Niinhän siinä sitten kävi.
Huono olo ja huimaukset jatkuivat sen verran voimakkaana,
että marssin lääkäriin. En mennyt terveyskeskukseen. Vaikka olenkin matkan
varrella monesti ja estoitta kehunut syöpähoitoja, niin minun kehuni jäävät
kyllä tuohon erikoissairaanhoitoon. Terveyskeskuskokeilu ei vakuuttanut. Ja kun
on kerran sen epäluulon saanut päälle, niin ei sitä tällaisissa asioissa viitsi
alkaa arpomaan. Matka siis vei yksityiselle.
En tiedä olinko riittävän epätoivoisen näköinen vai oliko
lääkärillä vain muuten melko herkät tuntosarvet. Mutta nyt vain jotenkin meni
ihan nappiin. Vaikka olin niin hermostunut olostani, että halusin vastaanotolle
heti ja kun vapaita aikoja ei ollut, menin odottamaan päivystykseen. Kuulostaa
pahalta, mutta kun ei siellä ollut mitään jonoa. Joten voihan se olla, että
lääkärillä oli oikeasti kunnolla aikaa ja rauhaa pohtia ja kuunnella.
Luonnollisesti tapaaminen alkoi oireiden ja käynnin syyn
kertomisella. Olin kyllä ihan rehellinen siinä, että kerroin keskustelustani
Syöpäklinikan oirepuhelimeen ja että lähinnä minulla nyt vain hermot petti.
Mitäs sitä peittelemään. En vain enää
jaksanut huonoa oloa ja huimauksia. Ja halusin saada varmuuden, että on
lääkityksen sivuoire eikä mitään muuta tutkimisen arvoista.
Lääkäri suoritti perustutkimuksen. Verenpaine. Erilaisia
tasapainotestejä. Silmien liikkeet. Refleksit. Ja kaikki ok. Ei mitään. Ihan
sivuhuomautuksen voisin todeta, että oman huomioni mukaan tasapainoni on
parantunut. Ei kylläkään ole minkään harjoittelun tulosta, kun sellaista
harjoittelua en ole tehnyt. Oletan, että liittyy kilpirauhasen lääkityksen
tasapainon löytymiseen. Joitakin vuosia sitten ihmettelin tasapinon melko
nopeaa rapautumista. Jälkikäteen arvioituna kilpirauhanen alkoi oireilla
samoihin aikoihin. Ehkä sattumaa, ehkä ei.
Mutta kuten jo totesin, joko lääkäri oli tarkkasilmäinen.
Tai sitten oli vain luppoaikaa, mikä piti täyttää. Vaikka potilasta tutkimalla.
Lääkäri otti aikaa tutkiakseen Tamofenin aiheuttamia sivuoireita. Yritti jopa
soitaa Syöpäklinikan päivystävälle lääkäreille. Jopa kahdesti. Ei saanut
kiinni, mutta annan pisteitä yrittämisestä. AIkansa Tamofeniin perhedyttyään
totesi olevansa varma, että oireet ovat lääkityksen tuomia sivuoireita. Mitään
muuta viitettä ei ole. Sanoi, että jos kalloon kiinnittyvät lihakset ovat
tiukalla, niin voi vaikuttaa. Samojn se
alhainen verenpaine. Mikä ei minusta nyt mitenkään erityisen alhainen siellä
vastaanotolla ollut. Oli kuulemma lääkärilisää siinäkin. Ja sitten se tuli.
Ehdotus magneettikuvaukseen.
Suora kysymys, haluaisitko kuitenkin ottaa magneettikuvat.
Kyllä kiitos, haluaisin. Totesin itse, että se olisi kiva ihan siksikin kun se
kasvain oli verisuonessa kiinni. Vaikka onkin ollut jo hoidot ja kaikki.
Lääkäri oli ymmärtäväinen. Totesi vain, vaikkakin hiemna kuivasti, että
tuleepahan sitten katsottua ettei ole niitä etäispesäkkeitä. No niinpä juuri!
Sehän on se minun pohdintani ollut. Että olisiko mahdollisesti jotain jäänyt
hoidoista huolimatta. En nyt mitenkään erityisesti kohdistanut tuota ajatusta
mahdollisesta etäpesäkkeestä juuri aivoihin, mutta nytpä tulisi se alue
tarkistettua. Ja onhan ne aivot nyt kuitenkin aika herkät. Olen myös hyvin
tietoinen, että pään lisäksi ihmisruumiissa on hyvin monta muutakin kohtaa. Ja
verisuonet kiertävt ne kaikki. Mutta jotenkin ajatus juuri pään tutkimisesta
tuntui aika lohdulliselta. Varsinki nyt kun on ollut noita oireita. Oletan
lääkärin antaneen lähetteen magneettiin vain minun rauhoittamisekseni. Koska
oli itse niin varma, että mitään hätää ei ole ja oireet ovat lääkkeen
sivuoireita. Joten pisteet tälle lääkärille.
Lopputulos oli aika odotettu. Magneettikuvaus osoitti, että
minun pääni sisältö on aivan normaali ja niin kuin pitääkin. Ei mitään
ylimääräistä eikä mitään erityistä tutkittavaa. Hieman hölmö olo, mutta vasta
näin jälkikäteen. Nyt sitten tiedän senkin varmasti. Ja alan odottaa päivää,
että nämä lääkityksen sivuoireet lakkaavat.
Muu tilannepäivitys onkin sitten nopea tehdä. Viime aikainen
urheilu on aika minimissä. No onhan niitä jumppia ja se miekkailu. Viime viikon
otin niissä kaikissa aika rennolla otteella, kun olo ei ollut paras
mahdollinen. Ja kun olo on mikä on, niin eipä sitä juuri ole edes muun urheilun
perään haikaillut. Sinänsä virkistävä muutos siihen, mitä yleensä olen
urheilusta pohtinut.
Kuumat aallot jostain syystä hieman lisääntyneet. Osittain
sen seurauksena yöunet huonontuneet. Ja siitä suorana seurauksena väsyttää aika
paljon. Kyllähän tässä on vielä
tekemistä, että olisi oikeasti terve. Vaikka tässä tuleekin aina enemmän lueteltua
näitä vaivoja, niin kait sitä kuitenkin on koko ajan jollain tavalla enemmän ja
enemmän paranemaan päin. Haluan ainakin uskoa niin.
Yksi jokseenkin yllättävä havainto tuli eilen. Hiukset meni
tuulessa sekaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti