Eka kerta on kuuluisa. Kun se nyt vain on aina niin jännä /
outo / ihmetystä herättävä. Oli kyse sitten mistä tahansa toiminnasta. Eikä se
pettänyt tälläkään kertaa.
Kävin kampaajalla. Ensimmäistä kertaa sitten sen kun hiukset
lähti. Ja kutakuinkin tasan vuosi sen jälkeen kun olin käynyt lyhentämässä
hiukset ennen sytostaattihoitojen aloittamista. Jotenkin alkoi joka aamu olla
taistelua, että sain korvilta sivuille hapsottavat hiukset edes jotenkin
sojottamaan edes viitteenomaisesti alaviistoon. Kävin sitten yksi päivä
ohimennen kysymässä kampaajaltani, että milloin olisi hyvä tulla siistimään.
Suoraan kysymykseen suora vastaus. “No nythän sä kyllä voisit jo tulla.”
Olin oikeasti odottanut ensimmäistä kampaajakäyntiä kuin
kuuta nousevaa. Mutta siinä mielikuvassa minulla oli luonnollisesti jo aika
pitkät hiukset ja leikattavaa olisi runsaasti. Tämä ei nyt ihan vielä oikein
sopinut minun mielikuvaani ensimmäisestä käynnistä. Vaikka kampaaja olikin jo
aiemmin sanonut, että hiusten leikkuu syöpähoitojen jälkeen yleensä aloitetaan
vain sivujen ja niskan siistimisellä ja sitä tapahtuu aika pitkäänkin. Kyllä
edelleen on aika vahvasti mielessä se, että kun hoidot on loppu, niin siitähän
sitä sitten yks’kaks ollaan normaalissa kunnossa ja kuosissa. Ei olla. Ei edes hiusten
osalta.
Vaikka sitä ihan itse omilla silmillään näkee aina peiliin
katsoessaan, että ei siitä päästä oikein ole muuta leikattavaa kuin ne
sivusojotukset niin kuitenkin sitä odotti jotain mullistavaa. Minulla on
mielestäni erittäin hyvä kampaaja, mutta ei hänkään hyvin lyhyistä hiuksista
saa leikattua radikaalisti erilaista (lue: pidempää) kampausta. Ja sitten se
pieni tuska siitä, että leikataan pois jotain, mikä on vihdoinkin kasvanut
takaisin. Joten se kauan odotettu mieletön kampaajakokemus olikin pikku
kärvistely ristiriitaisissa tunteissa.
Mutta vanhaa sanontaa mukaillen; ei mitään pahaa ettei
jotain hyvääkin. Tulihan niistä hiuksista vähän siistimmät. Ensimmäinen plussa.
Vaikka ero ennen ja jälkeen on melko minimaalinen. Seuraava oli, että kampaaja
totesi, että minulla on juuresta tulossa ihan tasaisen tummaa hiusta. Iso
plussa. Ehkä en vielä harmaannukaan. Lisäksi siinä tulevia leikkauksia
suunnitellessa mieleen jäi ajatus, että sittenkin pitäytyisin tulevaisuudessa
ihan lyhyissä hiuksissa. Olen kyllä nyt jo hieman tykästynyt siihen, että sitä
laittamista ja vääntämistä ei ole. Täytyy vain katsoa, miten hiukset alkavat
käyttäytyä, kun hoidoista on kulunut se reilu vuosi. Epäilen paluuta siihen
tikkusuoraan malliin. Kun ei nämä kutrit oikein ole kihartuneet hoitojen
jälkeenkään kaikista lupauksista huolimatta.
Ennen ja ... |
jälkeen. |
Muuten elämä on aika tasaista. Pientä taistelua väsymyksen
ja pienen pahoinvoinnin ja niiden satunnaisten huimausten kanssa. Juoksen epäsäännöllisen
säännöllisesti sitä lenkkiä, mutta väsymys tekee sen, että ei oikein saa
tsempattua mitään enempää. Eli siis sitä tasaista junnaamista melko hitaalla
vauhdilla. Venyttely on jäänyt vähän liian vähälle, joten sitä olen lisännyt
viime päivinä. Kaikesta huolimatta edelleen tavoite, että jouluun mennessä
juoksisin säännöllisesti = kerran viikossa kympin lenkin. Vaikka en ole saanut
urheiltua niin paljoa kuin halusin, niin tuo tavoite ei ole vielä mahdoton. Sen
vanhan rakkaan harrastuksen eli naisvoimistelun aloitus on tehnyt hyvää kropan
liikkuvuudelle. Siitä sitä huomasikin, että sitä venyttelyä piti lisätä.
Hei! Löysin blogisi ihan sattumalta ja lueskelin tarinaasi syöpähoidoista ja elämästä niiden keskellä. Itselläni hoidettiin juuri imusomukesyöpä sytostaatein, paljon oli mutkia matkassa ja hoidot kestivät pitkään. Hoitojen loppumisesta ei kovinkaan monta viikkoa ole kulunut. Hyvin samanlaisia tuntemuksia olen kokenut ja lukiessani totesin itsekseni monessa kohdassa että juuri niin... Nyt kun hoidot ovat ohi ei kärsivällisyys tahdo millään riittää toipumiseen, kaikki kestää NIIN kauan ja kaikkea pitäisi pystyä tekemään heti! Mutta toivon, että jaksamme kiirehtiä hitaasti kohti tervettä ja "normaalia" oloa, antaa aikaa toipumiselle ja luvalla olla jaksamatta kun siltä tuntuu (aika usein tuntuu). Elämä ei ole enää koskaan täysin samaa kuin ennen sairastumista, se on fakta, mutta itse uskon, että se voi olla jopa paljon parempaa kuin aikaisemmin.
VastaaPoistaOlen pohtinut koiran hankkimista lenkki- ja ulkoilukaveriksi, rotua on vain kovin vaikea päättää. Kokemusta on sekä isoista että pienistä koirista, hyvät puolensa kaikilla.
Oikein hyvää ja tervettä syksynjatkoa sinulle ja toipumista edelleen! Mukava blogi vaikeasta aiheesta huolimatta.
Terveisin hiustenkasvun ihmettä odotteleva vierelläkulkija
Kiitos! Ja samoin, maltti on valttia. Kun vain muistaisi. Hyvää jatkoa ja toipumista!
Poista