Se olisi sitten siinä. Sitä ihan tavallista ja jopa jossain
määrin rutiininomaista elelemistä. Ei mitään uutta, ei mitään ihmeellistä, ei
mitään mainittavaa.
Normiviikko alkaa itsestäänselvällä kahvilla ja
sanomalehdellä.Sitten töitä. Kaikenlaista pikkujuttua koneella. Itse asiassa
jokainen päivä, myös viikonloppuna, alkaa kahvilla ja sanomalehdellä. Päivät
ovat lähes samanlaisia töiden osalta, mitä nyt sitä luonnollista vaihtelua ja
rutiinia. Ja sitten sitä kuntoilua. Se
kuntoilu tässä nyt kuitenkin on se juttu, mitä itse seuraan ja mikä on omasta
mielestä tärkeätä. Joten kerrataanpa hieman, miten normiviikko menee sen
osalta.
Kahdesti viikossa on voimistelua. Olen huomannut, että se
kyllä tekee hyvää liikkuvuudelle ja venyvyydelle. Voimistelua on tiistaisin
puolitoista tuntia ja nyt poikkeuksellisesti jonkin aikaa torstaisin kaksi
tuntia. On esitystä tulossa ja pitää hioa ohjelmaa kuntoon. Onhan siinä
tekemistä.
Vähintään kahdesti viikossa lenkkiä. Se on se viisi
kilometriä, mitä juoksentelen. Siihen vitosen reitille osuu yksi iso mäki ja
toistaiseksi kunto on sallinut vain kerran mäen juoksemisen kokonaan ylös asti.
Jos on esitysohjelmassa vielä tekemistä, niin onhan sitä tuossa vitosen
lenkissäkin siis. Sitä juoksentelen niin
kauan kunnes se mäkikin sujuu. Toki voin ottaa satunnaisesti jonkin pidemmän
lenkin, mutta ei niitä kannata tavaksi ottaa ennen kuin kunto kohoaa
riittävästi.
Sitten lisäksi kerran viikossa oma kuntoilu kotona. Hieman
vaihtelevasti se perinteinen aamujumppa tai jokin muu. VIimeksi tein neljän
liikkeen kuntopiirin. Vastusta tuli kahvakuulista. Piti tehdä viisi kierrosta,
Tein neljä. Ja olin neljä päivää täysin maitohapoilla. Kertonee siitä, että
lihaskunnosakin on vielä tekemistä. Ja pitää ilmeisesti tehdä liikkeitä aika vaihtelevasti,
että tulee riittävän erilaista ärsykettä ja haastetta.
Olen edelleen melko väsyyt. Yöunet ovat katkonaisia ja nukun
hieman huonosti, joten sekin lisännee osaltaan väsymystä. Ei siis ihme, että
saatan nukkua tosi sikeästi aamulla, vaikka muu talo herää ja pitää meteleiä. Melkoinen
Ruusunen, kun ei häiritse tippaakaan. Lääkitys pitää yllä kiitettävästi
nivelkipuja. Iskee nimenomaan pieniin niveliin, joten kädet ja jalat nilkasta
alaspäin särkevät koko ajna. Edelleen myös niitä huimauskohtauksia ja lievää
pahoinvointia. Joka kerta, kun olen alkanut ajatella kaikkien sivuoireiden ehkä
hieman lieventyneen, niin kaikki vaivat ovat ottanee kierroksia oikein
kunnolla. Joten ehkä nyt ollaan vain ihan hissukseen.
Tätä taustaa vasten olen todella tyytyväinen, että voin
melko hyvällä omalltunnolla sanoa liikunnan olevan jokseenkin säännöllistä.
Melko paljon lieventäviä adjektiiveja, mutta kuitenkin. Kilpirauhasta hoitava
lääkäri painotti todella paljon, että en saa yrittää alkaa tietoisesti
laihduttamaan. Vaan minun pitää keskittyä nyt vain fyysisen suorituskyvyn
palauttamiseen ja säännölliseen ja riittävään ruokailuun. Kroppa sitten seuraa
perässä. Ehkä tämä nyt sitten on sitä. Syönyt olen ainakin kunnolla. Takaraivossa
on lääkärin ohjeesta huolimatta aika voimakkaans se, että niistä liikakiloistakin
pitäisi päästä eroon.
Ehkä jokin kaunis päivä senkin aika koittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti