Itku pitkästä ilosta

Tai ei nyt ihan itku. Mutta fiiliksiltään melko lähellä.

Olen tässä huudellut sen treenaamisen, tai ylipäätään kuntoilun, aloittamisen perään. Ja lähes samaan hengenvetoon huokaillut, kun olo ei sitten ihan vastaakaan sitä, mitä on kuvitellut tai mistä on haaveillut. Ja niinhän siinä sitten kävi, kaikki samaan pakettiin. Kuntoilu ja vaivat.

Tiedän erittäin hyvin, että liiallinen ylirasittaminen ei ole hyvästä. Mutta missään tapauksessa ei ole myöskään mitään tarvetta säästelyyn ja hissutteluun. Kuntoilla saa täysin omien voimien ja tuntemusten mukaisesti. Ja niinhän minä tuossa yhtenä päivänä tein pääsiäisen aikana. Kun tuntui niin  hyvältä. Hieman se lähti liikkeelle varkain. Lähdin ulkoiluttamaan koiraa ja laitoi päälle kunnon kuntoiluvarustuksen. Ajattelin kokeilla reipasta ja hieman pidempää kävelyä. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Tuntui hyvältä ja olo oli kaikin puolin mukava. Kokeilin pari juoksuaskelta, ihan kevyesti. Tuntuipa edelleen aika hyvältä. Pistin juoksuksi. Enkä pysähtynyt. Juoksin siitä sitten 6 km. Olo oli urheilutermein väsynyt, mutta onnellinen.

Vanhat lenkkarit ja pipo, mutta uudet hanskat!

Jos pari viikkoa sitten kevyestä aamulenkistä tuli melkoinen takapakki, niin aika selvää olemisesta teki myös tuo lenkki. Seuraava päivä meni olon puolesta ok, mitä nyt reidet olivat täysin maitohapoilla. Se kyllä tuntui aika hauskalta pitkästä aikaa. Mutta sitten palattiin tuttuun rutiiniin. Pahoinvointiaaltoja ja ylenmääräistä väsymystä. Jälkikäteen mietittynä olo meni niin vetämättömäksi, että ei tietenkään olisi kannattanut niin rankasti ottaa.

Mutta henkiselle puolelle tulleet plussat kyllä korvasivat kärsimystä jonkin verran. Vaikka olotila ottikin reilusti verran takapakkia, olen silti varsin tyytyväinen kokeiluun. Oli yllättävää huomata, että hyvänä päivänä pystyy urheilla ja vieläpä melko kunnolla. Tämä siis siitä huolimatta, että olen viimeiset kuukaudet käyttänyt joko sängyssä tai sohvalla makailuun ja kuullut korvissani kunnon rapistumisen. Voisiko sittenkin jotain perää siinä, että hyvä kunto auttaa toipumaan hoidoista? Vaikka se kunto ei millään lailla auttanut itse hoitojen kestämistä. Ehkä se kunto nouseekin sitten sieltä nopeammin kuin olen ajatellut. Jos vain malttaa pitää liikunnan jollain tavalla järkevällä tasolla. Ei ole mitään mieltä kahden viikon välein rykäistä jotain mahtiurheilua ja sitten olla täysin poissa pelistä seuraavat pari viikkoa. Mieluummin kuntoilee sopivan rasittavalla tasolla ja koko ajan tasaisesti.Ja lepää riittävästi.  Mutta se säännöllinen kuntoilun aloittaminen kyllä edellyttää, että saa tämän olonsa edes hieman tasaisemmaksi kuin nyt. Ja jos vaikka tämä väsymys vähän hellittäisi.

Onhan tässä sitten vielä toinen juttu, mistä hieman jo aiemmin tuulettelin. Ne sädehoidon sivuoireet. Kun mitään ei sen kummempaa ei oikein ole tullut. Väärin. On tullut. Tuli hieman yllättäen ja aika  nopeasti. Iho alkoi kutisemaan oikein kunnolla. Sitten alkoi lähtemään nahka. Myös kainalosta. Ei kiva. Olin aivan varma, että kun olin päässyt jo hoitojen loppupäähän, niin mitään erityistä ei enää tulisi. Olin siis väärässä. Olon tukaluutta lisää hieman se, että kaikenlainen liikkuminen liikuttaa tietysti rintaakin. Ja kun iho on kuoriutunut pois, niin pienikin rinnan liike tuntuu jokseenkin tuskalliselta. Ja käsien liikuttaminen aiheuttaa vaatteen hankaamisen kainalossa rikkoutunutta ihoa vasten. Kokonaisuuten nämä hoidot ja sivuoireet ovat kyllä aika brutaalia touhua. En olisi itse koskaan uskonut, minkälaista elämä voi olla sivuoireiden kanssa. Vielä näin viime metreilläkin saa koko ajan säätää jotain. Nyt siis päivittäistä vahingoittuneen alueen suihkuttelua ja rasvausta, vaatteiden kanssa varovasti, kun iho on tarttunut alusvaatteisiin, liikkuminen myös varovasti ettei hankaa pahemmin… Mutta niinhän sitä sanotaan; ei mitään pahaa ettei jotain hyvääkin. Hillitseepä tuo ainakin ylenmääräistä juoksentelua.

Viimeisenä harmin aiheena kyllä minitsisin edelleen ja uudestaan sen, että hiukset todellakin näyttävät harmailta. Minulle myös kerrottiin, että kun hiukset kasvavat takaisin, ne tulevat aluksi kiharana. Ei tule. Ihan on piikisuorana päätä vasten. Mikä nyt kyllä tarkemmin ajateltuna on ihan hyvä juttu, onpahan siistimpi eikä rehota joka suuntaan. Tiheyttä ja tasaisuutta sänkeen on tullut sen verran, että piposta olen nyt sitten luopunut kokonaan. Se vain jäi. Ehkä sen nyt sitten voisi laittaa sinne plussa-puolelle, ettei mene ihan täysin valittamiseksi.