Olinpa sitten pitkästä aikaa lenkillä.
Huono olo ja huimaukset ovat hieman hellittäneet siitä
pahimmasta, mutta valitettavasti ei ppoistuneet kokonaan. Tajusin juuri, siis
ennen lenkkiä, että on mennyt lähes kolme viikkoa ilman kunnon yritystäkään
juoksentelulle. Olo ei ole ollut mitenkään voittaja -fiilis.
Tajusin myös, että parina viime päivänä mieltä on kyllä
askarruttanut ylenmääräinen väsymys. Ja lisääntyneet nivelkivut. Ja totaalisen
väsähtänyt olo. Nukuin yhtenä yönä 11 tunnin yöunet ja olin silti väsynyt.
Alkaako kuulostaa tutulta? Itselle tuo kuulostaa pelottavan tutulta. Väsymys,
johon nukkuminen ei auta. Varsinkin kun päiviin on ilmaantunut pientä haahuilun
poikasta. Verhojen ripustus, kesto noin 40 minuuttia, on nyt vienyt minulta
kolme päivää. Aivan liian usein olen saanut itseni kiinni tuijottamasta
tyhjyyteen. Ja vartti on taas vierähtänyt. Ylipäätään mihinkään toimeen
tarttuminen vie aikaa. Ja töitä saa tehdä, jotta ajatus pysyy kiinni
suoritettavassa tehtävässä. Olo on siis suoraan sama kuin silloin kun
kilpirauhanen ei toiminut eikä lääkitys ollut vielä kohdillaan. Huolestuttaa,
jos se minun mielestäni jo kerran saavutettu hoitotasapaino ei olekaan pitänyt.
Joten näistä kahdesta tajuamisesta tuli mieleen se ainoa väistämätön ajatus:
pitää mennä lenkille.
Ensinnäkin jos vain istun kotona ja odotan sitä täydellistä
olotilaa ja sivuoireiden loppumista, saan istua ja odotella melko kauan. Jos
kerran minulle tulee niitä sivuoireita ja huonoa olo, niin sitten tulee.
Jollain tavalla täytyy kuitenkin pystyä toimimaan niistä huolimatta. Lääkitys
on kuitenkin päällä viisi vuotta, enää siis tosin neljä ja puoli, ja se on
pitkä aika käyttää ihmettelyyn.
Toiseksi, jos kilpirauhanen on aloittanut taas kenkkuilun,
halusin testata sen urheilemalla. Ennenhän oireena oli myös se urheilun
takkuisuus. Tuntui aina kesken lenkin, että jalat eivät toimi ja tekisin koko
ajan mieli pysähtyä nukkumaan. Ikäänkin menisi eteenpäin jarrut päällä. Ja mitään palautumista ei
tuntunut tapahtuvan. Piti siis selvittää, miten nyt kävisi.
Ei sinnä sitten muuta kuin kengät jalkaan ja menoksi. Ilman
koiraa, niin sai juosta täysin omaan tahtiin. Epäilen kyllä sivullisten
tuominneen toimintani täysin joksikin muuksi kuin juoksuksi. Olen aiemmin
todennut itsekin juoksuni olevn enemmänkin hiipimistä. Nyt se ei ollut
sitäkään. Oli vain epämääräistä löntystelyä. Mutta tossu liikkui, tuli hiki ja
puuskutin. Oireista päätellen siis juoksin. Pakko myöntää, että oli hieman nihkeätä. Mutta
minusta se kuitenkin oli ehkä hieman enemmän sitä, että en ole juossut vähään
aikaan. Siitäkin huolimatta, että oli hieman myös sellaista
kilpirauhasen-toimimattomuus-tunnetta. Sitä oli lähinnä se väsymys.. Hyvänä
puolena voisin todeta, että juoksu kuitenkin kulki, vaikkakin hieman
vaivalloisesti. Vaikea siis sanoa, mikä johtuu mistäkin.
Nyt sitten odottelen, miten palaudun juoksusta. Sekä myös marraskuussa
tulevaa kilpirauhasen kontrollia. Kaikista tuntemuksista huolimatta en halua
aikaistaa kontrollia, vaan katson rauhassa. Sitten tietää paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti