Niin se vaan on, että on palattu aikaan, kun mikään ei mene
tai toimi kuten on ajatellut. Tai luullut.
Olen hokenut ja kaipaillut säännöllisen kuntoilun perään. Ja
tehnyt myönnytyksiä, jotta se onnistuisi. Silti on tuntunut tosi kököltä.
Myönnetään. Olen pitänyt sitä merkkinä siitä, että en ole kunnossa. Ja tietysti
myös siitä, että lisää pitäisi kuntoilla, jotta olo paranee. Viime aikoina on
kyllä ollut tuskaista. Tai itse asiassa jo vähän pidemmän aikaa. Ja se kevytkin
hölköttely alkoi olla melko ylivoimaista. Aamujumpasta olen yrittänyt pitää
kiinni pitkin hmapain, mutta en siinäkään nyt mitenkään ihan kympin edestä ole
onnistunut.
Mielenkiintoista, että sitä aina hakee ensin syytä omasta
tahdonvoimasta. Ja ensimmäiseksi syyttää itseään ja laiskuuttaan ja
saamattomuuttaan yms., mikäli jokin asia ei mene kuten toivoisi. Luulisi, että
olisi jo aiemmista diagnooseista ja kokemuksesta oppinut jotain. Mutta ei.
Armoa voi antaa muille, mutta ei itselle. Mutta joskus sitä sitten vain on
törmättävä sata lasissa seinään, ennen kuin uskoo ja oppii.
Viimeisin oppitunti tuli vajaa pari viikkoa sitten. Päivällä
kävelyllä koiran kanssa heinäpellon laitaa edestakaisin. Ja illalla sitten
kärvistelyä allergiaoireiden kanssa. Minullahan on todettu siitepölyallergia ja
olen myös lapsuudessa läpikäynyt sen kolmen vuoden piikitys-siedätyshoidon.
Nuoruudessa oli myös astmaa ja astmapiippua. Minun allergiani helpotti lasten
samisen myötä ja vuosien ajan olen ollut allergian osalta lähes oireeton. Ja se
astmapuoli on hyvin hyvin haalea muisto vain. Kunnes koiran saapuminen
perheeseen toi allergiaoireet takaisin. Mutta edelleen nämä muutamat vuodet
palautuneiden oireiden kanssa ovat olleet melko lieviä ja helppoja. Ei myöskään
mitään uutta, sitä samaa vanhaa heinäallergiaa. Joksikin aikaa olen ottanut
kesän aikana käyttöön lääkityksen, mutta siinäpä se. Kunnes nyt.
Ilta sen päiväkävelyn jälkeen olikin sitten ihan toista kuin
ennen. Siis todellakaan koskaan ennen. Sain ihan kunnon
hengenahdistuskohtauksen. Sellaisen, että alkoi huippaamaan ja maailma pyöri
aika pahasti. Väkisin syvään hengittelyllä tilanne meni ohi. Väkisin siksi, kun
ei se henki tahtonut kulkea millään. Ja keuhkoihin sattui. Tilanne ei
rauhoittunut ennen kuin lainasin Appiukon astamapiipua. Ja mikä oli
johtopäätökseni tästä? No tietysti, että se oli vain jokin yksittäinen häiriö.
Miksiköhän se olisi ollut sitä? Ei ollut yksittäinen, vaan sitä
hengenahdistusta alkoi esiintymään muutenkin. Joten lääkäriin.
Ja lääkäristä ulos reseptinipun kanssa. En nyt sitten enää
viitsi päivittää saamieni ja syömieni lääkkeiden lukumäärää. Tulee vain pahalle
tuulelle. Toteanpa vain, että nyt minulla on laatikossa uudet allergiatabletit,
uudet silmätipat ja ihan uututtaan kiiltelevät astmapiippu! Ja kas kummaa. Otin
lääkkeet. Ja otin hönkäykset astmapiipusta. Ja lähdin lenkille. Ja jumankauta
nääs, se lenkki sujui kuin unelma! Toki päivät ovat erilaisia ja joskus sujuu
ja joskus ei. Mutta nyt tunsin aivan selvästi, kuinka kaikki vain oli
kevyempää. Ja valitettavasti siinä hölkötellessä tajusin, että en tässä koko alkukesän
aikana ole oikein urheillessa saanut hengitettyä kunnolla. Kyllähän se ilman
happea urheilun yrittäminen voikin tuntua hieman tahmealta.
Lääkepaketti alkaa olla kohdillaan |
Nyt myös tajuan, että minulla on tänä vuonna ollut melko
kovat allergiaoireet. Myös melko mielenkiintoinen havainto, sillä kesähän on
ollut melkoisen sateinen. Ja silloin pitäisi allergikolla olla hieman
helpompaa. Tämä uusi asuinpaikka ei kyllä millään lailla edesauta minun oloani.
Heinäniitty alkaa tuosta oman pihan aidan takaa. Joten väkisinkin hiipii
mieleen, että mikä vaikutus sytostaattihoidoilla on ollut. Eihän ne nyt
tietenkään suoraan mitään allergiaa aiheuta. Mutta jos on muutenkin heikko,
niin voiko allergia, ja erityisesti se astma, tuupata päälle hieman
voimakkaampana? Vai onko tuo astmapuoli vain oire siitä, että keuhkot ovat
olleet viime talvena hieman kovilla? En
tiedä. Voi olla sattumaa tai sitten ei, että juuri hoitojen jälkeen sateisesta
kesästä huolimatta on myös allergioiden kanssa otettu huima syöksykierre.
Nyt on sitten eletty uutta elämää uusien lääkkeiden kanssa
vajaan viikon. Eihän ne lääkkeet poista sitä, että jotkut päivät vain ovat
vielä satunnaisesti huonompia kuin toiset. Niin kuin tänään. Mutta jotain
parannusta lääkitys on saanut aikaan. Tämäkin päivä, vaikka hieman huono noin
yleisesti ottaen onkin, on alkanut koiran kanssa reilulla kolmen kilometrin
hölköttelyllä ja siihen päälle vedetyllä aamujumpalla. Ei ollenkaan huono
aloitus huonolle päivälle. Niin voi käydä kun on lääkitys kohdillaan. Kyllähän
se vähän harmittaa ettei tajunnut tuota astmaa aiemmin. Olisi ollut vähän
helpompaa. Vai oliko se sitä, että ei oikein halunnut myöntää ja yritti vain
sivuuttaa asian. Koska henkisesti oli kyllä vaikea myöntää, että huiman
paranemisen sijaan tarvitseekin lisää lääkkeitä. Olen nyt siis nöyrtynyt
tosiasian edessä ja otan kiltisti lääkkeeni. Joten ei muuta kuin lenkkarit
jalkaan ja vaan eteenpäin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti