, kuinka kaikki vain oli kevyempää. Ja valitettavasti siinä hölkötellessä tajusin, että en tässä koko alkukesän aikana ole oikein urheillessa saanut hengitettyä kunnolla. Kyllähän se ilman happea urheilun yrittäminen voikin tuntua hieman tahmealta.

Lääkepaketti alkaa olla kohdillaan

Nyt myös tajuan, että minulla on tänä vuonna ollut melko kovat allergiaoireet. Myös melko mielenkiintoinen havainto, sillä kesähän on ollut melkoisen sateinen. Ja silloin pitäisi allergikolla olla hieman helpompaa. Tämä uusi asuinpaikka ei kyllä millään lailla edesauta minun oloani. Heinäniitty alkaa tuosta oman pihan aidan takaa. Joten väkisinkin hiipii mieleen, että mikä vaikutus sytostaattihoidoilla on ollut. Eihän ne nyt tietenkään suoraan mitään allergiaa aiheuta. Mutta jos on muutenkin heikko, niin voiko allergia, ja erityisesti se astma, tuupata päälle hieman voimakkaampana? Vai onko tuo astmapuoli vain oire siitä, että keuhkot ovat olleet viime talvena hieman kovilla?  En tiedä. Voi olla sattumaa tai sitten ei, että juuri hoitojen jälkeen sateisesta kesästä huolimatta on myös allergioiden kanssa otettu huima syöksykierre.

Nyt on sitten eletty uutta elämää uusien lääkkeiden kanssa vajaan viikon. Eihän ne lääkkeet poista sitä, että jotkut päivät vain ovat vielä satunnaisesti huonompia kuin toiset. Niin kuin tänään. Mutta jotain parannusta lääkitys on saanut aikaan. Tämäkin päivä, vaikka hieman huono noin yleisesti ottaen onkin, on alkanut koiran kanssa reilulla kolmen kilometrin hölköttelyllä ja siihen päälle vedetyllä aamujumpalla. Ei ollenkaan huono aloitus huonolle päivälle. Niin voi käydä kun on lääkitys kohdillaan. Kyllähän se vähän harmittaa ettei tajunnut tuota astmaa aiemmin. Olisi ollut vähän helpompaa. Vai oliko se sitä, että ei oikein halunnut myöntää ja yritti vain sivuuttaa asian. Koska henkisesti oli kyllä vaikea myöntää, että huiman paranemisen sijaan tarvitseekin lisää lääkkeitä. Olen nyt siis nöyrtynyt tosiasian edessä ja otan kiltisti lääkkeeni. Joten ei muuta kuin lenkkarit jalkaan ja vaan eteenpäin!

Niken mainos, joo. Mutta minusta niin hyvä!

Loppuun pakollinen päivitys hiuksista. Ne ovat nyt jopa omasta mielestä hieman kasvaneet. Ei todellakaan riittävästi ja kasvun vauhtihan ei päätä huimaa. Mutta suunta on oikea.